Suru lapsettomuudesta vaikuttaa ystävyyssuhteisiin

En osaa kommentoida itse kysymykseen, mutta esittäisin sinulle vastakysymyksen miten haluaisit sinua kohdeltavan?

Meidän kaveripiirissä yksi katkaisi välit muihin kokonaan koska koki että raskausuutista pimitettiin häneltä. Todellisuudessa kyseessä oli tilanne jossa yksi kuiskasi toisen korvaan onnea sen sijaan että olisi sanonut sen ryhmässä suurempaan ääneen. Minusta ihan ok, ei kenenkään kuulu kertoa toisten raskausuutisia. En itsekään tiennyt raskaudesta tuossa vaiheessa, eli kyseessä ei ollut tilanne missä tuo kaveri olisi ollut ainoa joka ei tiennyt.

Vierailija kirjoitti:

En osaa kommentoida itse kysymykseen, mutta esittäisin sinulle vastakysymyksen miten haluaisit sinua kohdeltavan?

Meidän kaveripiirissä yksi katkaisi välit muihin kokonaan koska koki että raskausuutista pimitettiin häneltä. Todellisuudessa kyseessä oli tilanne jossa yksi kuiskasi toisen korvaan onnea sen sijaan että olisi sanonut sen ryhmässä suurempaan ääneen. Minusta ihan ok, ei kenenkään kuulu kertoa toisten raskausuutisia. En itsekään tiennyt raskaudesta tuossa vaiheessa, eli kyseessä ei ollut tilanne missä tuo kaveri olisi ollut ainoa joka ei tiennyt.

Mitä tarkoitat tuolla, että kuinka haluaisin itseäni kohdeltavan? Ap

Lapsettomuuden suru voi olla niin suuri ettei sitä ymmärrä sellainen joka ei ole samaa kokenut. Itselleen on tärkeä antaa lupa tuntea kaikki tunteet ja joskus on suojeltava itseä, mikä voi tarkoittaa etäisyyden pitämistä esimerkiksi raskaana oleviin ystäviin. Parasta tietysti on jos voisi puhua ystävilleen avoimesti, mutta nämä on asioita joista ei vain ehkä halua kertoa edes läheisimmille ystäville.

Olen kokenut pitkän lapsettomuuden. 

Ei kannata kysyä neuvoja kuin vastaavan kokeneilta. Muut eivät ymmärrä.

On oikeus olla itsekäs. On oikeus vetäytyä, jos niin haluaa. On oikeus tuntea vihaa. Ja on oikeus olla puhumatta. Ei ole pakko puhua psykologille. Ei ole pakko yrittää olla mukava. 

Olen myös pitänyt etäisyyttä raskaaksi tulleisiin ystäviin. On se toisten onni minulta pois siinä mielessä, että se konkretisoi liiaksi  omaa tilannettani. Etäisyyden ottaminen oli myös terapeutin neuvo.

Muuten pärjäilen arkielämässä ja töissä tällä hetkellä melko hyvin. En tiedä sitten, miten pidemmän päälle elämä ja ihmissuhteet kehittyvät.

Minulla on ystävä joka käy läpi samaa. En tiedä onko tästä apua mutta haluan vain sanoa että ymmärrän täysin hänen ratkaisunsa ottaa etäisyyttä, ystävyys kestää ainakin meillä tuollaisia kupruja, kunhan asioista puhutaan rehellisesti. Olen toki alusta asti tiennyt ystäväni tilanteen ja siksi helppo ymmärtää myös ratkaisua. Jos en tietäisi mistä on kyse, olisin kuitenkin hyvin surullinen tästä etäisyyden ottamisesra

Yritin joskus aiemmin puhua kokemastani surusta parille ystävälleni ja totesin, etteivät he vain kykene käsittämään. Kommentit kertoivat, etteivät he vain mitenkään tavoita sitä mitä käyn läpi. Eikä tietenkään voi niin olettaakaan. Tästä syystä kuitenkaan en halua aiheesta enää puhua vaan ratkaisuni on ollut etäisyyden pitäminen. Tunnen itseni ajoittain itsekkääksi ja huonoksi ystäväksi toimiessani näin. Ap

Mielestäni sinulla on lupa olla itsekäs. Tarkoitin aiemmalla kommentilla vain sitä että kunhan tietää syyn etäisyydelle niin ystävien luulisi ymmärtävän. Voimia vaikeaan tilanteeseen. 6

Vierailija kirjoitti:

Olen myös pitänyt etäisyyttä raskaaksi tulleisiin ystäviin. On se toisten onni minulta pois siinä mielessä, että se konkretisoi liiaksi  omaa tilannettani. Etäisyyden ottaminen oli myös terapeutin neuvo.

Muuten pärjäilen arkielämässä ja töissä tällä hetkellä melko hyvin. En tiedä sitten, miten pidemmän päälle elämä ja ihmissuhteet kehittyvät.

Juuri tämä, se toisten elämä konkretisoi omaa tilannetta. Se on kuin joutuisi jatkuvasti vastakkain oman elämän isoimman surun kanssa. Eikä kyse ole siitä ettei toivoisi ystävälle onnea, vaan kyse on siitä miten kaikki muistuttaa omasta tyhjästä sylistä. 

Lapsettomuutta on vasta viime vuosina alettu tutkia psykologisena traumana, mitä se todella on. Valitettavasti on paljon ihmisiä joille asian syvyys ja vakavuus ei avaudu. Itseään on oikeus suojata. 

T: samassa veneessä ollut

Itse olen tahattomassa lapsettomuudessa kokenut hyvin raskaaksi tuon sanonnan: "eihän se sinulta ole pois, jos muut saavat vauvoja!"

Miten ei voida hahmottaa, että sydäntä särkee nähdä niitä ihanuuksia ja perheonnea, jota ei itse tulekaan saamaan. 

Karkeasti (niille jotka eivät yhtään hahmota, miten toisten vauvat muka minuun vaikuttavat) se on sama kuin olisi ollut vuosia nälässä ja muut tulisivat aina välillä viereeni syömään ja nautiskelemaan herkullista, tuoksuvaa ruokaa vatsansa täyteen. Kyllä se nälkä ja puute sillä hetkellä varmasti tuntuu vielä tavallista pahemmalta ja katkerammalta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuuden suru voi olla niin suuri ettei sitä ymmärrä sellainen joka ei ole samaa kokenut. Itselleen on tärkeä antaa lupa tuntea kaikki tunteet ja joskus on suojeltava itseä, mikä voi tarkoittaa etäisyyden pitämistä esimerkiksi raskaana oleviin ystäviin. Parasta tietysti on jos voisi puhua ystävilleen avoimesti, mutta nämä on asioita joista ei vain ehkä halua kertoa edes läheisimmille ystäville.

Plus mä en halua "pilata" ystävän iloa tulevasta vauvastaan synkistelemällä vieressä. Eli on parempi kummallekin osapuolelle, jos pidän vähän etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Yritin joskus aiemmin puhua kokemastani surusta parille ystävälleni ja totesin, etteivät he vain kykene käsittämään. Kommentit kertoivat, etteivät he vain mitenkään tavoita sitä mitä käyn läpi. Eikä tietenkään voi niin olettaakaan. Tästä syystä kuitenkaan en halua aiheesta enää puhua vaan ratkaisuni on ollut etäisyyden pitäminen. Tunnen itseni ajoittain itsekkääksi ja huonoksi ystäväksi toimiessani näin. Ap

Sama kokemus. Ystäviltä tuli ymmärtämättömiä kommentteja. Yksi totesi hilpeästi ja kuin itsestään selvänä asiana, että "ota koira", toinen oli ärtynyt ja asenne suunnilleen "no mitä välii, jos ei koskaan saa lasta".

Vierailija kirjoitti:

Yritin joskus aiemmin puhua kokemastani surusta parille ystävälleni ja totesin, etteivät he vain kykene käsittämään. Kommentit kertoivat, etteivät he vain mitenkään tavoita sitä mitä käyn läpi. Eikä tietenkään voi niin olettaakaan. Tästä syystä kuitenkaan en halua aiheesta enää puhua vaan ratkaisuni on ollut etäisyyden pitäminen. Tunnen itseni ajoittain itsekkääksi ja huonoksi ystäväksi toimiessani näin. Ap

Itsekkyys on ok. Ei tarvitse olla ns. hyvä ystävä. Et ole sillä tavalla velkaa elämälle, että sinulla olisi velvoite olla hyvä ystävä. 

Meillä oli todella vaikea ja epäoikeudenmukainen tilanne, ja olin jo entuudestaan kokenut paljon kuormitusta ja epäoikeudenmukaisuutta. Itse oikeutin itselleni välillä jopa aika kurjan kuuloisia toimia. Aiemmin olin ollut mitä kiltein. Sekosin emotionaalisesti siitä, että älyttömän pienet todennäköisyydet osuivat aina meihin. Kinastelin anonyymina netissä, halusin neuvoa vääriä reittejä ihmisille, halusin huijata ihmisiä moraalisesti mutta laissa pysyen, haaveilin kaikenlaisesta pienestä laillisesta piittaamattomuudesta ja iljeilystä, paiskoin tyynyjä, huusin kurkkusuorana vanhukselle... joskus se auttoi vähäksi aikaa. Lapsettomuuspsykologi ei tuohon mitenkään kummemmin reagoinut, ei leimannut hulluksi, pahaksi, narsistiksi tms. Kuuluu asiaan. 

Minusta on Ap ainakin hienoa se, että olet .jos ymmärsin oikein-. jo hakenut henkistä apua kun mainitsit että olet käynyt psykoterapiassakin, joka on hienoa jo siksi, että näin paitis huolehdit itsestäsi mutta myös arvostat jollain tavoin myös läheisiäsi; he kun eivät voi olla jatkuavsti sinun terapeuttejasi. - Itselleni tulee mieleeni lähinnä, että olisiko olenassa mahd. saada jostain vertauistukea. Toinen mitä ajattelen on vain aika päivä ja hetki kerrallaan.

Vertailun vuoksi itse kipuolen sen asian kanssa, että en ole saanut eläessäni mahdollsiuutta elää ja ollla pidemmässä pariuhteessa, yhdenkään naisen kanssa.

Vielä en ole luopunut haaveestani ja umelastani löytää ja kohdata joskus vielä hänetkin, jonka kanssa saatatisin edetä ja olla mahd yhdessä parisuhteessa.

Kolmas neuvoni onkin toivon, että jaksasit iloita -niin kliseiseltä kuin tämä kuullostaakin. iloita ja nauttia niistä arjen piensitä ehtkistä jas asoista. Mutta neljänneksi myös haaveilla ja unelmoida. - Vaihteeksi vaikka yrittäen piirtää tai kirjoittaa paperille tai koota omia unelmiaan. - Ei kaikkien umelmien tarvitse tulla koskaan todeksi,- Esimekiksi itse olen pikkuhiljaa laknut hyväksymään sen, että saatan jäädä lapsettomaksi, koska ikäni alkaa jo nelosella, enkä ole valmis yrittämään lapsen saamista yksin... Mutta unelmilla on myös itseisarvonsa. 

Viidenneksi osasta umelmistaan tai haaveistaan voi myös tehdä tavoitteita ja päämääriä. Itse huomaan voivani paremmin, jos on olemassa jokin tai joitain päämääriä, joita kohti haluan kulkea. - Tällaiset päämäärät voivat olla osa isompia osa pienempiä - Isommat tavoitteet voi yrittää pilkkoa pienemmiksi välitavoitteiksi,

Kuudenneksi varo käpertymästä; eli vaikka maailma murjoo ja tuntuu epäreilulta, niin yriitä säilyttää puhe ja kuuntelu yhteys myös muihin ihmsiiin.

Seitsemääki kaksi vahvaa omaa L:ni Liikunta ja lukeminen - Molemmat ainakiin itseäni auttavat pitämään pääni koossa.

Mutta tärkeää on myös nukkua ja levätä. Kaiken aikaa ei tarvitse tehdä tai edes suunnitella tekemistä Joskus voi vain möllöttää ja katosa vaikka tv:sta jotain älytöntä; siis sellaista joka ei välttämättä johda mihinkään, Itse olen ajatellut katsovani tänään joko Likaien Harryn tai Takaa.ajetun tai sitten otan kirjan käteeni ja luen. (- Leffaa seuratessa vain ajattelin siilittää koneellsien pyykkiä kun jäi viikonvaihteessa)

Voimia ja jaksamista toivottaen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin joskus aiemmin puhua kokemastani surusta parille ystävälleni ja totesin, etteivät he vain kykene käsittämään. Kommentit kertoivat, etteivät he vain mitenkään tavoita sitä mitä käyn läpi. Eikä tietenkään voi niin olettaakaan. Tästä syystä kuitenkaan en halua aiheesta enää puhua vaan ratkaisuni on ollut etäisyyden pitäminen. Tunnen itseni ajoittain itsekkääksi ja huonoksi ystäväksi toimiessani näin. Ap

Sama kokemus. Ystäviltä tuli ymmärtämättömiä kommentteja. Yksi totesi hilpeästi ja kuin itsestään selvänä asiana, että "ota koira", toinen oli ärtynyt ja asenne suunnilleen "no mitä välii, jos ei koskaan saa lasta".

Tuttua. Samoin "ei saa olla katkera, elämä on täynnä ilon aiheita". Joo tiedetään. 

Ymmärrän täysin, että vaikuttaa. Varmasti katkeaisivat välit ihan tuonkin takia n

Ymmärrän sinua ap. Kärsin itse sosiaalisesta lapsettomuudesta, en ole löytänyt kumppania etsinnöistä huolimatta, eli ei ole ketään kenen kanssa edes yrittää lasta. Minulla on lapsettomuuden lisäksi suru myös siitä, ettei elämässäni ole romanttista rakkautta. Kavereiden parisuhdeonni ja raskausuutiset tuntuu liian rankalta katsoa vierestä. Olen ottanut etäisyyttä muutamaan kaveriin tämän takia. 

Minä olen lapseton ei niitä lapsia tullut ja tuli tuomio ettei niitä tulekaan.Ei siinä auttanut muu kuin alistua kohtaloon ja kyllä iloitsin ystävien vauvauutisista siitä huolimatta. Olen kait sitä porukkaa joille on opetettu ettei kaikkea saa mitä haluaa.Elämä jatkuu ( ja sanomattakin selvää parisuhdetta ei jatkettu,mies löysi naisen jonka kanssa sai lapsen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin joskus aiemmin puhua kokemastani surusta parille ystävälleni ja totesin, etteivät he vain kykene käsittämään. Kommentit kertoivat, etteivät he vain mitenkään tavoita sitä mitä käyn läpi. Eikä tietenkään voi niin olettaakaan. Tästä syystä kuitenkaan en halua aiheesta enää puhua vaan ratkaisuni on ollut etäisyyden pitäminen. Tunnen itseni ajoittain itsekkääksi ja huonoksi ystäväksi toimiessani näin. Ap

Itsekkyys on ok. Ei tarvitse olla ns. hyvä ystävä. Et ole sillä tavalla velkaa elämälle, että sinulla olisi velvoite olla hyvä ystävä. 

Meillä oli todella vaikea ja epäoikeudenmukainen tilanne, ja olin jo entuudestaan kokenut paljon kuormitusta ja epäoikeudenmukaisuutta. Itse oikeutin itselleni välillä jopa aika kurjan kuuloisia toimia. Aiemmin olin ollut mitä kiltein. Sekosin emotionaalisesti siitä, että älyttömän pienet todennäköisyydet

Samaistun tuohon emotionaalisesti sekoamiseen. Myös meillä ja minulla itselläni on ollut niin paljon vastoinkäymisiä ja epäoikeudenmukaisia käänteitä, että kuppini vaan täyttyi jossain vaiheessa viimeistään keskenmenon kokemisen jälkeen. Muutuin kiltistä ja sydämellisestä ihmisestä niin vihaiseksi, etten enää tunnistanut itseäni. Pahin vihaisuus on taittunut, mutta suru ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet ovat valtavat. Ap