Serkku toi lapsensa yökylään, ja sai olla viimeinen kerta!
Serkkuni toi 2,5-vuotiaan lapsensa meille yökylään la-su. En ollut nähnyt lasta noin puoleen vuoteen, joten kysyin että miten hän nukkuu yönsä (aiemmin nukkui erittäin huonosti). Nukkuu kuulemma oikein hyvin.
No, eilen iltapäivällä he sitten toivat pojan, joka on edelleen täysin vaipoissa. Vaippoja he eivät vaan " muistaneet" tuoda mukaan, varmaan ajattelivat että meidän lapsen vaippoja voi lainata. Meillä on juuri 2v täyttänyt jolla yövaippa. Vihjaisin, että tuosta 500 metrin päässä olevasta kaupasta voisi käydä hakemassa vaippoja, mutta eivät olleet ymmärtävinään.
Lapsi, joka nukkuu hyvin yöt, herää edelleen 2-3 kertaa yössä maidolle. Tämän he sanoivat ohimennen eteisessä ennen lähtöään. Lapsi tosiaan heräsikin yöllä ainakin 5 kertaa, ja joi pullollisen maitoa. Maitoa serkkuni ei tietenkään " muistanut" antaa mukaan, sillä seurauksella että meillä oli jo aamuyöstä maito loppu.
Pyysin tuomaan maitoa ja vaippapaketin kun serkkuni soitti aamulla, eipä näkynyt kumpaakaan. Maito ei rahallisesti ole suuri menetys, mutta nyt meidän piti ajaa autolla Ärrälle hakemaan maitoa. Kysyin vaipoista, serkkuni sanoi että " eikun meillä on kotona" . Sanoin vihaisesti että " en mä sitä tarkoittanutkaan, ajattelin vaan että voisit tuoda vaippoja tilalle kun meidän tytön vaipoista meni kymmenkunta teidän pojalle" . Hän oli vaan ihan hiljaa, ei sanonut edes kiitosta siitä että sain vaipattaa hänen lapsensa ja valvoa tämän kanssa yön, saatikka että olisi antanut vaipparahaa tai jonkun pienen kiitoslahjan meidän lapselle. Meillä kun on aina tapana antaa joku kiitos, oli se sitten kahvipaketti, lapsille karkkia tai joku pieni lelu, tms, kun lapsemme on ollut jossain hoidossa. Sen maitotölkin olisi nyt ainakin voinut tuoda. Ja omat vaipat nyt tottakai on aina mukana!
Olenko mä nipo, vai onko ihan normaalikäytäntö että lapset viedään hoitoon ilman omia vaippoja? Puhuin äitini kanssa, poika oli siellä hoidossa viime kesänä vuorokauden ajan, ja silloin oli mukana vain yksi vaihtovaippa. Äitini osti kaupasta lisää, mutta serkkuni ei edes niitä viitsinyt maksaa äidilleni takaisin.
Eihän yksi vaippapaketti paljoa maksa, mutta Liberon housuvaipat joita meillä käytetään on kalliimmasta päästä. Kyse on omalla kohdallani ainakin ihan periaatteesta: ei toisten tarvitse mun lapseni vaippoja kustantaa.
Kommentit (49)
ja kotirouvan ostella niitä kalliita vaippoja?
Vierailija:
51, pitääkö sitä sitten opiskelijan
ja kotirouvan ostella niitä kalliita vaippoja?
jankuti jankuti
No, pitäisiköhän minunkin sitten kommentoida itse asiaa. Ap:n serkku oli tosi tökerö.
kurjaa ruikuttaa, ettei rahat riitä ja silti ostaa kaikkein kalleinta...
Suomessa on selvästi liian isot tuet.
mielestäni ap ei ole missään vaiheessa sanonut, että rahat ei riitä ja olisi voinut hyvin tarjota lapselle MUUTAMAN vaipan, jos omat olisi loppuneet ja maidon jos olisi tiennyt, että ton ikäinen juo vielä yöllä monta kertaa muutaman desin. Ei muuten ihme jos vaippa on koko ajan märkä!
Kysehän oli siitä, että serkku sanoi lapsen nukkuvan hyvin, hän tuo vaippoja ja hän tuo lapsen kotiinhakureissulla maitoa kaupasta/kioskista kun ohi ajaa. Miettikääs vähän jos ap on oman lapsensa kanssa kotona ilman maitoa vain sen takia, että serkunpoika litki kaikki maidot, lapsi väsynyt, kun ei moisen yöterroristin takia ole pystynyt nukkumaan ja kaikilla ei ole sitä R-kioskia vieressä ja nytkään ei sunnuntaisin saa olla kuin pikkukaupat auki jos niitäkään on lähellä. Eli ap joutui lähtemään väsyneen ja kiukkuisen lapsensa kanssa hakemaan sitä maitoa, joka olisi serkulta vienyt max noin 5-10 minuuttia kipaista ohimennessään kioskilta hakemassa, niin ja tietysti noin euron verran rahaa. Itse olisin tosiaan antanut tuollaiselle lapselle vettä yöllä, meillä ei palvelu pelaa yöllä. Omakin opetettiin vedellä pois yöpullosta aikanaan.
Mutta nimenomaan rahasta ap ei ole puhunut periaatteessa ollenkaan vaan siitä, että tuodaan lapsi hoitoon ilman mitään tarvikkeita. Mielestäni törkeää käytöstä. Suurin osa näyttää vievän tavarat aina lapsen mukana. Olisikohan serkku tehnyt saman myös sellaiselle lapsenvahdille, jolla ei ole omaa vaippaikäistä ja joka on vaikka maitoallerginen (=ei vaippoja ja maitoa talossa)?! Siinä olisi ollut esim. kummisedällä ihmettelemistä =)
Ehdottomasti olisin myös ostanut teille vaippapaketin tilalle, ja tuonut maitoa. Ihme serkku sulla.
Oikeassa olet, kyse on käytännössä pikkujutuista/rahasummasta, mutta ihan periaatteesta, minäkin olisin kyllä ottanut nokkiini! TIETYSTI aina omat vaipat, ruuat, juomat, vaihtovaatteet jne hoitoon mukaan, ja selkeäsanaiset ohjeet lapsen tavoista. Sen verran kohteliaisuutta pitää olla sitä kohtaan, joka lasta hoitaa.
Eivät ollenkaan ajattele, että menee yhden perheen yö ihan pilalle, kun siellä on yli-ikäinen maidonlutkuttaja rääkymässä pullonsa perään useita kertoja yössä! Miten kukaan edes antaa niin isolle lapselle maitoa tuttipullosta yöllä!
joka vaippaa laske, saati odota yhdestä yökyläilystä lahjoja lapsilleni...
Lidlin vaipat voitti muuten testissä Liberon vaipat mennen tullen ja ovat paljon halvempi ja parempia!
Olettaisin samaa myös lapsilta, joita tulee meille hoitoon.
Sitäpaitsi, en veisi lastani yökylään kuin ehkä isovanhemmille jotka tuntevat tilanteen, jos lapsi ei vielä nuku öitään hyvin.
Mutta ihmiset on niin itsekkäitä nykyään. Olen töissä päiväkodissa, ja meillä on perheitä jotka eivät tuo lapsilleen vaippoja useista pyynnöistä huolimatta. Jätinkin lapselta perjantaina vaipan pois juuri ennen kun häntä tultiin hakemaan, lapsi pissasi housuunsa sopivasti kun äiti puki häntä, ja sanoin että valitettavasti ei ollut vaippaa mitä laittaa, kun lapsi oli käyttänyt jo päiväkodin varavaippojakin useita kymmeniä. Monta viikkoa ollaan pyydetty heitä tuomaan vaippoja, he sanovat aina joojoo mutta eivät tuo. Katsotaan onko maanantaina omat vaipat mukana!
Ei kai ap:kään suuria lahjuksia odottanut, vaan yhtä maitotölkkiä ja kiitosta!
P.S. Meidän paikkakunnalla ei ole Lidliä.
Vierailija:
joka vaippaa laske, saati odota yhdestä yökyläilystä lahjoja lapsilleni...Lidlin vaipat voitti muuten testissä Liberon vaipat mennen tullen ja ovat paljon halvempi ja parempia!
Meidän kotona kasvatettiin vieraanvaraisuuteen.
7
Toisella paikkakunnalla asuva kaverini meinaan toi meille pojan, 2,5v, hoitoon vuodenvaihteessa. Hän oli myös " unohtanut" vaipat kotiin ja totesi että onneksi meidän lapsilta saa vaippoja. Sanoin, että meillä on nykyään vaan kestovaippoja ja meidän tyttö on sitäpaitsi noin 10 kg kevyempi kuin heidän poika, joten eivät voi käyttää samoja vaippoja. Aika vikkelään isä " muisti" että autossa taisikin olla paketti vaippoja! :D Suorastaan huvittavaa, miten jotkut yrittää säästää joka käänteessä, ja saada toiset maksamaan lastensa vaipatkin! Isää nolotti ihan sikana, sen näki selvästi.
Muuten olettaisin, että talo tarjoaa lapselle ruuan. Ja näin on aina tehtykin, sen verran läheisillä lapsi on ollut hoidossa.
Näin myös vastavuoroisesti. Odotan että meille hoitoon tulevalla lapsella on omat vaipat ja vaihtovaatteet. Sekä erikoisruuat, jos sellaisia tarvitsee. Ja hyvin on toimittu!
Mitään palkkioita ei olla kaivattu suuntaan eikä toiseen. Kiitos ja lämmin halaus ovat riittäneet :)
Ei ainakaan ilmoittamatta voi olettaa, että toisessa kodissa on tarpeeksi omalle lapselle sopivia vaippoja. Ruokaa yms meilläkin toki tarjotaan yökyläilijälle, mutta omat vaipat on mukana. Meidän lapset on jo joko kuivia tai päiväkuivia, eikä vaippoja aina ole tarpeeksi. 5 vaippaa riittää meidän lapselle 5 vuorokaudeksi, mutta ei niistä riittäisi toisten lapselle ympärivuorokautiseen käyttöön.
Vierailija:
Meidän kotona kasvatettiin vieraanvaraisuuteen.7
Eihän niitä tarvittu, kun tyttömme on jo vuoden ollut kuivana. Kokokin olisi sitäpaitsi ollut liian pieni.
Myöhemmin kuulin, että serkkuni oli valittanut tädilleni (siis äidilleen) että hänellä meni 13 euroa ihan hukkaan, ja oli odottanut minun maksavan vaipat. Miksi olisin maksanut, kun meillä ei vaippoja enää käytetä? Toisekseen, jos tytöllämme olisi vielä vaippa, veisin toki oman yövaipan mukaan! Eikä vaipparahasta koskaan sanottu sanaakaan minulle...
Mun mielestä tuollainen käytös on tosi hävytöntä. Mä en kyllä olis kehdannut sanoa mitään tai en varmasti olisi saanut sanaa suusta, kun olisin ihmetellyt, miten jotkut voi olla pösilöjä. Enkä minäkään mitään vaippoja laske, kun otan 2-vuotiaan tarhakaverin meille iltapäivisin leikkimään, enkä odota mitään lahjoja, mutta kyllä tuollaisessa tapauksessa olisin ollut enemmän kuin hämmästynyt. Mua kyllä ärsyttäis myös se, kun eivät selvästikään tajunneet ääliömäistä käytöstään. Vai onko mahdollista, että ajattelivat teidän lapsen tulevan vastavierailulle?
Kannattais varmaan vihjaista niille tuosta yösyönnistä, kun selvästi olet sanavalmis. Siltä pikkuipanaltahan menee hampaat ihan pilalle.
Sitä kyllä ihmettelin, miten te onnistuitte kuluttamaan vuorokauden aikana 10 vaippaa. Meillä ei vaihdella joka pisun jälkeen vaippoja.
Vierailija:
Serkkuni toi 2,5-vuotiaan lapsensa meille yökylään la-su. En ollut Kysyin vaipoista, serkkuni sanoi että " eikun meillä on kotona" .
Vaippoja meni kymmenkunta, tarkkaa määrää en laskenut. Poika kiljui joka pissan jälkeen " pissa! uus vaippa!" , ei siis tykkää märästä vaipasta, mutta potalle ei silti suostu (serkku ei ole vielä viitsinyt tuputtaa kuulemma). Vaihdoin yölläkin vaipan pari kertaa kun poika rääkyi " pissaaaaaa!" .
Jos lapsella olisi ollut omat vaipat mukana, mutta ne olisivat loppuneet kesken, olisin toki ihan hyvillä mielin laittanut meidän muksun vaippavarastosta hänelle vaipan tai pari. Mutta ärsyttää tuo asenne: ei meidän täydy vaippoja mukana tuoda.
Meidän lapsi ei todellakaan ole menossa heille yöksi. Muutaman kerran olen kysynyt mutta ei heille koskaan oikein sovi. Tuollaiseen yösirkukseen en sitäpaitsi omaa lastani veisi, eihän koko talossa kukaan nuku kun iso poika rääkyy kaiket yöt maitoa ja märkää vaippaa!
Meidän maitojakin saa kyllä juoda, mutta nyt se pääsi loppumaan, ja ajattelin että serkku olisi voinut tuoda tullessaan maitotölkin kun kuitenkin ajaa useamman Ärrän tai huoltsikan ohi, mutta ei.
En minä mitään lahjaa odottanut saavani, mutta yleensä ihmisillä on tapana kovasti kiitellä kun lapsi on saanut olla yöhoidossa. Meillä on ollut tapana viedä jotain pientä kiitokseksi, mutta meille ei tarvitse tuoda kuin omat vaipat yökylään. Ja jos minulle soitetaan kun menen kylään tms että toisitko maidon tullessasi, takuulla tuon.
Serkullani on ilmeisesti tapana " unohtaa" useamminkin vaipat, ja olettaa muiden hankkivan niitä. Eihän heillä ollut vaippoja edes silloin kun poika oli äitini luona hoidossa, ja äitini piti käydä niitä ostamassa!
Onko tämä serkkusi perhe muutenkin moukkaa porukkaa vai eikö heille vaan ole kotona opetettu minkäänlaisia käytöstapoja vai ovatko tottuneet saamaan kaiken passattuna eteen? Minkä ikäisiä ovat? Mun on kauhean vaikea hahmottaa, että minkälainen ihminen käyttäytyy noin moukkamaisesti.
Vaikka kuinka ollaan vieraanvaraisia, niin kyllä kaikella on rajansa.
...saattavat olla kalliista vaippapaketista (esim. vaippahousut tms.), jossa tuollainen määrä voi olla jo puolet paketista! Kun mies opiskelee ja äiti on kodinhoidontuella, pitäisi kenen tahansa ymmärtää että rahaa ei ole koskaan liikaa. Ja kuinka joku kehtaa puolustella serkun käytöstä, mm. sitä ettei tämä tuonutkaan maitoa lapselleen vaikka sanoi " Okei" ja jätti OMAN LAPSENSA vaippa-asioissa täysin heitteille ja suht vieraan ihmisen harteille?? Mitä jos ap ei olisikaan ollut niin kiltti lapselle, vaan olisi antanut esim. huutaa pissan tai maidon takia? Sitten hän olisi ollut aivan kamala äiti ja emäntä, eikö vain? Serkku ei minkäänlaista kiitosta antanut tuosta sirkuksen pyörittämisestä yöunien kustannuksella, vaikka ei olisi itse ruvennut kuitenkaan samaan..!