Suomalaisnainen eli lähes 20 vuotta erakkona luonnon armoilla päiväkirjat paljastavat traagisen syyn

Kiinnostava ihminen.

Artikkelissa korostuivat erityisesti muutamat poikkeukselliset yksityiskohdat, jotka erottavat Leena Kiviharjun elämäntarinan tavallisista kodittomuuskertomuksista. Vaikuttavaa oli, että hän kantoi mukanaan klassikkokirjallisuutta, kuten Tolstoita ja Proustia, sekä suuren vanhan Raamatun, joiden avulla hän ylläpiti henkistä ja sivistynyttä maailmaa äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa.

Hänen suhteensa kissoihin oli syvästi merkityksellinen, ja hän suunnitteli jopa kirjoittavansa elämäkerran eräästä rakkaimmasta lemmikistään.

Katkeruus yhteiskuntaa, viranomaisia ja monia arkisia asioita kohtaan väritti hänen päiväkirjamerkintöjään, eikä hän salannut inhoaan kännyköitä, mopojengejä ja punatukkaisia naisia kohtaan.

Erityisen hämmentävää oli, että hänen pankkitilillään oli lopulta merkittävä summa rahaa, mutta tämäkään ei saanut häntä luopumaan taivasalla elämisestä ja hyväksymään pysyvää asuntoa. Hän teki säännöllisesti osoitteenmuutoksia poste restante -osoitteisiin, mikä loi omalaatuisen ristiriidan hänen tilanteeseensa, sillä samalla hän pysyi jatkuvassa liikkeessä, kantoi laukkujaan pitkin Suomea ja yöpyi ulkosalla kelillä kuin kelillä.

Elämänsä loppuvuosina hänen terveytensä heikkeni, mutta hän kieltäytyi useimmiten lääkäriavusta ja vetäytyi yhä enemmän omaan maailmaansa, kunnes hänen tarinansa päättyi ilman hautajaisvieraita, ja vasta päiväkirjat paljastivat hänen elämänsä tapahtumat ja motiivit.

Ymmärrän sinänsä miksi tuohon päätyy. Luonnossa ei tunne koskaan yksinäisyyttä samalla tavalla kuin kaupungissa. Kaupunginkin yksinäisyyteen kyllä tottuu ja sen kanssa oppii pärjäämään

Useimmat suomalaisista perheistä ovat toksisia, väkivaltaisia. En minäkään sellaista halua. Mutta tykkään elää siististi ja eläimistä voi huolehtia asunnostakin käsin

Rauha tämän naisen sielulle. Vaikka tuskinpa hän siihenkään kenenkään lupia tai siunauksia kaipailee :)

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa korostuivat erityisesti muutamat poikkeukselliset yksityiskohdat, jotka erottavat Leena Kiviharjun elämäntarinan tavallisista kodittomuuskertomuksista. Vaikuttavaa oli, että hän kantoi mukanaan klassikkokirjallisuutta, kuten Tolstoita ja Proustia, sekä suuren vanhan Raamatun, joiden avulla hän ylläpiti henkistä ja sivistynyttä maailmaa äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa.

Hänen suhteensa kissoihin oli syvästi merkityksellinen, ja hän suunnitteli jopa kirjoittavansa elämäkerran eräästä rakkaimmasta lemmikistään.

Katkeruus yhteiskuntaa, viranomaisia ja monia arkisia asioita kohtaan väritti hänen päiväkirjamerkintöjään, eikä hän salannut inhoaan kännyköitä, mopojengejä ja punatukkaisia naisia kohtaan.

Erityisen hämmentävää oli, että hänen pankkitilillään oli lopulta merkittävä summa rahaa, mutta tämäkään ei saanut häntä luopumaan taivasalla elämisestä ja hyväksymään pysyvää asuntoa. Hän

Lääkärien "avusta" kieltäytyminen on vaan viisautta. Ja asuntoon muuttaminen on ankeaa, ahdistavaa, jos on tottunut nukkumaan taivasalla

Taas näitä kassialmoja glorifioidaan...

Itse ajattelisin, etä kyse on vapauden kokemuksesta. Luin joskus, kuinka nämä venäjällä pelastetut ns viemärilapset, jotka asui tuolla lämpöviemäreissä karkasivat takaisin sinne vaikka heille tarjottiin lämmin koti ja säännöllinen elämä. Onhan niitä metsissä asuvia miehiä, jotka eivät halua asuntoa. Tiedän täältä meidän paikkakunnaltakin yhden nuorehkon kaverin joka viettää aikaansa muuten ihan ihmisten parissa kaupungissa, mutta nukkuu yönsä ulkona eikä halua asuntoa tai apua.

Todennäköisesti autisti. Saattoi olla harhainenkin.

Tapasin tämän naisen 2000 -luvun alkupuolella, kun hän kulki sen kylän läpi missä asuin. Hän oli todella mielenkiintoista keskusteluseuraa. Yritin tarjota majapaikkaa, mutta hän sanoi jatkavansa matkaa. Toimin silloin jalkahoitajana ja yhden avun hän otti vastaan, tein hänelle jalkahoidon.

Kaffebulla kirjoitti:

Todennäköisesti autisti. Saattoi olla harhainenkin.

Onneksi sinä olet vain ilkeä paska. Sinä voisit parantua hetkessä, jos vain päättäisit lopettaa ilkeänä paskana olemisen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinänsä miksi tuohon päätyy. Luonnossa ei tunne koskaan yksinäisyyttä samalla tavalla kuin kaupungissa. Kaupunginkin yksinäisyyteen kyllä tottuu ja sen kanssa oppii pärjäämään

Useimmat suomalaisista perheistä ovat toksisia, väkivaltaisia. En minäkään sellaista halua. Mutta tykkään elää siististi ja eläimistä voi huolehtia asunnostakin käsin

Rauha tämän naisen sielulle. Vaikka tuskinpa hän siihenkään kenenkään lupia tai siunauksia kaipailee :)

Useimmat suomalaisista perheistä ovat ihan normaaleja, välittäviä perheitä. Miksi ihmeessä kerrot totena jotain noin älytöntä?

Minulle on käynyt vähän kuin Leenalle menemättä nyt omiin yksityiskohtiin, mutta tunnistan tasan tarkkaan sen syvälle iskevän ja traumatisoivan tilanteen ahneiden, omaa etuaan tavoittelevien omaisten "oikeuksista" suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti. Perintöriidat kestävät vuosia oikeuslaitomme jonoissa ennen varsinaista käsittelyä, tulevat kalliiksi asianomaisille, ja vaikka mukana olisi paras, sovitteleva juristi mahdollistaa oikeuslaitoksemme ehdottomuuden muiden asianomaisten taholta. Aika on kallista, etenkin juristeilla, ja kun oma tilanne on vuosia epävarma, ei selvyyttä missä voi ja saa asua, se jättää ihmisen psyykeen taatusti jälkensä. Tämä asia on pikku hiljaa ymmärretty oikeuslaitoksessakin ja apua voi löytää, kun oikein etsii ja penkoo. Minä löysin ja pääsin jaloilleni. Kokemuksia ei unohda koskaan, ei etenkään kun suvussani on vielä vanhan kansan sovittelevia juristeja, ja jotka myös lujasti uskoivat, että asiat kyllä saadaan selväksi. Aina löytyy myös ne pahisjuristit, jotka ovat valmiita omassa kunnianhimossaan lyömään muut osapuolet tieltään. 

Yritän saada Leenan kirjan käsiini. Hän kantoi raskasta taakkaa, syvää pettymystä, johon ei saanut enää apua ja teki mielestäni ihan viisaan ratkaisun vaeltamalla kasseineen pitkin Suomea. Se on paras muistutus niille, jotka hänen mahdollisuutensa ja turvan tuhosivat.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin tämän naisen 2000 -luvun alkupuolella, kun hän kulki sen kylän läpi missä asuin. Hän oli todella mielenkiintoista keskusteluseuraa. Yritin tarjota majapaikkaa, mutta hän sanoi jatkavansa matkaa. Toimin silloin jalkahoitajana ja yhden avun hän otti vastaan, tein hänelle jalkahoidon.

Olisi mielenkiintoista kuulla edes jotain pientä keskusteluistanne. Hieno ihminen tunnut sinäkin olevan ainakin auttamishalustasi päätellen.

Mielenkiintoistta että ihminen on valmis kusemaan oman elämän noin ja juuttuu menneeseen noin pahasti

Tulee vaikutelma henkilöstä, joka katkeroituu elämän vastoinkäymisestä, eikä pääse siitä yli ja sitten se katkeruus alkaa kasvaa, kunnes kaikki ovat kamalia paitsi kissat, huoh.

Jotkut katkeroituu ihmisille, ja jos siltä on tosiaan viety asunto ja kissat, niin on varmasti ollut raskasta.

Mutta jutussa ei kerrottu tarkemmin, että miksi niin kävi. Kai siihen oli omat syynsä, jos oikeus niin päätti.

Jotkut haluavat kostaa läheisilleen ja yhteiskunnalle, ja päätyvät kostamaan itselleen.

Kylläpä nyt on taas naisten uhriutumisen merkeissä tehty iso juttu yksinäisest naisesta. Miehestä ei kuuna päivänä tehtäisi samanlaista juttua vaikka taustat ja olosuhteet olisivat samanlaiset. 

Vieraili omassa kotikunnassanikin, piti leiriä rautatieaseman puistossa. Paikallislehtikin teki hänestä jutun.

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa kerrotaan suomalaisnaisesta, Leena Kiviharjusta (19482021), joka eli noin kaksikymmentä vuotta kodittomana pääasiassa ulkosalla, kulkien ympäri Suomea matkalaukkuineen. Hän oli opiskellut aikoinaan lakia, mutta jätti opintonsa kesken. Elämän käännekohta oli perintö- ja asuntoriita sukulaistensa kanssa, jonka seurauksena Leena menetti kotinsa ja kissansa. Tämän jälkeen hän ei suostunut palaamaan normaaliin asumismuotoon, vaikka hänelle tarjottiin useita kertoja asuntoja. Hän liikkui hitaasti paikkakunnalta toiselle, ansaitsi elantoa pulloja keräämällä ja yöpyi ulkona kaikissa olosuhteissa.

Leena piti vuosien ajan päiväkirjaa, josta on sittemmin laadittu kirja. Päiväkirjamerkinnät paljastavat katkeruuden yhteiskuntaa kohtaan, sosiaalisten suhteiden puutteen sekä huolen eläimistä ja ympäristöstä. Vaikka Leena sai lopulta eläkettä ja omisti jopa rahaa tilillään, hän ei muuttanut elämäntapaansa. Terveyden heikentyessä hän o

Tästä tulisi upea elokuva !

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinänsä miksi tuohon päätyy. Luonnossa ei tunne koskaan yksinäisyyttä samalla tavalla kuin kaupungissa. Kaupunginkin yksinäisyyteen kyllä tottuu ja sen kanssa oppii pärjäämään

Useimmat suomalaisista perheistä ovat toksisia, väkivaltaisia. En minäkään sellaista halua. Mutta tykkään elää siististi ja eläimistä voi huolehtia asunnostakin käsin

Rauha tämän naisen sielulle. Vaikka tuskinpa hän siihenkään kenenkään lupia tai siunauksia kaipailee :)

Hän kyllä eli pääosin pikkukaupunkien keskustoissa.

Ja loppuvuodet  kaupungin vuokra-asunnoissa. 

Täällå hieman yksinkertaiset ihmiset ylistävät kulkuria :D ja hei uuuu Tolstoi, uuuu.