Lapsen joulu alkoholistien perheessä

Ei oo omakohtaista kokemusta. Vanhemmat raittiita.

Hieno juttu sinulle. Onko sinulla ideoita miten voi auttaa toisia ihmisiä joilla ei yhtä hyvä tuuri ole käynyt?

Meillä aikuiset ryyppäsi aina kun oli joulun pyhät. Sillo siis 80 luvulla. En oo koskaan juonut omien lasten nähden ja jouluna varsinkin meillä on super söpöä rakkautta ilmassa. Ei näitä lapsia voi auttaa mitenkään . Lapsi ei voi valita vanhempiaan. He kasvaa siihen ja oppivat asioita sitä kautta kun vanhemmat riitelee ja on kännissä. Tärkeintä kuitenkin että niille lapsille ei kukaan anna selkää ja saavat paljon lahjoja. Ja niille ei huudeta. Silloin ei haittaa vaikka äiti ja isä hakkaavat toisiaan vähäsen . Koska saahan aikuiset riidellä.

Meillä ajettiin lumihankeen ihan selvin päin. 

Meilläkin vanhemmat tappeli, kuitenkin selvinpäin. Äiti uhkaisi tappaa itsensä ja masisteli muutenkin, oli ankeaa. Siitä on oppinut ainakin sen, ettei omille lapsilleen hakua moista kokemusta. Jouluna ja tietysti ihan aina muulloinkin eletään onnellista hyvää elämää. Aikuisten asiat ei kuulu lapsille.

Ai, nytkö sun pitää saada jouluksi turvaan alkoholistien lapset. Viimeksi oli yksinäiset tai ukrainalaiset. Ota lääkkeet

En ole ennen halunnut turvaan ketään, mutta kyllä toki Ukrainalaisetkin turvaa kaipaavat. Ja jos joku kokee yksinäisyyttä pitäisi häntäkin auttaa. Onko parviälyllä ideoita?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ajettiin lumihankeen ihan selvin päin. 

Oliko se siis vahinko vai tahallista, jotenkin itsetuhoista toimintaa jouluna?

Muistan loppuelämäni sen miten hirveää oli, kun oli juhla mikä hyvänsä niin kaikkeen kuului mukaan alkoholi ja kännääminen vanhemmilla. Parhaat joulut oli niitä, kun jäin mummulle yökylään eikä tarvinnut mennä kotiin katsomaan sitä örvellystä. Miettikää miltä tuntuu jäädä aina toiseksi alkoholille? Pullo on rakkaampi kuin oma lapsi. 

Nykyään olen itse äiti pian 3-vuotiaalle pojalle ja meidän perheessä ei lapsen tarvitse kokea ikinä samaa kuin mitä itse koin. On erittäin korjaava tunne, kun saa tarjota omalle lapselleen sellaisen lapsuuden mistä itse aina haaveilin. Rentoa yhdessä oloa, rakennellaan legoilla ja junaradan osilla (pukki tuo ehkä lisää osia), syödään hyvin, käydään viemässä haudoille kynttilät, jos lunta piisaa niin pulkkaillaan. Ihanaa.

Lasinen lapsuus on maanpäällinen helvetti

hyvä kysymys

Meillä ei myöskään lapset joudu kokemaan tuollaista jouluisin eikä muulloinkaan. Meidän suku ja ystävät ovat raittiita mutta jouluisin otamme lasillisen viiniä jouluaterialla. Jouluisin. Muuten emme juo lainkaan. Vain aikuisten viinilasilliset jouluaterialla. Kerran Kalevi-eno kehtasi pyytää toisen lasillisen mutta koko suku paheksui hänet ulos ja sen jälkeen on pysytty ruodussa. Eli vain laisillinen viiniä jouluaterialla, jouluisin.

Vierailija kirjoitti:

Muistan loppuelämäni sen miten hirveää oli, kun oli juhla mikä hyvänsä niin kaikkeen kuului mukaan alkoholi ja kännääminen vanhemmilla. Parhaat joulut oli niitä, kun jäin mummulle yökylään eikä tarvinnut mennä kotiin katsomaan sitä örvellystä. Miettikää miltä tuntuu jäädä aina toiseksi alkoholille? Pullo on rakkaampi kuin oma lapsi. 

 

Meillä oli niin, että äidillä oli ongelmiensa lisäksi jokin ihme pakko saada aikaan kadehdittava jouluidylli, vaikkei edes vieraita ollut tulossa. Ja sitä sotkuista kotia kun piti alkaa raivosiivoamaan putipuhtaaksi kaappeja myöten. Ja jouluruoat piti tehdä alusta asti itse samalla stressillä.

Eikä siis siinä, jos on energinen ja nuo valmistelut menee hyvällä hengellä, mutta kun näin ei tosiaan ollut. Äidillä oli näistä jokin paniikki, että pakkopakkopakko, vaikkei tosiaan ollut edes vieraita tulossa. Ehkä se oli jokin näytelmä äidille, että kun on hieno joulu siistissä kodissa alusta asti itsetehtyine ruokineen, niin mitään ongelmiahan ei siinä vaiheessa voi mm. alkon kanssa olla.

Viimeistään aattona äidiltä katkesi pinna, ja aloitti raivoamisen haukkuen kaikki. 

Kaikkiaan näen nyt aikuisena, että joulu oli äitiä varten, ei meitä lapsia. 

Vuosikausia joulu aiheutti ahdistusta, enkä sitä halunnut viettää. Nyt 40v lähestyessä alkanut vähän helpottaa.

Upp

Isälläni oli lapsuudessani alkoholiongelma. Äitini on aina ollut hillitty alkonkäyttäjä, mikä tarkoitti jouluna 1-2 pientä lasillista viiniä ruoan kanssa. Joulumme eivät siis olleet umpisurkeita, mistä on kiittäminen äitiäni, mutta isäni kännääminen teki tunnelmasta masentavan, ilottoman ja kireän. Äitini teki vuorotöitä hoitoalalla, ja hän oli melko usein ainakin osan aikaa joulunpyhistä töissä, jolloin olimme keskenämme humalaisen tai krapulaisen isän kanssa. Isovanhempani olivat kuolleet, ja muut sukulaiset asuivat kaukana. Äitini suri isäni tilaa, mutta samalla vaikeni mahdollistaen siten kaiken jatkumisen samanlaisena. 

Tunne, joka minua lapsena suuresti vaivasi, oli avuttomuus asian suhteen. Koska olin lapsi, en voinut päättää asioistani, tai vaikka ottaa ja lähteä jonnekin muualle joulunviettoon. Toivoin salaa mielessäni, että tulisin nähdyksi. Että joku näkisi, miten paljon kärsin tilanteesta, ja tekisi asioille jotain. Että joku tulisi ja sanoisi, että entä jos lähtisinkin heille. Että joku suuttuisi isälleni ja laittaisi hänet ruotuun. Tai ainakin poistaisi vastuun minulta joulunpyhien ajaksi, jolloin saisin vain olla rauhassa vailla huolia. Lapsuudessani 90-luvulla vallitsi kuitenkin sellainen häveliäisyyden kulttuuri, että toisten asioihin puuttumista välteltiin, vaikka kun liekit olisivat puskeneet katosta läpi. Alkoholismi oli pitkälti tabu, ja myös alkoholistin lasten häpeä. Asenteet ovat minusta sittemmin hieman muuttuneet, muttei vieläkään tarpeeksi.

Omien kokemusten pohjalta sanoisin näin: 

Huomaa lapset, äläkä ummista silmiäsi. Jos sinulla on lapsenlapsi, sisaruksenlapsi, serkku, kummilapsi tai vaikka tuttu naapurin lapsi, joka ilmiselvästi kasvaa päihdeperheessä, älä jätä häntä yksin.  Kysy häneltä miten hän viettää joulua, ja miten hän voi. Tutulle lapselle voi vaikka tekstata jouluna toivotellen hyvää joulut ja kysellen kuulumisia. Ja tee selväksi, että sinulle voi soittaa jouluna, ja että lapsi on luoksesi tervetullut, jos tilanne käy tukalaksi. Jo se, että tietää että on joku liittolainen, on merkittävä asia. Vanhempien tunteita ei kannata tässä asiassa miettiä, ne eivät paina vaakakupissa niin paljoa kuin lapsen hyvinvointi. Alkoholistit usein rähisevät kun joku mitenkään puuttuu heidän juomiseensa tai vanhemmuuteensa, ja syyttävät juomisestaan ja muustakin kaikkia muita. Se on tavallaan sairauden oire. Yksi pelastettu lapsi merkitsee enemmän kuin suututettu alkoholisti. 

Mikäli em. tilannetta ei lähipiirissä ole, lahjoita rahaa lasten ja nuorten palveluille, kuten turvataloille, tai osallistu vapaaehtoistyöhön. Esim. Punaisella ristillä on tällaista toimintaa. 

Kun minä olin lapsi niin minun vanhemmat juopotteli jo ennen joulua ja jouluna olivat kännissä kuin käet aina. Ei ollut jouluruokaa eikä lahjoja. Yhtenä jouluna minun vanhemmat lähti päivää ennen joulua johonkin ja tulivat vasta 4 päivän päästä. Oltiin veljeni kanssa kotona kahdestaan jouluna ja käytin varastamassa ruokaa kaupasta.

Otin yhtenä jouluna naapuriin lapset meille koska naisen mies tuli sinne kännissä ja alkoi riehumaan.

Ihan kauheaa luettavaa. Miksi aikuiset ihmiset satuttavat omia lapsiaan näin.

Se on totta, että 90-luvulla nyt vaan tapahtui kaikenlaista. Ketään ei kiinnostanut jos porukka räyhäsi kännissä lapsilleen. Ei kellään ollut asiat hyvin. 

Minun lapsuus oli juuri suurta pelkoa ja jännitystä.Isä oli juoppo ja pirullien, äiti maailman paras mutta eihän hän yksin voinut riittää kaikkeen. Jos joku lapsi kärsisi nyt voisin heti hakea kotiini viettämään rauhallista joulua.