Hakkaako teillä lapsi päätä lattiaan suuttuessaan?

...tuo kausi kesti onneksi kyllä vain joitain kuukausia. :)

on samanlaista. Poika on nyt 16 -kuinen ,a pään hakkaaminen alkoi joskus 14 -kuisena. Eniten päätä hakkaa sylissä mua vasten tai joskus myös isäänsä vasten, välillä tää tapahtuu myös lattiaa vasten. Hermostuu jostain asiasta, kun ei mee niinkun haluis. Useimmiten liittyy minusta myös esim. hammaskipuun, tai sitten ne molemmat (harmistus ja särky) yhdistyy ja alkaa pään hakkaaminen ja mahdollisesti myös pureminen. Aiemmin (ehkä 7 - 14 kk ikäisenä) ilmeni paljon puremista vastaavissa tilanteissa, nyttemmin oman tahdon ilmaisu on voimistunut ja muuttunut ikuun ja pään hakkaamiseen.. Kiva kuulla muilta, että tätäkään ei välttämättä jatku ikuisesti ; )

vuoden iässä alkoi hakata päätään: lattiaan, seiniin, pöytiin yms. suuttuessaan. Se kesti onneksi vain pari kolme viikkoa. Jos näin kävi, niin siirsin lapsen heti suuttumuksen ilmestyessä pois seinien /huonekalujen vierestä. Laitoin esim selälleen lattialle. Tämä auttoi jonkin verran. Sitten välillä pidin lasta seisomassa jalkojani vasten, eli kasvit reisiini päin, ettei voinut takoa päätään mihinkään kovaan. Se pään hakkaaminen oli kuitenkin vain lyhyt vaihe, ja kuulemma tosi yleinen tämän ikäisillä, mitä täältä vauva-lehden sivuilta olen aiemmin lukenut. Nykyään kun tästä pään hakkaamisesta on jo aikaa n4kk, hän suuttuessaan usein polkee jalkaa ja kiljuu. Tai peräti heittäytyy lattialle huutamaan. Tai jos olen lähellä seisomassa (olen vaikka nostanut pois kielleystä paikasta, josta lapsi suuttuu), niin hän rutistaa kaksin käsin jalkojani ja pitää päätään kovasti reisiäni vasten, ja huutaa. Olisiko jäänyt muistoksi siitä kun yritin tällä asennolla estää pään hakkaamista...

Vaikea sanoa, mikä on normaalia ja mikä ei - ihmiset ovat erilaisia, niin lapset kuin kasvattajatkin. Se että lapsi hakkaa päätään ei ole tavanomaista, mutta osa lapsista kuitenkin tekee niin. Iän myötä tapa kuitenkin häviää, kun itseilmaisun keinot kehittyvät.



Jos pään hakkaaminen on voimakasta, kannattaa huolehtia siitä ettei se tapahdu ainakaan kovaa pintaa vasten. Pehmentävä myssy olisi hyvä suoja, ellei sen käyttö ole turhan hankalaa. Lattialla mattokkin vaimentaa hieman iskuja.



Monesti lapsen pään hakkaamisen taustalla on jonkinasteinen vuorovaikutushäiriö. Jotkut lapset ovat herkempiä aistimaan, kohdellaanko heitä reilulla asenteella; mikäli lapsi kokee ettei häntä ymmärretä ¿ tai ettei hän ymmärrä vanhempaansa ¿ hän luonnollisesti turhautuu. Kyse ei silloin ole enää niinkään itse asiasta jota lapsi uhmaa, vaan lähinnä siitä että hän tuntee katkeruutta vanhempansa tapaan olla auktoriteetti. (Lasta voi samalla vaivata jokin muu seikka, esim. epäonnistunut ja liian varhainen vieroitus rintaruokinnasta.) Hakkaamalla päätään lapsi rankaisee niin itseään kuin kasvattajaansakin, koska hän ei osaa muuta.



Pohjimmiltaan ilmiössä on kyse siitä, ettei lapsi ole saanut tarvitsemaansa vastakaikua negatiivisiin tunteisiinsa. Vanhemman täytyy perustella päätöksensä lapselle, selkeästi ja päättäväisesti mutta lempeästi, ilman saivartelua. Silloin lapsi tietää olevansa vahvan kasvattajan käsissä, eikä hänelle tule niin vahvaa epätoivon tunnetta että pitäsi kerjätä huomiota päätä hakkaamalla. Lapsen tunne ei ole välttämättä edes oikeutettu, hän voi saada rutkasti rakkautta ja käyttäytyä silti epävarmasti ¿ lapselle ne tunteet ovat kuitenkin aitoja. Silloin vanhempien pitää vain pikku hiljaa oikaista lapsen vääristyneet käsitykset.



Jotta lapsen perusluottamus olisi vahva, hänen täytyy tuntea että kaikki hänen inhimilliset tunteensa ovat sallittuja - ja että hänellä on vahva tukija niiden käsittelyyn, mikäli tarpeen. Silloin lapsi uskaltaa kiukutella, koska hän tietää että vain hänen tekonsa voivat olla tuhmia, ei hän itse kokonaisuudessaan. Lapsi joka hakkaa päätään on sen sijaan hämillään, eikä hän erota niin selkeästi miksi hän on huono. Se on vaarallinen pohja tunteiden kehitykselle, koska lapsi voi alkaa uskoa olevansa oikeasti huonompi, ja siten toteuttaa vääristynyttä käsitystään. Kuulostaa dramaattiselta, mutta vain vuoden ikäiselle ihmiselle suhde kasvattajiin on koko elämä.



Lapsen huonoa käytöstä ei tietenkään tarvitse sietää. Mutta se että pysyy jämptinä ei tarkoita sitä, että lapselle voi kääntää aina selän kun säännöt on ilmoitettu. Kun lapsi huutaa huutamistaan ja vanhemmat sulkevat korvansa, se lisää vain vettä myllyyn. Silloin lapsi kokee henkistä hylkäämistä negatiivisten tunteidensa vuoksi, hän alkaa epäillä itseään pahaksi ja noidankehä on valmis. Tämän vuoksi jopa kohtuullinen rangaistus olisi parempi, kuin välinpitämättömän esittäminen. Lapsi odottaa kuitenkin jotain reagointia. Reagoidessaan rakentavasti vanhempi saa tilaisuuden opettaa lapselle uudentyyppisiä ilmaisukeinoja. Lapsen huomio on helppo keskittää mukaviin seikkoihin, kunhan lapsen älykkyyttä ei aliarvioi. Kun lapsen on toteltava vanhempien tahtoa vaikka se ei miellytä, asiaan voi aina koittaa tuoda positiivisen näkökulman. Ikävästäkin jutusta voi tulla hauskempi - ainakin lapsi oppii siinä hyvän asenteen! Se vaaatii vain hieman mielikuvitusta, ja viitsimistä.



Eihän siinä ole mitään menetettävää, jos keskittyy entistäkin enemmän lapsensa yksilöllisiin tarpeisiin. Lasta ei voi koskaan pitää liikaa sylissä, silittää ja hymyillä kun hän tekee jotain hienoa! Huonot tottumukset, kuten pään hakkaaminen, katoavat silloin ihan itsestään.

Näin tekee myös meidän samanikäinen tyttö. Ei tunnu häntä itseään haittaavan, toki yritän estää.

...juuri samaan tyyliin, eli ketjun aloittaja oli kovin huolissaan oman lapsen pään hakkaamisesta lattiaan, ja rauhoittavia vastauksia tuli aika monta. Meilläkin poika teki sitä joskus runsaan vuoden iässä suuttuessaan/ turhautuessaan/ halutessaan huomiota, ja tapa jäi sitten jossain vaiheessa kokonaan pois, kun muut itseilmaisun keinot voimistuivat.

hakkasi päätä lattiaan suuttuessaan...Oli todella rajun näköistä! Taisi jatkua parikin vuotta...