Mitä kokemusten vertailu auttaa?
Kun kyseessä on eri ihmisten kokemukset. Esimerkiksi jos joku on kokenut lemmikin kuoleman, työttömyyden, itsetuhoisia ajatuksia jne., niin joskus jotkut alkaa selittää että ei tuo hei vielä mitään, ja alkavat kertoa mitrn heiltä kuolikin joku lähinen. Eihän se edes liity asiaan mitenkään. Kaikki kokemukset on kuitenkin subjektiivisia ja niihin vaikuttaa niin monta erilaista tekijää, ettei vertailussa ole lisään järkeä.
Kommentit (11)
Niin. Ei kokemus myös poistu, se muistetaan. Ehkä joku irrottaa menneestä vaikka avioero.
Esimerkiksi lapsuudessa koettu vanhempien ero voi olla yksille hyvä juttu, toisille vaikea kokemus ja kolmansille neutraali asia.
Vertaistuen merkitys on siinä, ettet olekaan yksin kokemustesi kanssa. Ne voivat olla jopa ihan normaaleja, vaikka juuri silloin tuntuisi, että vain sinä joudut käymään läpi sellaista. Huomaat, että erilaiset tunteet kuuluvat asiaan. Näet toisten kokemusten myötä, että jossain kohtaa myös helpottaa.
Ap:n mainitsema nokittelu siitä, kuka on kärsinyt eniten ei kuulu vertaistukeen. Se on ilkeää, eikä auta toipumisessa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:

Vertaistuki ei välttämättä auta jos kokemus ja olosuhteet on kovin erilaiset.
Kyllähän voi vertailla, esim lapsen kuolema on pahin, sitten vanhemman kuolema, sitten ystävän, sitten muun läheisen. Vanhempien ero on pahempaa kuin yhdessä olevat vanhemmat.
Miksi ette ajatelleet noin toisessa ketjussa jossa miehen kärsimykset eivät ole mitään verrattuna siihen mitä naiset ja tyttölapset joutuu kokemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuen merkitys on siinä, ettet olekaan yksin kokemustesi kanssa. Ne voivat olla jopa ihan normaaleja, vaikka juuri silloin tuntuisi, että vain sinä joudut käymään läpi sellaista. Huomaat, että erilaiset tunteet kuuluvat asiaan. Näet toisten kokemusten myötä, että jossain kohtaa myös helpottaa.
Ap:n mainitsema nokittelu siitä, kuka on kärsinyt eniten ei kuulu vertaistukeen. Se on ilkeää, eikä auta toipumisessa eteenpäin.
Vertaistuki ei välttämättä auta jos kokemus ja olosuhteet on kovin erilaiset.
Minusta tämä on vähän outo ajatusmalli. Eihän mikään kokemus voi tietenkään olla täsmälleen sama. Mutta eihän se ole se pointtikaan. Tarkoitus on jakaa se oma kokemuksensa ja oppia toisten tilanteista, tunteista ja reaktioista.
Miksi toisen kovia kokeneen tilanteen edes pitäisi olla täsmälleen samanlainen? Miksi se auttaisi enemmän? Vai ajatteletko, että sen toisen pitäisi kärsiä täsmälleen yhtä paljon ja olla rikki juuri samasta kohtaa kuin sinun, jotta edes joku ymmärtäisi tuskasi? Kyllä hän voi ymmärtää ja etenkin auttaa sinua ymmärtämään omaa kokemustasi, vaikkei tilanne sama olisikaan. Näinhän ammattilainenkin toimii.
Mikään tukimuoto ei auta, jos et suostu itse tulemaan autetuksi. Jos ajattelet vertaistuesta näin vastahankaisesti, et ole siihen vielä valmis. Ihan akuuttiin kriisiin tai traumaan sitä ei välttämättä suositellakaan. Ensin pitää löytää hieman balanssia itsessään, jotta voi avata sydämensä myös muille.
T. Se sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuen merkitys on siinä, ettet olekaan yksin kokemustesi kanssa. Ne voivat olla jopa ihan normaaleja, vaikka juuri silloin tuntuisi, että vain sinä joudut käymään läpi sellaista. Huomaat, että erilaiset tunteet kuuluvat asiaan. Näet toisten kokemusten myötä, että jossain kohtaa myös helpottaa.
Ap:n mainitsema nokittelu siitä, kuka on kärsinyt eniten ei kuulu vertaistukeen. Se on ilkeää, eikä auta toipumisessa eteenpäin.
Vertaistuki ei välttämättä auta jos kokemus ja olosuhteet on kovin erilaiset.
Minusta tämä on vähän outo ajatusmalli. Eihän mikään kokemus voi tietenkään olla täsmälleen sama. Mutta eihän se ole se pointtikaan. Tarkoitus on jakaa se oma kokemuksensa ja oppia toisten tilanteista, tunteista ja reaktioista.
Miksi toisen kovia kokeneen tilanteen edes pitäisi
Sulta mwni pointti ohi? Eiväthän kaikki edes haluakaan sitä vertaistukea, ja siitähän tuossa just kirjoitettiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän voi vertailla, esim lapsen kuolema on pahin, sitten vanhemman kuolema, sitten ystävän, sitten muun läheisen. Vanhempien ero on pahempaa kuin yhdessä olevat vanhemmat.
Höpönpöpön
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuen merkitys on siinä, ettet olekaan yksin kokemustesi kanssa. Ne voivat olla jopa ihan normaaleja, vaikka juuri silloin tuntuisi, että vain sinä joudut käymään läpi sellaista. Huomaat, että erilaiset tunteet kuuluvat asiaan. Näet toisten kokemusten myötä, että jossain kohtaa myös helpottaa.
Ap:n mainitsema nokittelu siitä, kuka on kärsinyt eniten ei kuulu vertaistukeen. Se on ilkeää, eikä auta toipumisessa eteenpäin.
Vertaistuki ei välttämättä auta jos kokemus ja olosuhteet on kovin erilaiset.
Minusta tämä on vähän outo ajatusmalli. Eihän mikään kokemus voi tietenkään olla täsmälleen sama. Mutta eihän se ole se pointtikaan. Tarkoitus on jakaa se oma kokemuksensa ja oppia toisten tilanteista, tunteista ja reaktioista.
Miksi toisen kovia kokeneen tilanteen edes pitäisi
Ei minua ainakaan olisi kiinnostanut kuulla vertaistuessa siitä miten jotkut itkee vanhempiensa kuolemaa ja elämän vaikeutta.
Ei mitään