Lue keskustelun säännöt.
Miten pystyn eroamaan?
01.01.2025 |
Olen odottanut sitä hetkeä, että mitta tulee täyteen ja se on tullut monta kertaa. Saan pieniä hermoromahduksia, joista sitten toivun koska en pysty kohtaamaan tosiasiaa, että ero on edessä. Mulla ei ole elossa olevia sukulaisia ja olen tällä hetkellä työtön. Meillä on kaksi pientä lasta. Olen ajatellut pitkään jo olevani tässä vielä olosuhteiden pakosta koska arkeni on näin helpompaa ja haluan löytää työpaikan. Mutta tasaisin väliajoin tulee tunne, että hajoan, en vaan pysty tähän. Kai sitten edelleen toivon jossain sopukassani, että mies tulee järkiinsä enkä kestä nähdä päivästä ja kuukaudesta toiseen , että eihän niin tietenkään tapahdu. Hän ei välitä musta pätkän vertaa, saati koe mitään lämpimiä tunteita. Mun on vaan jotenkin todella vaikea hyväksyä tätä. Viihdyn hyvin yksin, mutta silti pelkään sitä olotilaa että olen totaalisen yksin. Kun ei ole edes sukua tai mitään. Ystäviä muutama, mutta ei se ole sama. Miten tästä pääsee eteenpäin? Tuleeko se päivä vielä, jolloin totuus ei satu liikaa. Se, ettei mies ole oikeasti koskaan rakastanut ja nykyään lähinnä on välinpitämätön. Välillä vihainen.
Miksi mä haluan haluan epätoivoisesti rakkautta ihmiseltä, joka ei musta välitä ja miten voin lakata haluamasta?
Kommentit (3)
Onko elossa tätiä, serkkua, kummin kaiman isotätiä. Tai joku sellainen tukihenkilö, joka ei ole sossujen kätyri, vaan ihan muu, vain kuulija ja kannustaja. Uusi ystävä tms. Tai tulee vaikka rautakauppaan. Entä joku asunto joka olisi sopivalla hinnalla. Minkälainen työpaikan tai alan pitäisi olla että siellä viihtyy, ylipäätään jaksaa. Tai entä jos sanoisi asunnot erillään olemisessa tekosyyksi jonkun muun, ei eroa ensin ja lähekkäin asunnot tms. Olisi liukuva siirtymä. Vaikka miehen kannalta taas olisi selvät sävelet hyvä ja sunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroaminen on joskus jostain syystä hankalaa vaikka tilanne olisi miten huono. Itsellä oli vähän sama tilanne. Alkuun toivoin, että tilanne paranee, sitten avioliitto jatkui tottumuksesta ja millon mistäkin syystä. Eskaloitui kuitenkin siihen pisteeseen, etten sietänyt miestä enää ja jotkut piirteet saivat hetkessä raivon partaalle. Siinä pisteessä ero oli lopulta helppo kun sen uskalsi tehdä, tunteet oli kuolleet jo aikaa sitten ja helpotus valtasi mielen. Kaikkeen sitä pitää joidenkin itsensä ajaa ennen kuin osaa erota.
Tuossa tilanteessa ei juuri muut voi auttaa, vertaistuki ja keskustelu voi ehkä olla avuksi. Sen verran voin sanoa, että tilanne ei tule paranemaan koskaan ikinä milloinkaan ja älä tuhlaa yhtään ylimääräistä vuotta elämästäsi ihmiseen joka ei sitä ansaitse.
Hae itsellesi keskusteluapua. Kirkon perheasianneuvottelukeskuksessa pääset ilmaiseksi terapiaan ja eroryhmään ja myös jonon ohi, koska sinulla on pieniä lapsia. Siellä sinua auttavat koulutetut psykoterapeutit. Ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä palvelu ole uskonnollista.