Vauva + psyykkiset sairaudet?
Hei
Mahtaako foorumilta löytyä muita vanhempia, joilla on jokin psyykkinen sairaus?
Itse olen juuri plussannut 20-vuotias naisenalku. Olen hyvin hämmentynyt, vaikkakin innoissani. Olen ehdottomasti aborttia vastaan, mutta nyt kuitenkin joudun miettimään sitä yhtenä vaihtoehtona.
Asia on niin, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Olen viime vuosina viettänyt pitkiä jaksoja osastohoidossa. Sairauteeni kuuluvat vuorottelevat vauhdikkaat maniajaksot sekä masennuskaudet. Viime aikoina on kuitenkin ollut vähän tasaisempaa, ja oireet pysyvät kohtuullisen hyvin poissa lääkkeillä.
Emme ole seurustelleet hirveän pitkään poikaystäväni kanssa, mutta olemme miettineet yhteenmuuttoa. Ja nyt se luonnollisesti tapahtuisi.
Minusta tuntuisi kauhealta tehdä abortti, mutta toisaalta on ajateltava myös lapsen etua. Sairauteni on erittäin perinnöllinen. Eniten kuitenkin huolettaa se, että oireet jälleen alkavat. Maaninen ihminen ei välttämättä ole se kaikista turvallisin hoitaja vauvalle, ja pahasti masentuneena voimat ovat vähissä. Olenko aivan pöpi päästäni, kun haluan pitää lapsen?
Kommentit (31)
Ota yhteyttä hoitavaan tahoosi mahdollisimman pian, sillä psyykelääkkeet voivat vaikuttaa kohtalokkaasti sisälläsi kasvavaan ihmisen alkuun.
oman lääkärin kanssa ehdottomasti.. Mulle ei edes annettu tasoittavaa lääkitystä kun tulin raskaaksi ettei ne vaikuta pahasti lapseen.. sertralisia syön vielä vähän aikaa, mut lopetan senkin pian.. katsotaan lääkärin kanssa myöhemmin sitä tasoittavaa lääkitystä. Onnea sulle raskaudesta, uskon että kaikesta huolimatta selviät siitä!
Nyt kun tähän ajatukseen on muutaman hetken ehtinyt tottua, niin ollaan minä ja miehekkeeni molemmat sitä mieltä, että vauva pidetään. :) Ollaan tosi innoissamme!
Tää maailma, mihin olen nyt astumassa, tuntuu jotenkin vielä niin epätodelliselta. Päässä pyörii kaikenlaista huimaa.
On hirvittävän vaikea edes uskoa, että olen raskaana. Vaikka lauantaina tehty testi (ClearBlue) näytti selkeästi plussaa ja ilmeisesti ne eivät plussaa näytä muuten vaan. Menkat on myöhässä, mutta kierto on aina ollut vähän epätasainen.
Mitään muita oireita ei oikeastaan ole, paitsi hirvittävä väsymys, olen viime aikoina nukkunut reilusti kellon ympäri. Sekin saattaisi tosin johtua uudesta lääkityksestä (Plussaamisen jälkeen en tosin ole lääkkeitä syönyt, en uskalla ennen kuin olen porisuttanut lääkäriä). Rinnat on ehkä vähän arat, mutta sekin saattaa olla vaan kuvittelua.
Niin että ollaankohan tässä nyt edes raskaana?
Aamulla kai pitäisi neuvolaan soitella...
Toisaalta tekisi mieli kuuluttaa tästä koko maailmalle, muttei kuitenkaan, jos vaikka sattuisi menemään kesken tai jos tämä nyt onkin vaan jotain mielikuvituksen tuotetta... Ja sitten hirvittää jo mahdolliset tulevat negatiiviset kommentit. Ihan vaan siitä että kun olen raskaaksi mennyt hankkitumaan, vaikka psyyke ei ole kondiksessa jne. Siitä ei kuitenkaan ole kuin kolme kuukautta, kun olen osastolta päässyt.
Tekisi mieli jo kovasti jutskata noissa loka- tai marrasäitien ketjuissa, vaan kun en tiedä, kumman kuun puolelle oma LA asettuu. Kai se laskettu aika kuitenkin määritetään niillekin mammoille, joiden kierto on epäsäännöllinen :o ?
Hmmh, kaipa nämä asiat pikkuhiljaa selkityvät. Tsemiä kaikille!
Soita heti Nlaan ja varaa aika sinne ja juttele Terveydenhoitajan kanssa, ja mielestäni olisi hyvä soittaa omalle lääkärillekin, koska lääkkeitähän ei voi lopettaa noin vain ja saattaa olla olemassa ns. korvaavia lääkkeitä, mitä voit käyttää myös raskaudenaikana.
Itselläni ei ole kokemusta ko. sairaudesta tai muistakaan milenterv.sairauksista, mutta työni puolesta olen niihin tutustunut ja en todellakaan usko, että raskaus olisi pois suljettu, jollei tilasi ole todella huono juuri tällä hetkellä.
Tunnen myös erään naisen, ja hänellä vaikeasta sairaudestaan huolimatta (skitsofrenia) on lapsi. Hän tarvitsee ns. tukiverkostoa enemmän kuin normaalisti lapsiperheet, mutta muutoin on hoitanut poikansa ihan hyvin. Heidän perheessään molemmat vanhemmat ovat skitsofreenisiä, joten vaikeitakin aikoja on ollut.
Maailmassa on paljon sairauksia ja kaikkia niitä ei voi parantaa, mutta oikealla lääkityksellä ja hoidolla saadaan hyvä tulos, joten ne eivät ole este raskaudelle.
Onnea odotukseen ja ota rohkeasti yhteyttä lääkäriisi !!! t. emmi rv-36+1
Emmi: Tässä oli juuri lääkkeiden vaihto käynnissä, eli vanhat oli porrastettu minimiin ja uudet aloitettu minimillä, joten kävi näppärästi lopettaminen. Soitinkin nyt aamulla neuvolaan, ja täti neuvoi kääntymään oman hoitavan tahon puoleen. Kokemusta on myös lääkkeiden seinään lopettamisesta, joka ei ollut mukavaa. Mulla kun on aika massiivinen lääkitys (tosin viime aikoina vähän kevennetty). Perjantaina aika omalle terapeutille, soittelen toki aiemminkin sinnepäin jos tulee jotain tai menen tarvittaessa vaikka päivystykseen. En kuitenkaan usko että tässä mitään ihmeitä tulee.
Kiitos tuesta ja tsemiä viimeisille viikoille!
Laava rv 5+1
valitetavasti olen eri mieltä kuin jo tähän mennessä vastanneet. Olen 40-vuotias ja äitini sairastaa samaa sairautta kuin sinä. Pitkä kokemus asiasta siis on.
Äitini on tehnyt elämästäni hyvin vaikean. Sotkien siihen kaiken mikä hänen elämässään on mennyt pieleen. Sairauteesihan kuuluu, että pyrit tietoisesti tuhoamaan myös lähimmäistesi elämän. Tätä on tapahtunut. En jaksa kaikkea tässä todellakaan käydä läpi. Hylkäämiskokemuksia on useita. Ensimmäinen 1,5 vuoden iässä juna-asemalle tätini hoitoon. Äitini poistui samalla junalla millä oli tullutkin. Jatkoin matkaa myöhemmin mummoni hoitoon jota kesti 3 vuotta. Sinä aikana äiti ole saanut yhden lapsen lisää ja adoptoinut tämän.
Lapsen saaminen on ihanaa, mutta epäilen kykyäsi huolehtia lapsesta. Jos sen päätät pitää, toivon, että lapsen isä tietää raskaan vastuunsa.
En sano tätä pahalla ja voin keskustella asiaasta lisää.
Kevätpörri: Ettet nyt vain sekoittaisi vakavaan rajatilapersoonaan? Ei kaksisuuntainen tietoisesti halua läheisiään vahingoittaa. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriön tunnusmerkit ovat vaihtelevat mania- ja masennusjaksot. Maniajakson aikana vauhti saattaa olla niin kova, että henkilö sekoittaa elämänsä kokonaan. Tällöin läheiset ihmissuhteet saattavat jäädä huomioitta, ja se voi tuntua pahalta lähimmäisistä. " Tietoista" ilkeilyä se ei ole. Masennus taas lienee terminä tuttu kaikille. Kaksisuuntaista sairastavan ihmisen luonteella ei ole erityispiirteitä.
Rajatilapersoonallisuus on epävakaan persoonallisuuden alamuoto. Rajatilapersoonallisuuden oireita voit lukea vaikkapa täältä http://uk.geocities.com/rajatilapersoona/faq.htm#2 . Rajatila on persoonallisuushäiriö, eli kyse on ihmisen luonteen ja persoonan vaikeudesta. Rajatilaapersoonakaan ei kuitenkaan ole " paha" , vaikka käyttäytyykin usein ympäristölle ja itselleen vahingollisesti. Persoonan voimakkaita piirteitä on kovin vaikea hallita, vaikka rajatilapersoona voikin hyötyä terapiasta.
Rajatilalla ja kaksisuuntaisella on joitain yhtäläisyyksiä, esimerkiksi vaihtelevat mielialat. Rajatilassa ne saattavat vaihdella minuuttien sisällä, kun taas kaksisuuntaisella mania- tai masennusjaksot kestävät vähintään pari viikkoa.
Oma kaksisuuntaisen diagnoosini on tyyppiä II, eli minulta puuttuvat terävimmät maniapiikit (ainakin toistaiseksi, pidetään sormet ristissä). " Huippuni" on hypomania, lievempi muoto maniasta. Tuolloin mieliala on selvästi kohonnut ja mm. unentarve vähentynyt, mutta henkilöllä ei ole epärealistisia kuvitelmia kyvyistään tai asemastaan.
Eniten itseäni huolettavatkin masennusjaksot. Ne saattavat olla minulla erittäin vaikeita, jopa lievästi psykoottistasoisia. Mieheni ymmärtää ongelman ja on valmis kantamaan vastuuta lapsesta.
En pahoittanut mieltäni. Sinulla on oikeus mielipiteeseesi ja se on merkityksellinen, koska olet psyykkisesti sairaan läheinen.
Voimia!
Minulle tämä sairaus on todella tuttu asia. Olen elänyt perheessä, jossa isälläni oli kaksisuuntainen. Lisäksi tiedän monia ihmisiä jotka sairastavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tiedän myös alani puolesta (sairaanhoitaja) sairaudesta jonkin verran.
Ensinnäkin haluan sanoa, että voit olla hyvä äiti sairaudesta huolimatta!! Eräällä tutullani on kaksisuuntainen ja hänellä on jo kaksi lasta. Hyvin hän on lasten kanssa pärjännyt ja itseasiassa sairauskin on pysynyt pitkään oireettomana. Itse en myöskään sure sitä, että " olen joutunut" elämään perheessä jossa on kaksisuuntainen. Omat vanhempani olivat minulle parhaat mahdolliset vanhemmat.
Ota yhteyttä lääkäriin pian, sillä lääkitystäsi joudutaan tod.näk. muuttamaan raskauden ajaksi. On myös tärkeää että keskustelet neuvolassa siitä, että mistä saat tarvittaessa apua jos siltä tuntuu. Tarvittaessa apua saa lapsen hoitoon yms. Hyvää jatkoa ja onnellista odotusta!! =)
Toivoo, Milli83 rv9
diagnoosi on maanis -depressiivinen ja sitä on hoidettu jo yli 30v. taudin kuvaasihan kuuluu myös lääkkeiden pois jättäminen että mania tuntuu paremmalle ja silloin mennään lujaa. Mun elämä on ollut ainakin sitä että äidin olojen mukaan on oltu milloin lastenkodissa, sijoituksessa ja teini-iässä yksin kotona sairaalajaksot.
Kuten jo sanoin olen 40 v. joten aika pidempi kokemus mulla tästä sairaudesta on kuin sulla, sanoi olevasi 20-vuotias.
Mutta ei muuta kuin hyvää jatkoa!
Muistathan kuitenkin, että puhut nyt äidistäsi, ja hänen tekemistään ja mahdollisesti kertomistaan asioista, etkä yleistä kaikkiin maanis-depressiivisiin.
Jotkut saattavat tosiaan jättää lääkkeet pois kokonaan tai osittain päästäkseen hypomaniaan. (Psykoottista) maniaa tuskin kukaan itselleen toivoo, silloin kun on itselleen ja ympäristölleen usein vaarallinen ja vauhtijakson jälkeinen romahdus tuntuu entistä kamalammalle.
Kaksisuuntaiset eivät ole tasaisessa (" remissio" ) vaiheessaan sen vastuuntunnottomampia kuin psyykkisesti tervekään ihminen. Suurin osa omaan sairauteensa perehtyneistä ymmärtää mitkä ovat riskit jos lääkkeitä ei syö, ja syövät ne kiltisti.
Ikävää, että sinun lapsuuteesi ja nuoruuteesi on kuulunut tuollaista vanhemman sairauden takia. Se ei tarkoita, että minun lapseni arki tulisi olemaan tuollainen. Minulla on mies, appivanhemmat ja omat vanhemmat, jotka voivat lapsesta huolehtia jos olen itse siihen hetkellisesti kyvytön.
Ymmärrän kyllä huolesi, enkä väheksy sitä. Pakko on kuitenkin korjata joitain faktoina esittämiäsi kokemuksia, sekä perustella vähän, miksi päätimme kuitenkin pitää lapsen.
Tämä menee nyt totaalisen :offtopic:, mutta se annettakoon anteeksi. Vaikka sen takia, että olen uusi foorumilla :).
Milli83: Kiitos rohkaisusta :)! Niinhän se on, etteivät mitkään ulkoiset tunnusmerkit takaa lapselle " hyvää" lapsuutta, kun taas niiden puuttumisesta huolimatta voi lapsesta kasvaa tasapainoinen yksilö.
Olen kuullut, että lapsekkaille on mahdollista saada tukea arkeen, joskaan en ole vielä ehtinyt perehtymään asiaan. Ja onhan tässä vielä aikaa.
Lääkkeitä en nyt ole syönyt pariin päivään ollenkaan, kun kertaheitolla lopettaminen kävi sopivaan saumaan. Itselläni muutenkaan ei lääkkeet tunnu se tukipilari nr. 1 olevan, mieli on tasapainoisempi kun vuorokausirytmi on säännöllinen, elämä on sopivan aktiivista ja mielekästä sisällöstään (tiettyyn rajaan asti, ettei mennä burnoutin puolelle) sekä syö monipuolisesti ja säännöllisesti.
Tsemppiä sulle odotukseen!
Tsemiä sulle Laava87!
Täällä sama homma kuin sulla, onneksi myös lievänä. Yksi lapsi jo ja toinen tulossa. Homma pysyy hanskassa kun elämän pyrkii pitämään tasapainossa aivan kuten kuvailitkin. Tärkeänä olen pitänyt sitä että muistaa ottaa omaa aikaa ja pyrkii huolehtimaan unensaannista kun pikkulapsivaihe on päällä.
Nuo yleistävät kommentit hoidit hienosti ja vaikutat muutenkin tosi kypsältä ja fiksulta. Toivotan onnea odotukseen!
Kevätpörri: Sinä nyt ikävä kyllä olet väärässä näiden sairauksien kanssa. Kurjaa, että oma elämäsi on kärsinyt oman äidin sairauden takia, mutta kaikki psyykkiset sairaudet ovat erilaisia eri ihmisten kohdilla, ja jopa niiden hotiomuodotkin ovat todella erilaisia, joten ei kannata verrata ihmisiä ja heidän sairauksia keskenään. Mielenterveydelliset oireet/ tai psykiatriset sairaudet eivät ole este perheenperustamiselle, mutta perhe tarvitsee ehkä normi perhettä enemmän tukea ja apua muilta ihmisiltä/omaisilta, tai sitten ei tarvitse apua yhtään sen enempää kuin juuri nämä normi perheet, sekin on yksilöllistä.
Laava sinä vaikutat todella kypsältä ollaksesi vain 20v nuori nainen, joten onnea matkaan, ja aivan varmasti kaikki onnistuu ja menee hyvin niin on ajateltava kaikkien myös ei sairaiden, koska eihän täällä maailmassa mikään ole 100%:n varmaa, vaikka kuinka suunnittelisi kaiken etukäteen ja valmiiksi. Tämä on sinun elämääsi ja sinun täytyy tehdä päätökset ja olen varma, että selviydyt kaikesta hyvin, kunhan pidät perusasiat sairauden hoidossa kunnossa, ja muutenkin elät tervettä ja normaalia elämää.
Vielä kerran onnea matkaan !!! t. emmi
Justjoojuu ja Emmi: Kiitos kovasti! Tuntuu tosi hyvältä lukea rohkaisevia postauksia. Tähän asti kaikki, joille on kerrottu plussaamisesta (tukihenkilö, neuvolantäti :D, muutama sopiva nettituttu) ovat suhtautuneet uutiseen vähintääkin varovaisen positiivisesti. Silti olen hirveän valmistautunut ikäviin kommentteihin. Ja eiköhän niitäkin vielä tule.
Iloista alkavaa(?) kevättä kaikille!
Laava rv 5+2
( ps. oikeasti täytän 20 vasta viikon päästä :> )
Tiedän erään äidin joka sairastaa kaksisuuntaista ja hänellä meni niin lujaa että lapset otettiin pois häneltä. Sääliksi käy nuo lapset, heillä useita hylkäämiskokemuksia. Kaikkien ei tarvitse eikä pitäisi hankkia lapsia. Lapset voivat joutua kärsimään mielenterveysongelmaisten vanhempiensa takia. Kyseleppä lapsenhankinta-asiaa vielä psykiatriltasi ja psykologiltasi!! Kuullostaa siltä ettei lapsenhankintasuunnitelmallasi olisi järkipohjaa. Tiedät kai että hypomaanisessa vaiheessa voit tehdä ratkaisuja ja päätöksiä joita joudut myöhemmin katumaan. Aborttia en kumminkaan kehota sinua tekemään.
Babymilk: On aina hirveän surullista kuulla huostaanotetuista lapsista. Itse tiedän muutaman kaksisuuntaisen (yksinhuoltajan), joiden jälkikasvu on otettu huostaan. Mutta tiedän myös huomattavasti useampia lapsekkaita kaksisuuntaisia, jotka ovat omin voimin tai yhteiskunnan tuella pystyneet takaamaan lapsilleen turvallisen ja rakastavan ympäristön sairaudestaan huolimatta. Ja vaikka tulevat äiti ja isä olisivat ennen lapsen syntymää huipputerveitä, ei mikään takaa, ettei perheeseen tulisi jos jonkinlaista ongelmaa. Ikinä ei voi tietää.
Siitä ollaan samaa mieltä, ettei kaikkien tarvitse tai pitäisi lisääntyä, ihan jo ekologisista syistä. Mielestäni kuitenkaan paras äiti tai isä ei automaattisesti ole se, joka kuuluu yhteiskunnan nk. eliittiin, tai on länsimaisen standardin mukaan fyysisesti ja psyykkisesti tervein. Hyvään vanhemmuuteen (mikä häilyvä termi) kuuluu monta muutakin seikkaa.
On totta, että lapsi voi joutua kärsimään vanhemman mielenterveysongelman takia. Mutta lapsi voi joutua kärsimään myös, koska suvussa on paljon syöpää, tai koska äidin raskaus alkaa kovin myöhäisellä iällä. Tai vaikkapa koska lapsi tulee asumaan Itä-Helsingissä, eikä jossain turvallisemmaksi tilastoidun pikkukaupungin huomassa. Näitä voisi keksiä loputtomasti.
Aion keskustella myös lääkärini ja omahoitajani kanssa, vaikka keskustelun lopputulos onkin hyvin arvattavissa: he johdattelevin kysymyksin auttavat minua ottamaan huomioon mahdollsia riskitekijöitä ja huomionarvoisia seikkoja, ja lopuksi toteavat, että päätös on kuitenkin minun ja miehekkeeni.
Onko raskaudelle ikinä järkipohjaa? Ihminen on niin kehittynyt eläin, että pystyy ajattelemaan muutakin kuin oman lajin jatkuvuuden turvaamista. Järjellä ajatellen: koko ihmisrotu on pallollemme tuhoisa. Yleensäkään minkään lajin säilyvyyden turvaamiseksi olisi viisainta ihmisen kadota maan päältä. Eiköhän perheenlisäys ole ihmisille ennen kaikkea tunnekysymys. Tästä voisi lätistä sivutolkulla
Ja vielä hypomaniasta: Omat hypomaniat esiintyvät lähinnä lisäntyneenä tarmokkuutena, vähentyneenä unentarpeena, ja erityisen positiivisena mielialana. Kontrollin pettämistä tai hätiköityjä päätöksiä siihen ei sisälly, vaikka mieli onkin varsin avoin kaikelle uudelle. Hypomania on minulle aivan ihannetila - vaan kun sitä seuraa aina syvä pudotus.
Nyt taitaisi olla Laavan nukkuaika...
ja onnea raskautesi johdosta. Itse olen sitä mieltä, että myös mielenterveysongelmaisen ihmisen täytyy saada elää. Tietysti on paljon-paljon tapauksia, joille ei voi suositella raskaaksi tulemista, mutta emme voi yleistää asiaa! Kirjoituksesi ainakin antavat kuvaa pohdiskelevasta nuoresta naisesta. Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin ja saat tarvitsemasi tukiverkoston ympärillesi, erityisesti raskauden JÄLKEEN kun sinulla on minimissään 18 vuoden kasvatuspesti edessäsi.
En myöskään allekirjoita sitä, että joku voisi sanoa itseään spesialistiksi jonkun toisen suhteen, vaikkakin kevätpörriäisellä oli perheestä kokemusta. Jokainen ihminen on itse itsensä spesialisti, ainakin enemmän kuin anonyymit nettikirjoittelijat. Yleistäminen on vaarallista. Mutta toki siihen sortuu, jos itsellä on traumaattisia kokemuksia taustalla. Itselläni on lähisuvusta kovia kokemuksia syövästä, ja huomaan ajattelevani helposti niin, että syöpä tappaa aina (vaikkakaan nämä sairaudet eivät ole kovin hyvin verrattavissa...)
Otathan nyt hyvissä ajoin yhteyttä LÄÄKÄRIIN, pelkkä terveydenhoitajakontakti ei riitä koska lääkitysasiat täytyy hoitaa kuntoon heti alussa, ettei sairautesi saa yliotetta. Saat myöskin lähetteen jo alkuraskaudessa äitipolille, missä sinulle järjestetään säännölliset kontrollit koko raskauden ajan. Todennäköisesti myös psykiatrikäyntejä lisätään.
Tsemppiä, ja malttia ;)
-Niinu 35+2
Hyvän ystäväni äiti sairasti (nyt jo kuollut) eläessään tuota samaa sairautta. Ystäväni kyllä kärsi siitä todella paljon. Hänen äitinsä kyllä tuotti tuskaa läheisilleen, mutta ei hän tietoisesti pyrkinyt satuttamaan ketään. Normaalitilassa hän oli mitä kultaisin ihminen. Mutta vaipuessaan psykoosiin hel...tti oli irti. Sellaista kohtaloa en soisi kenellekään lapselle, mutta ei ystäväni ole kyllä sitä valittanut, että olisi mieluummin jättänyt syntymättä. Toki hänellä on ollut vaikeuksia, kun lapsena on ollut vaikeaa, mutta hyvin hän on selvinnyt. Äitiinsä hänellä oli kovin ristiriitaiset välit. Lapsen tavoin hän oli lojaali ja rakastava äitiään kohtaan, mutta samalla ei voinut ymmärtää miksi äiti on joskus niin " paha" . Toki ystäväni myöhemmin tiedosti sen, että äidin nk. pahuus johtui sairaudesta. Ongelma olikin siinä, että äiti itse kieltäytyi näkemästä ongelmaa ja sairautta, joten hän ei syönyt minkäänlaisia lääkkeitä.
Minusta sinun asiasi ovat kuitenkin toisin.. Sinä olet tiedostanut sairauden ja hoidon tärkeyden. En voi, enkä osaa ottaa kantaa ratkaisuusi, mutta ajattelen niin, että jos ja kun aiot lapsen pitää, niin älä salaile sairauttasi. En tietenkään tarkoita, että sinun tarvitsisi jokaiselle vastaantulijalle selittää, että sairastat maanis-depressiivisyyttä, mutta neuvolassa, lääkärissä ym. kannattaa olla avoin. Silloin saat apua, jos ongelmia myöhemmin tulee. Ja muutenkin kannattaa pyrkiä hyvään vointiin ja siihen, että sairaus pysyy tasapainossa.. Ja koska tiedostat sairauden, niin tee töitä henkisen tasapainon eteen.
Tsemppiä ja toivottavasti kaikki lähtee luistamaan hyvin!!
Entäs kun lapsi huutaa kuumeessa tai korvatulehduksen saaneena ja miehesi on joko töissä tai muualla?
Olin reilu vuosi sitten aika pitkälti samassa tilanteessa kuin sinä olet nyt.
Kaikki olivat todella huolissaan raskaudestani ja jos lääkärin mielipidettä olisin pyytänyt,ei minulla taitaisi olla tätä ihanaa pikku miestä.
Toisaalta minulla oli ollut parempi vaihe sairaudessa jo 6kk ennen raskautta.
Halusin alusta asti lastani kovasti,mutta sairauden takia myös minä mietin aborttia.
Jos todella HALUAT lapsesi ja tiedät,että teet PARHAASI ja RAKASTAT häntä iäti ja muista HOIDA ITSEÄSI ja ota vastaan sosiaalikeskuksen perhetyön tekijä auttamaan alkuvaiheessa ja vaikka kuinka ärsyttäisi,että joutuu ramppaaman kaiken maailman kuulusteluissa ja ihmiset epäilevät äiteyttä.... se on raskasta,mutta kestä se perheesi tulevaisuuden vuoksi.
Onnea kovasti odotukseen! meidän vauvakin haluaa nyt kirjoittaa sinulle jotain: vvvvvökäkoönu oävtuib ,että tämmöstä meidän pienellä oli asiaa! >0)