Uskotteko että yhdysvaltoihin tulee koskaan julkista terveydenhuoltoa?
Itse en usko. En usko myöskään että aselakeihin tai yleiseen takapajuisuuteen tulee mitään muutosta. Miksi siellä muuten on kaikki niin erilailla, tietääkö joku?
Kommentit (33)
Miksi sen pitäisi olla kuten täällä? Omituinen kysymyskin maasta, jossa on ei eurooppalaistaustaisia pian enemmistö. Yhdysvallat on kasvanut aivan toisenlaisessa arvomaailmassa koko olemassaolon aikansa.
Ei koskaaan, koska se on julkisista palveluista ainoa joka on kommunismia jos on saatavilla kaikille.
En usko, että tulee. Mutta ihmetyttää kyllä asenteesi Yhdysvaltoihin. Siellähän on ihan omanlaisensa periaatteet, mitä perustuslakiin tulee. Kannattaa edes vähän tutustua, niin ei tarvitse suhtautua halveksuvasti.
Koskaan on niin pitkä aika, että on turha väittää mitään varmaa.
En usko, että seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana tulee.
Mikä takapajuisuus? Maailman rikkain ja voimakkain valtio. Yhdysvalloissa on maailman kehittynein terveydenhuolto nytkin, se vaan ei kata koko kansaa vaan maksukykyiset.
Ei varmaankaan, jenkkien infrastruktuuri on niin erilainen kuin esimerkiksi Suomessa ettei siellä monikaan asia yksinkertaisesti voi olla samalla tavalla kuin täällä on myös täysin eri asia yrittää järjestää kaikille kohtuu mukavat oltavat silloin kun ihmisiä on 350 miljoonaa kuin silloin kun ihmisiä on 1-5 prosenttia tuosta määrästä.
Kommarit ja liberaalit ajaa huumeiden laillistamista ja opioidi zombeja mutta vapaa aseenkanto on saatanasta. Ei paljoa ristiriitaisempi asetelma voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Mikä takapajuisuus? Maailman rikkain ja voimakkain valtio. Yhdysvalloissa on maailman kehittynein terveydenhuolto nytkin, se vaan ei kata koko kansaa vaan maksukykyiset.
Ei ole maailman kehittynein vaan sellaiset maat löytyvät Aasiasta: Singapore, Japani, Etelä-Korea, Taiwan, Kiina... osa pohjoismaista niiden perässä.
Yhdysvaltojen terveydenhuolto on kuitenkin erittäin kehittynyt, siitä ei ole epäilystä, mutta tulosmittarein (muut kuin taloudellinen voitto) se on aivan häntäpäässä
Haluan uskoa että tulee toimiva juttu. Jos jollakin on hätä, asia tai kysyttävää. Mutta mengelehoito ei varmaan siinä toimi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä takapajuisuus? Maailman rikkain ja voimakkain valtio. Yhdysvalloissa on maailman kehittynein terveydenhuolto nytkin, se vaan ei kata koko kansaa vaan maksukykyiset.
No tuo maailman kehittynein terveydenhuolto ei ihan pidä paikkaansa, tuossa listauksessa jenkit jää sijalle 69.
Mutta se täytyy sanoa, että jotain ovat kyllä oikein tehneet ja upeasti ovat alusta asti markkinoineet itseään kun ovat noin lyhyessä ajassa tosiaan saaneet itsensä kammettua rikkaimmaksi ja koko maailma ihailee amerikkalaista unelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä takapajuisuus? Maailman rikkain ja voimakkain valtio. Yhdysvalloissa on maailman kehittynein terveydenhuolto nytkin, se vaan ei kata koko kansaa vaan maksukykyiset.
Aikamoinen maksukyky saa olla että pystyy maksamaan kymmenien tai satojen tuhansien dollareiden velat terveydenhuollosta. Enkä kutsuisi kehittyneeksi järjestelmää missä ihmiset kuolevat kun eivät saa esim syöpään hoitoa.
En usko ja se "velkakatto" ei ole lainkaan vaikuttanut velkaantumiseen,on vain nostettu ylärajaa loputtomasti.
Se syvään istutettu kommunismin pelko pitää USA:n terveydenhuollon jatkossakin yksityisenä.
Jostain syystä jenkit uskovat, että halvalla ei voi saada hyvää ja siksi julkinen terveydenhuolto on lähtökohtaisesti perin huonoa. He eivät myöskään halua maksaa muiden terveydenhoitokuluja.
Asiaan vaikuttaa varmasti Yhdysvaltojen naurettavat hurjat sairaalalaskut. Todellisuudessa nimenomaan yksityisiin vakuutuksiin perustuva järjestelmä on syynä tehottomuuteen ja koviin hintoihin.
Totuus hinta-laadusta on siis lähes päinvastainen. Netistäkin löytyy paljon tarinoita missä amerikkalainen on joutunut ulkomailla ollessaan käyttämään "sosialistista" terveydenhuoltojärjestelmää.
Yleinen huomio heillä on ollut ilmeisen halpuuden/ilmaisuuden lisäksi hoidon korkea taso ja laitteistojen nykyaikaisuus. Eräs suomalaiseen sairaalaan joutunut amerikkalainen kehui sairaalaa "avaruusajan järjestelmäksi".
Hoidon taso ja huippumodernit laitteet olivat ilmaisuutta merkittävämpi huomio kyseiselle henkilölle, koska hän oli ilmiselvästi asennoitunut siihen, ettei halvalla tai ilmaiseksi voi saada hyvää.
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä takapajuisuus? Maailman rikkain ja voimakkain valtio. Yhdysvalloissa on maailman kehittynein terveydenhuolto nytkin, se vaan ei kata koko kansaa vaan maksukykyiset.
Ei ole maailman kehittynein vaan sellaiset maat löytyvät Aasiasta: Singapore, Japani, Etelä-Korea, Taiwan, Kiina... osa pohjoismaista niiden perässä.
Yhdysvaltojen terveydenhuolto on kuitenkin erittäin kehittynyt, siitä ei ole epäilystä, mutta tulosmittarein (muut kuin taloudellinen voitto) se on aivan häntäpäässä
Höpsis. Siellä valkoinen, koulutettu ja hyväosainen kansa elää jatkuvasti kauemmin. Missä muussa maassa lähes kahdeksankymppiset kisaavat huippu-urheilijan kuntoa vaativasta presidentin hommasta.
Ei tule. Yksityisellä sektorilla on niin paljon valtaa yli poliitikkojen, että ei tule tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen pitäisi olla kuten täällä? Omituinen kysymyskin maasta, jossa on ei eurooppalaistaustaisia pian enemmistö. Yhdysvallat on kasvanut aivan toisenlaisessa arvomaailmassa koko olemassaolon aikansa.
Latinot ovat eurooppalaistaustaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä takapajuisuus? Maailman rikkain ja voimakkain valtio. Yhdysvalloissa on maailman kehittynein terveydenhuolto nytkin, se vaan ei kata koko kansaa vaan maksukykyiset.
Ei ole maailman kehittynein vaan sellaiset maat löytyvät Aasiasta: Singapore, Japani, Etelä-Korea, Taiwan, Kiina... osa pohjoismaista niiden perässä.
Yhdysvaltojen terveydenhuolto on kuitenkin erittäin kehittynyt, siitä ei ole epäilystä, mutta tulosmittarein (muut kuin taloudellinen voitto) se on aivan häntäpäässä
Höpsis. Siellä valkoinen, koulutettu ja hyväosainen kansa elää jatkuvasti kauemmin. Missä muussa maassa lähes kahdeksankymppiset kisaavat huippu-urheilijan kuntoa vaativasta presidentin hommasta.
Ehkä rikkaalla pressalla ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada hoitoa. Voit olla kuinka valkoinen ja koulutettu tahansa, niin hoitosi voidaan evätä täysin keksityllä syyllä. Köyhät ja keskiluokka saavat sitten kuolla pois, kun heillä ei ole varaa maksaa hoidostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen pitäisi olla kuten täällä? Omituinen kysymyskin maasta, jossa on ei eurooppalaistaustaisia pian enemmistö. Yhdysvallat on kasvanut aivan toisenlaisessa arvomaailmassa koko olemassaolon aikansa.
Latinot ovat eurooppalaistaustaisia.
Mitä helv? Oletko käynyt Yhdysvalloissa? Katselepa jossain Floridassa niitä latinoja, ilmiselvät väliamerikan intiaaninaamat siellä katselee. Toki, puhuvat espanjaa.
On siellä sellainen mutta se on kömpelö eikä kata juuri mitään.