Maria ja Tommi
Youtubessa aiemmin nimellä The Realm Of Maria kanava, nykyään Maria Kangaskortet. Eli somea tekevä pariskunta. Miehensä Tommi Kangaskortet tekee musaa (ainakin ennen teki) ja Marialta on tullut mm. kalenteri ja lastenkirjoja. Mitä mieltä olette heistä jos tiedätte tämän pariskunnan?
Kommentit (10)
Mun mielestä toi tommi jää jotenki marian jalkoihin. Joskus jopa säälin häntä.
Oli joskus asiallinen, nykyisin tekopirteää lässytystä. Sekä liikaa myyntiä, peruin.
Toimia voisi kuunnella, mutta M teennäinen.
Voisivat laittaa youtuben kiinni ja keskittyä enemmän toisiinsa...
Maria jaksaa jauhaa vain omasta ADHD:sta.
Ennen oli yksi suosikki bloggaajista ja IG- vaikuttajista, jalat- maassa tyyppi, mut vuosia sit meni maku, kun M suhtautui ylimielisesti muihin. Esimerkiksi lasten kasvatusta ja muiden perheiden elämästä puhui siihen malliin kuin se oma tapa olisi ainoa hyväksytty tapa.
Maria vanhaantunut muutamassa vuodessa. Katsoin pitkästä aikaa. Niin kuin toki minä itsekin.
Onko tää Tommi se palomies joka oli Love Islandilla?