Keski-iän aiheuttama tyhjä ja apea olo

Elämässä on aika kova "kiire" niin henkisesti kuin käytännössä noin 40-50 ikävuoteen asti. Kasvaminen ja oman identiteetin vahvistuminen, asioiden hahmottaminen kokonaisvaltaisesti kehittyy, käsitys itsensä kuolemattomuudesta muuttuu, kaikki ei tunnu enää niin jännän uuden oivaltamiselta, huomaa olevansa myös väärässä jnejne. Tyhjyys ja tylsyys on seurausta siitä, että elämässään on myös tehnyt valintoja ja päätöksiä niin kuin muutkin tekevät. Siten tietysti lujittaa paikkaansa yhteisössä/yhteiskunnassa, mutta kun se ei sitä onnea tuonut on pakko taas pohtia mitä minä haluan. Lisäksi, jos on analysoivaa ja pohdiskelevaa  ja itselleen rehellistä ihmistyyppiä voi tyhjyyden tunne olla rankempaa kuin yleensä (kaikkihan eivät edes koe mitään vastaavaa ja miksi aihe on vaikea ottaa ihan missä tahansa seurassa).

Kaikesta selviää. Usko pois. 

 

Kiitos edelliselle hienosta vastauksesta ja varmasti totta joka sana. Antoi ajattelemisen aihetta. Kaikkea hyvää sinulle!

-Ap

Miten meinasit jaksaa elää seuraavat 20, 30, 40 vuotta?

Me kaikki menetämme vanhempamme.

Sinä tarvitset Hormonikorvaushoidonbjs mahdollisesti masennuslääkitystä. Mene gynekologille! Turha noista oloista on kärsiä! 

En itse osaa surra ulkonäköä samalla tavalla vaikka etenkin hiukset ovat ohentuneet puoleen. Lapset kuitenkin tuovat edelleen niin syvän kiitollisuuden ja merkityksellisyyden elämälle, että kaiken muun hiljalleen menetyksen osaa ottaa vastaan.

Olen myös perustanut perheen vanhempana ja olen edelleen aktiivinen lasteni kanssa, etenkin tyttären hevosharrastus pitää jatkuvasti liikkeessä. Olemme myös puhuneet paljon puolisoni kanssa meidän kahden lisääntyvästä, yhteisestä ajasta ja aloitimme kesämökin rakennusprojektin sekä yhteisen jooga-harrastuksen. Koen, että uudessa elämänvaiheessa täytyy tietoisesti etsiä jotain uutta ja tehdä myös surutyötä vanhasta luopumisessa. 



Omien vanhempieni heikkenevä kunto on ollut surutyönä jo pidemmän aikaan. Siihenkin olemme tietoisesti pyrkineet ottamaan kannan, että nautitaan tästä hyvästä niin kauan kuin sitä vielä on ja yritämme viettää heidän kanssaan aikaa aina kuin mahdollista. Olemme myös lähestyneet vaikeita asioita konkreettisesti: tehty edunvalvontasopimuksia sekä hoitotestamentteja. 

 

Oma vaikea tunteeni ja pelkoni on enemmän matkan ennenaikainen loppuminen. Tiedän olevani iässä, jossa useimmat sairastuvat kuolettavasti jos ovat sairastuakseen ja toivon niin kovasti, että saisimme molemmat mieheni kanssa elää vielä vanhuuden ja nähdä meidän lasten vakiintuvan omille siivilleen.

Noin käy kun onnellisuus on kiinnitetty omaan ulkonäköön eikä mihinkään muuhun.

Aika moni kokee tuon saman hieman alle 50v tietämillä, niin minäkin. Pahin onneksi hieman hälvenee. Kysymys ei ole pelkästään ulkonäöstä vaan kokonaisuudesta. Monet ihmettelee kolmekymppisinä kun ei se väheneminen näy missään eikä sitä oikein tullutkaan. No kyllä se tulee kaikille.

Minua ei ulkonäkö sinänsä haittaa, mutta tunnen myös tyhjyyttä. Olen tehnyt jo ns kaiken perheen ja uran suhteen. Työelämä jatkuu mutta motivaatiota uusiin huippusuorituksiin ei oikein ole. Mietin oikeasti, että mistä nyt sisältöä elämään? Voisiko joku vanhempi kertoa miten olette löytäneet sisältöä.

Hormonikorvaushoito auttaa, palaa elämään värit ja merkityksellisyys.

Naiset, ne hormonit! Ne vetää hiljalleen mielen syviin syövereihin eikä mikään oikein tunnu miltään tai ainakaan hyvältä. Menkää gynelle. Vaihdevuosista puhutaan ihan liian vähän.

Viidenkympin kohdalla tulee myös jonkinlainen elämän välitilinpäätös. Omat vanhemmat vanhenee ja sairastuu, edellinen sukupolvi alkaa harveta ja sitä miettii että seuraavaksi on meidän vuoro. Minut tämä on saanut tekemään asioita joista olen haaveillut, opettelemaan uutta ja kokeilemaan, sillä nyt on se aika kun vielä pystyy. Ja toisaalta se aika kun taas pystyy, kun lapset alkavat olla isoja ja jää aikaa. Viihdyn myös entistä paremmin omassa seurassani ja muiden mielipiteet minusta kiinnostaa yhä vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ulkonäkö sinänsä haittaa, mutta tunnen myös tyhjyyttä. Olen tehnyt jo ns kaiken perheen ja uran suhteen. Työelämä jatkuu mutta motivaatiota uusiin huippusuorituksiin ei oikein ole. Mietin oikeasti, että mistä nyt sisältöä elämään? Voisiko joku vanhempi kertoa miten olette löytäneet sisältöä.

Jäin viime vuonna eläkkeelle. Samanaikaisesti julkaisin kirjan, sairastuin parantumattomaan syöpään ja sain ehkä urani tärkeimmän työtarjouksen. Minulta on kuollut lapsi. Elämäni on täynnä vakavia asioita joita minun on ajateltava, ja siksi siinä on sisältöä.

Ikäkriisistä pääsee eteenpäin. Kaikkeen tottuu ajan kanssa, myöskin ikääntymiseen. Pitää vaan hyväksyä itsensä muuttuneenakin eli ei yhtä hehkeänä kuin oli nuorena. Sama tie meillä kaikilla on, että mm. ulkonäkö rapistuu. Ne, jotka ylpeästi ikääntymisens' kantavat, ovat kaikkein kauneimpia, kosa sisäinen olo heijastuu ulos. Vaikka ryppyjen haukkujia aina riittää, sellaiset eivät häritse, jos on itsetunto kohdillaan.

On se kyl haikee tää 25v ku ihmisen suunniteltu ikä luonnossa on 50v 

Yksi vaihdevuosiin liittyvä aspekti, mistä ei saa mitään suomenkielistä tietoa, on nuo ahdistus- ja pelkotilat. Heittelehtivät estrogeenitasot vaikuttavat aivojen tunnekeskukseen (mantelitumake, engl. amygdala) ja saa aikaan noita ylimitoitettuja kuolemanpelkotiloja, vaikka kaikki on ns normaalisti. Se pikkukappale päässä vastaa osaltaan mm fight or flight -reaktiosta, ja pitää meidät hengissä. Siksi on myös vaihdevuosiraivottaria.

Suomenkielisissä kevyissä artikkeleissa löytyy aina se pakollinen hyssyttelevä maininta mielialanvaihteluista tai itkuisuudesta, ja asia on kuitattu sillä. Niille on syynsä, ja sitä on mahdollista hoitaa,  jos elämä menee liian hankalaksi. Älkää kärsikö turhaan vain siksi, että tietoa on pakko kaivaa itse, sitä ei tarjoilla. Menisin gynelle jo tuosta, että puolet tukasta on pudonnut päästä, tai oikeastaan jo paljon aiemmin. Mutta mä sain pahat oireet, niiden kanssa ei oikein ole vaihtoehtoja. Tsemppiä kaikille hormonipainiin. T 45v.

Paras keski-iän ankeuden ja tyhjyyden tunteen pikapoistaja on naukku alkoholia. Ja tämä ei ole vitsi. Parempaa lääkettä ei olekaan. Saa edes hetkeksi hyvän, rennon ja ahdistamattoman olon päätä nollattua. Mutta ei tietty kannata liian usein, ettei alkoholisoidu.

-

Vierailija kirjoitti:

Paras keski-iän ankeuden ja tyhjyyden tunteen pikapoistaja on naukku alkoholia. Ja tämä ei ole vitsi. Parempaa lääkettä ei olekaan. Saa edes hetkeksi hyvän, rennon ja ahdistamattoman olon päätä nollattua. Mutta ei tietty kannata liian usein, ettei alkoholisoidu.

Piti juuri sanoa samaa. 😊🍷Ajatukset pois itsestä ja pois peilin edestä. 🥳🥰

Vierailija kirjoitti:

Paras keski-iän ankeuden ja tyhjyyden tunteen pikapoistaja on naukku alkoholia. Ja tämä ei ole vitsi. Parempaa lääkettä ei olekaan. Saa edes hetkeksi hyvän, rennon ja ahdistamattoman olon päätä nollattua. Mutta ei tietty kannata liian usein, ettei alkoholisoidu.

Höpöhöpö,,alkoholi on paska lääke mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ulkonäkö sinänsä haittaa, mutta tunnen myös tyhjyyttä. Olen tehnyt jo ns kaiken perheen ja uran suhteen. Työelämä jatkuu mutta motivaatiota uusiin huippusuorituksiin ei oikein ole. Mietin oikeasti, että mistä nyt sisältöä elämään? Voisiko joku vanhempi kertoa miten olette löytäneet sisältöä.

Jäin viime vuonna eläkkeelle. Samanaikaisesti julkaisin kirjan, sairastuin parantumattomaan syöpään ja sain ehkä urani tärkeimmän työtarjouksen. Minulta on kuollut lapsi. Elämäni on täynnä vakavia asioita joita minun on ajateltava, ja siksi siinä on sisältöä.

Ymmärrän että elämässäsi on paljon sisältöä ja olen pahoillani siitä, että sisältö on suurelta osalta niin surullista, mutta tällaiset asiat eivät tietenkään ole ihmisen omien valintojen ja etsimisen ja löytämisen tulosta, eli ei tämä kai tähän keskusteluun nyt liity. Kirjan julkaisu on näistä ainoa jota kohti ihminen voisi päättää suunnata, mutta se ei minua tai monia kiinnosta.