7-vuotias tyttö ei jaa lelujaan kavereiden kanssa

Mitä vikaa tässä? Tyttäresi on fiksu. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa tässä? Tyttäresi on fiksu. 

Noh, minä ainakin lapsena olisin jättänyt menemättä kaverille, jos mitään ei saa siellä tehdä ja toinen huutaa naama punaisena ÄLÄ KOSKE!

:D

Vanhemmat on köyhiä ja sekopäitä.  Onko yh vihaaja mamma

Tyypillinen ainoa lapsi. Pian hän on yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen ainoa lapsi. Pian hän on yksin.

Jaa. Oma lapseni on ainoa lapsi, samoin hänen paras kaverinsa.

Kun jompikumpi saa karkkia tai rahaa, niin kiirehtii toisen luokse jakamaan tämän. Yhdessä syövät karkit, tai rahojen kanssa menevät kauppaan ostamaan jotain molemmille.

Toiselle kaverilleen juuri lapsi lahjoitti yhden lelunsa, jota kaveri oli aina kylässä käydessään ihaillut, mutta joka lapsellani keräsi lähinnä hyllyllä pölyä. 

Oman sisarukseni kanssa tapeltiin jatkuvasti, ja oli todella tarkasti rajattu Minun ja Sinun tavarat.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen ainoa lapsi. Pian hän on yksin.

Vaikka sisarukselliset ihmiset haluavatkin olla muita jalompia ja parempia ihmisiä, minulla on ihan toisenlaisia kokemuksia:

Esim. lapsuudenkaveri oli sisarusparven nuorin. Oli tottunut aina saamaan tahtonsa läpi. Oli tosi vaikea lapsena tehdä mitään kaverin kanssa, kun toinen odotti leikkikaverin paapovan samalla tavalla. Jos oli jotain hyvää tarjolla, kahmi kaiken yksinään. Oli ilmeisesti tottunut, että jos ei pidä puoliaan, muut vievät. Ei osannut siis lainkaan ottaa toisia huomioon.

Aikuisissa kavereissa on nykyäänkin paljon sellaisia, joilla on vähintään ainakin yhden sisaruksen kanssa sukset ristissä. Kaunaa, kateutta ja katkeruutta lapsuusvuosilta asti. Ei olla tekemisissä lainkaan ja sisaruksista puhutaan ikävään sävyyn. Tai sitten kaikki ovat riidoissa keskenään. Tai sitten viimeistään vanhempien kuollessa revitään perunkirjoituksessa toisilta silmät päästä.

Oli sisaruksia tai ei, voit olla ihan paska tai sitten ihana ihminen. Kumpiakin on nähty.

Sitä paitsi yleensä tuo väninä ainoista lapsista liittyy jäätävään kateuteen. Vanhempieni kuollessa minullekin sanottiin katkerasti, että sinä saat nyt sitten yksin pitää kaiken. Hienoa, sehän minulla olikin ensimmäisenä mielessä. Typerykset.

Minun nuorimmaiseni, ainoa tyttö, oli vielä 4-vuotiaana samanlainen. Yritti komentaa kaikkia ja kaikkea, vieraillessa omi kaikki tavarat "kun sinähän saat leikkiä niillä aina", mutta kotona ei missään nimessä voinut jakaa omistaan. Ja leikeissä kaikkien piti tehdä tarkalleen tietyllä tavalla ja sanoa oikeat vuorosanat, muuten ei tullut mitään. Ei muuten ollut tarhassa paljoa vapaaehtoisia leikkikavereita.

Omalla kohdalla auttoi, kun kerroin aivan aidosti, että ei kukaan halua leikkiä kanssasi, kun koko ajan määräilet ja suorastaan kiusaat. Se häntä huolestutti, kun suoraan sanoit, että kiusaat kavereitasi, kun pakotti tekemään sitä ja tätä eikä sekään kelvannut.

Onneksi tämä on nyt 6-vuotiaana lopultakin helpottanut, ja leikit ovat alkaneet sujua. Kavereitakin on voinut nyt jo pari kertaa kutsua kylään, joskin yhden katastrofin jälkeen pidettiin taas vierastaukoa.

Olisiko niin, että uhkaukset eivät ole tarpeeksi tehokkaita jotta ne motivoisivat tyttöä? Kannattaa kehittää jotain voimakkaampia pelotteita, silläkin uhalla, että ne eivät kenties ole aivan poliittisesti korrekteja tämän päivän kasvatusilmastossa.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen ainoa lapsi. Pian hän on yksin.

Ei ole tyypillinen ainoa lapsi. Mun lapsi ei ole tuollainen.

Oletko puhunut tytön kanssa ihan rauhassa ja järkevästi asiasta? 7-vuotiaan kanssa voi keskustella oikein hyvin.

Kysy, miksi hän toimii niin kuin toimii? Kerro hänelle, että käytös ei ole kivaa ja että kohta oikeasti käy niin, että kaverit eivät halua enää leikkiä kanssasi, koska olet heille niin epäkohtelias, komentelet ja omit tavarat. Sano, että komentelu ja tiuskiminen ja tavaroiden omiminen on kiusantekoa, eikä sellaisella ihmisellä kohta ole ollenkaan kavereita.

Kuuntele, mitä lapsella on sanottavana. Älä huuda tai uhkaile millään rangaistuksilla, vaan keskustele niin kuin järkevän ihmisen kanssa keskutellaan. Selitä ja perustele. 

Kyllähän se niin on, että jos ei osaa leikkiä nätisti, niin sitten ei saa olla leikissä mukana. Tämä on ihan yksinkertainen sääntö, joka koskee myös aikuisia. Parempi, että sen oppii jo lapsena. 

Kerro lapselle, että kavereita ei voi enää kutsua kylään, koska hän ei osaa leikkiä nätisti. Kerro, että lapsesi ilmoittaa sitten, kun arvelee, että leikit onnistuisivat. Seitsemänvuotias ymmärtää ihan hyvin tämän asian. Kerro myös, että jotkut spesiaalitavarat voi hyvin laittaa piiloon ennen vieraiden tuloa. Niistä ei tarvitse kenellekään mainita. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko puhunut tytön kanssa ihan rauhassa ja järkevästi asiasta? 7-vuotiaan kanssa voi keskustella oikein hyvin.

Kysy, miksi hän toimii niin kuin toimii? Kerro hänelle, että käytös ei ole kivaa ja että kohta oikeasti käy niin, että kaverit eivät halua enää leikkiä kanssasi, koska olet heille niin epäkohtelias, komentelet ja omit tavarat. Sano, että komentelu ja tiuskiminen ja tavaroiden omiminen on kiusantekoa, eikä sellaisella ihmisellä kohta ole ollenkaan kavereita.

Kuuntele, mitä lapsella on sanottavana. Älä huuda tai uhkaile millään rangaistuksilla, vaan keskustele niin kuin järkevän ihmisen kanssa keskutellaan. Selitä ja perustele. 

7-vuotiaan kanssa voi keskustella, mutta sen ikäisen ymmärryskyky on vielä aika rajallinen. Hyvin usein keskustelusta ei seuraa mitään hedelmällistä. Liika keskustelu on myös asia joka herkästi vaarantaa vanhemman auktoriteetin jos vanhempi vain keskustelee ja keskustelee vaikka lapsella ei ole aikomustakaan totella.

Tämä ei ehkä ole täydellisten vanhempien ketju. Meillä ei ollut omimista mutta pomotusta senkin edestä. Leikin piti mennä tietyllä tavalla, barbie sai sanoa näin mutta ei noin ja muuta vastaavaa. Päikyssä pomotti kavereita. Meillä oli onneksi osaava ja tunnetaitoinen omahoitaja ja tehtiin niin että laitettiin hänelle aina pariksi vanhempi ja vähintään yhtä voimakastahtoinen lapsi. Toki hoitajat valvoivat tilanteet mutta vaihe meni melko nopsaan ohi eikä tarvinnut koko ajan käskyttää ja kieltää. Sanoivat vielä päikyssä että koska lapsen puhe oli vahvaa (siis ikätasoon nähden selkeää ja rikasta) niin selittäminen ja "johtaminen" vähän niin kuin kuuluu pakettiin. Että asian voi käsitellä fiksustikin eikä turhaan leimata lasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa tässä? Tyttäresi on fiksu. 

Noh, minä ainakin lapsena olisin jättänyt menemättä kaverille, jos mitään ei saa siellä tehdä ja toinen huutaa naama punaisena ÄLÄ KOSKE!

:D

Mitäs menit lähmimään toisen tavaroita.

olet varmasti vihervassari ja sinusta on oikein lainata baarista tullessasi kadulta löytyvä polkupyörä

Syyhyt ja flunssat leviä lelujen lainailulla

Miksi teidän vihervassujen on niin vaikea kunnioittaa toisen omaisuutta. Vihervassut sosialisoi lapsilta lelutkin.

Ennen kaverin kyläilyä ne lelut piiloon, joihin ei halua kaverin koskevan. Ymmärrän kyllä että haluaa pitää omat omanaan, mutta jakamistakin voi opettaa.

Kun pikkuveljeni olivat pieniä ja heidän kaveri naapurista kävi leikkimässä, niin myöhemmin minulle selvisi että kaveri oli rikkonut liian isoja legolaattoja kun oli tarvinnut pienempiä. Vaikka olinkin jo legoleikkiän ylittänyt, niin tämä ärsytti minua suunnattomasti. Nyt vielä melkein 5-kymppisenä muistan tuon naapurin kersan vain siitä että hän oli se, joka rikkoi legojamme.

Sovi tytön kanssa ennen kaverin kyläilyä, että mitkä tavarat on sellaisia joihin ei saa muut koskea. Sitten nämä tavarat laitetaan kyläilyn ajaksi pois. Johonkin varastoon. Sitten sovitte että ne mitkä jää näkösälle, niitä saa muutkin käyttää. Auttaisiko tämä? Tyttö voisi hallita tärkeimpien tavaroiden kohtaloa.

17 vuotias isosisko jakaa sitten senkin edestä?

Lol, käyttäytyy kuin jokainen aikuinen:DD Sitä paitsi fiksu on vaan, ite kun lapsena annoin muiden leikkiä mun tavaroilla, niin nää vaan onnistu paskomaan ne, ei ois pitäny antaa. Ihmissuhteet on häilyviä ja aina liikkeessä, mutta lelut hyvin hoidettuna kestää ihmiselämän