Puoliso ei ole tukenani

Tuo kuulostaa AP vähän siltä, että sinä arvotat oman väsymyksesi puolisoasi tärkeämmäksi ja olet sitä mieltä hänen on vain jaksettava ja hänellä on oltava voimia ottaa myös sinun taakkasi kannettavakseen? Joku voisi pitää tuota myös mitätöintiä. 

Keskustelu siis jäi siihen kohtaan, jossa sinun olisi pitänyt sanoa jotain, mutta et millään tavalla halunnut tukea puolisoa. Miksi et? Vai tarkoitatko, että vain sinulla on oikeus olla kuormittunut ja väsynyt?

Kyllä meillä ainakin on ihan päivänselvä ero siinä, miten suhtaudumme jos toisella on joku huonosti. Ja uskallan väittää, että niin on monella muullakin.

Kun mies tulee huonolla tuulella kotiin raskaan työpäivän jälkeen, ottaa nainen vastuuta ilmapiirin kannattelusta. Tukee tai antaa olla rauhassa, mutta ainakin välttää pahentamasta toisen oloa entisestään. Ollen esim. lasten edessä entistäkin iloisempi, selittäen myös heille, että iskää väsyttää eikä vika ole teidän. Kaikilla joskus on huonoja päiviä.

Kun nainen palaa väsyneenä ja pahalla tuulella, hän tietää jo valmiiksi, että parempi viimeistään kotiovella vetää henkeä ja yrittää peittää koko tunne. Muussa tapauksessa mies oikein imaisee kiukun itseensäkin ja tuplana. Alkaen äyskiä ja tiuskia, ärsyyntyen ja syyttäen tuollaisesta ihme kiukuttelusta. Piti se taas arvata, että sieltä tullaan äkäisenä, onpa tosi kiva lapsillekin. Jolloin naisen tehtäväksi jää taas yrittää parantaa tilanne yksin.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu siis jäi siihen kohtaan, jossa sinun olisi pitänyt sanoa jotain, mutta et millään tavalla halunnut tukea puolisoa. Miksi et? Vai tarkoitatko, että vain sinulla on oikeus olla kuormittunut ja väsynyt?

Keskustelu taisi jäädä siihen kohtaan, missä aapeen olisi pitänyt sanoa mitä haluaa mieheltä. Kuuntelua, halausta, neuvoja, konkreettista apua tms.

Miehen väsymys on oma, kylläkin tärkeä asiansa, mutta se ei ollut tuon keskustelun aihe.

Itse sanoin noissa tilanteissa jotain sellaista kuin: "Ymmärrän, kiitos että kerroit, ja meidän pitää ehdottomasti puhua noista sinun vaikeuksistasi. Nyt kuitenkin keskustelemme tästä (minun aloittamastani, käsillä olevasta) ongelmasta." 

Huomasin, että joskus miehen vastavalituksen tarkoitus oli vain harhauttaa meidät unohtamaan koko aloitukseni, emmekä lopulta ollenkaan puhuneet siitä. Niin taisi käydä aloittajallekin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä ainakin on ihan päivänselvä ero siinä, miten suhtaudumme jos toisella on joku huonosti. Ja uskallan väittää, että niin on monella muullakin.

Kun mies tulee huonolla tuulella kotiin raskaan työpäivän jälkeen, ottaa nainen vastuuta ilmapiirin kannattelusta. Tukee tai antaa olla rauhassa, mutta ainakin välttää pahentamasta toisen oloa entisestään. Ollen esim. lasten edessä entistäkin iloisempi, selittäen myös heille, että iskää väsyttää eikä vika ole teidän. Kaikilla joskus on huonoja päiviä.

Kun nainen palaa väsyneenä ja pahalla tuulella, hän tietää jo valmiiksi, että parempi viimeistään kotiovella vetää henkeä ja yrittää peittää koko tunne. Muussa tapauksessa mies oikein imaisee kiukun itseensäkin ja tuplana. Alkaen äyskiä ja tiuskia, ärsyyntyen ja syyttäen tuollaisesta ihme kiukuttelusta. Piti se taas arvata, että sieltä tullaan äkäisenä, onpa tosi kiva lapsillekin. Jolloin naisen tehtäväksi

Tämä pätee varmasti aika moneen asiaan monessa suhteessa. Meillä esim. mustasukkaisuuden tunteiden kanssa viime aikoina. Kun minä olen epävarma, mies hermostuu ja turhautuu, että eihän hän ole tehnyt mitään ja miksi tästä nyt pitää jauhaa, ja on ihan naurettavaa ja ärtyisästi tiuskii, että eikö hän nyt ole jo sanonut, miten asia on (joskus aikaa sitten). Kun mies on mustasukkainen minun suhteen, niin minä teen kaikkeni vakuuttaakseni hänelle erittäin rakastavasti, että haluan olla hänen kanssaan.

Vähän erilainen meininki siinä, kuinka hyväksyy toisen tunteet ja yrittää ymmärtää niitä, ja yrittää tukea toista pääsemään eroon negatiivisista tunteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu siis jäi siihen kohtaan, jossa sinun olisi pitänyt sanoa jotain, mutta et millään tavalla halunnut tukea puolisoa. Miksi et? Vai tarkoitatko, että vain sinulla on oikeus olla kuormittunut ja väsynyt?

Keskustelu taisi jäädä siihen kohtaan, missä aapeen olisi pitänyt sanoa mitä haluaa mieheltä. Kuuntelua, halausta, neuvoja, konkreettista apua tms.

Miehen väsymys on oma, kylläkin tärkeä asiansa, mutta se ei ollut tuon keskustelun aihe.

Itse sanoin noissa tilanteissa jotain sellaista kuin: "Ymmärrän, kiitos että kerroit, ja meidän pitää ehdottomasti puhua noista sinun vaikeuksistasi. Nyt kuitenkin keskustelemme tästä (minun aloittamastani, käsillä olevasta) ongelmasta." 

Huomasin, että joskus miehen vastavalituksen tarkoitus oli vain harhauttaa meidät unohtamaan koko aloitukseni, emmekä lopulta ollenkaan puhune

Jos molemmat ovat väsyneitä niin on täyttä ajanhukkaa erotella väsymykset toisistaan jos et nimenomaisesti halua paaluttaa miehellesi sitä, että sinun väsymyksesi on joka tapauksessa se akuutimpi ja tärkeämpi ratkaistava? Minä tekisin tuollaisella nuijimisella sen tulkinnan ja myös sen mukaiset johtopäätökset tilanteesta.

Jos sen sijaan molemmat toteatte, että nyt on käsillä ajanjakso joka on vienyt molemmista voimat ja jos alatte miettimään yhdessä sitä mikä on tärkeää ja pakko hoitaa ja mikä voidaan jättää vähemmälle huomiolle ja miten molemmat pääsevät vuorollaan huilimaan ja irrottautumaan arjesta niin teillä saattaa olla vielä toivoa, muussa tilanteessa kannattaa säästää kaikkien aikaa ja jättää jo tänään avioerohakemus.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä ainakin on ihan päivänselvä ero siinä, miten suhtaudumme jos toisella on joku huonosti. Ja uskallan väittää, että niin on monella muullakin.

Kun mies tulee huonolla tuulella kotiin raskaan työpäivän jälkeen, ottaa nainen vastuuta ilmapiirin kannattelusta. Tukee tai antaa olla rauhassa, mutta ainakin välttää pahentamasta toisen oloa entisestään. Ollen esim. lasten edessä entistäkin iloisempi, selittäen myös heille, että iskää väsyttää eikä vika ole teidän. Kaikilla joskus on huonoja päiviä.

Kun nainen palaa väsyneenä ja pahalla tuulella, hän tietää jo valmiiksi, että parempi viimeistään kotiovella vetää henkeä ja yrittää peittää koko tunne. Muussa tapauksessa mies oikein imaisee kiukun itseensäkin ja tuplana. Alkaen äyskiä ja tiuskia, ärsyyntyen ja syyttäen tuollaisesta ihme kiukuttelusta. Piti se taas arvata, että sieltä tullaan äkäisenä, onpa tosi kiva lapsillekin. Jolloin naisen tehtäväksi

Jaa-a enpä muista syyllistäneeni vaimoa varsinkaan lasten edessä hänen huonoista päivistään, mutta lopultahan se on itsestä kiinni minkälaisen kumppanin kanssa sitä elämäänsä haluaa jakaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu siis jäi siihen kohtaan, jossa sinun olisi pitänyt sanoa jotain, mutta et millään tavalla halunnut tukea puolisoa. Miksi et? Vai tarkoitatko, että vain sinulla on oikeus olla kuormittunut ja väsynyt?

Keskustelu taisi jäädä siihen kohtaan, missä aapeen olisi pitänyt sanoa mitä haluaa mieheltä. Kuuntelua, halausta, neuvoja, konkreettista apua tms.

Miehen väsymys on oma, kylläkin tärkeä asiansa, mutta se ei ollut tuon keskustelun aihe.

Itse sanoin noissa tilanteissa jotain sellaista kuin: "Ymmärrän, kiitos että kerroit, ja meidän pitää ehdottomasti puhua noista sinun vaikeuksistasi. Nyt kuitenkin keskustelemme tästä (minun aloittamastani, käsillä olevasta) ongelmasta." 

Huomasin, että joskus miehen vastavalituksen tarkoitus oli vain harhauttaa meidät unohtamaan koko aloitukseni, emmekä lopulta ollenkaan puhune

Eli sinä mitätöit miehen ongelman sanomalla, että nyt siitä ei puhuta, nyt puhutaan tästä samasta asiasta, jonka minä koen.

Vastaako miehesi siihen, että "anteeksi, en lainkaan nyt ajatellut sinua. Harmi, että olet väsynyt ja tilanne kuormittaa sinua. Oletko itse ajatellut tehdä tilanteellesi jotain vai päätitkö kaataa sen minun ongelmakseni, kysehän on sinun kokemuksestasi ja se on tärkeä asia. Entä jos olisin viikonlopun poissa, menen vaikka kavereiden mökille, niin saat olla rauhassa ajatustesi kanssa ja levätä".

Antakaa toisillenne suuseksiä (ei 69, vaan erikseen) orkkuihin asti ennen nukkumista. Se auttaa rentoutumaan ja saamaan unen. Ei myöskään rasita väsynyttä kroppaa kuten paneminen.

Aloita seuraava keskustelu, tarvitsisin nyt tukea . . .

Vähän kyllä ihmettele mitä mies voi tehdä sinun väsymykselle, jne . . . 

Eli sinä mitätöit miehen ongelman sanomalla, että nyt siitä ei puhuta, nyt puhutaan tästä samasta asiasta, jonka minä koen.

Nimenomaan en mitätöinyt, ainoastaan palautin keskustelun sillä hetkellä käsillä olevaan aiheeseen. Koska jos en olisi tehnyt niin, minun ongelmastani ei olisi puhuttu koskaan. Siis ikinä.

Silloin olisi mitätöinyt oman ongelmani ikuisiksi ajoiksi ja tyytynyt siihen, että vain miehen asioilla on väliä.

Jos väsymyksen syy ei ole ilmiselvästi kummallakin sama, vaikka naapurissa bilettävä nisti, on todellakin syytä eritellä väsymykset toisistaan.

Esim. vauva-arki ei ole niin identtinen molemmille, että toisen tuodessa huolensa jaksamisestaan esiin, on ihan kohteliasta todeta ykskantaan, että en kyllä jaksa minäkään. Hedelmällisempää on osoittaa kiinnostusta ja ymmärrystä. Miettiä miten voi itse auttaa, ja jos ei kertakaikkiaan ole resursseja, vaikka sen omankin väsymyksen takia, auttaa etsimään apua muualta. Eikä todeta kuten jossain edellä, että toisen tarvitsee sitten varmaan hakea sitä itselleen.

Sen jälkeen voidaan yksissä tuumin käydä läpi toisen huolet ja mahdollinen avun tarve.

Naiset aina vaatii jatkuvaa apua ja huomiota. Mies tukee ja jaksaa, mutta kun miehellä vaikea jakso, niin aika vaihtaa miestä.

Vierailija kirjoitti:

Aloita seuraava keskustelu, tarvitsisin nyt tukea . . .

Vähän kyllä ihmettele mitä mies voi tehdä sinun väsymykselle, jne . . . 

Hän voi luultavasti tehdä paljonkin, ehkäpä alkaen siitä että tekee oman osuutensa kotitöistä ja lastenhoidosta. Tai vähintäänkin hieroa hartiat ja kuunnella murheet, sen sijaan että ei edes yritä auttaa mitenkään, vaan alkaa puhua omista asioistaan. 

Leave that swine!

Käy lääkärissä, ei mies voi sun uniongelmia parantaa...

Oletko itse ajatellut tehdä tilanteellesi jotain vai päätitkö kaataa sen minun ongelmakseni.

Tämä! Juurikin tämä asenneongelma on miehissä ihan helvetin iso vika! Jatkuiko tuokin oksennus vielä jotenkin, että voin tästä lähteä vaikka poiskin, jos helpottaa. Ei ajatustakaan, että edes yrittäisi saada toisen paremmalle mielelle. Suusta ei kerta kaikkiaan livahda ensimmäistäkään lempeää tai kannustavaa sanaa. Vaikkei keksisi sanottavaa, ei pysty edes vain halaamaan, kun niin ällöttää moinen valitus.

Iso osa miehistä tarvitsee konkretiaa, selvän vinkin siitä mitä he voisivat vuoksesi tehdä. Kerro seuraavan kerran miehellesi esim. Olen niin väsynyt kun en ole saanut nukuttua hyvin pitkään aikaan, voisitko sinä käydä tänään kaupassa ja tehdä ruuan. Voidaan katsoa yhdessä kauppalista.

Jos nainen haluaa olla parisuhteessa onnellinen pitää naisen hyväksyä että miehet ovat erilaisia kuin naiset ja he näkevät, kokevat ja tekevät asiat eri tavalla kuin naiset. Miehet eivät aina tajua asioita jotka tulevat naisilta luonnostaan. Se pitää hyväksyä ja keksiä keinot millä homman saa toimimaan, tuntui se naisesta kuinka naurettavalta tahansa. Tunnevammaiset, laiskat ja itsekkäät miehet ovat sitten tietysti asia erikseen, mutta ei kannata leimata miestä automaattisesti sellaiseksi jos ei ole oikeasti yrittänyt tehdä asioita eri tavalla.

Tutulta kuulostaa, mun mies tekee tuota samaa. Jos kerron olevani väsynyt, mies on varmasti väsyneempi, jos olen kipeä, mies on varmasti kipeämpi. Jos töissä on jotain stressaavaa meneillään, miehellä on takuulla vielä rankempaa omassa työssään. 

Ihan mikä asia tahansa jonka nyt satun mainitsemaan keskustelussa ohitetaan tai lytätään tuolla tavoin. Aika vähissä on nyt puhumiset. Vähän aikaa sitten sanoin miehelle, että teinimme pitäisi käydä optikolla, kun alkanut valittelemaan pään särkyä koulupäivien jälkeen. Mies ei vastannut tuohonkaan mitään muuta kuin alkoi puhumaan siitä, että hänen itsensä pitäisi mennä hammaslääkäriin. 

Viime aikoina olen huomannut tuon käytöksen jotenkin todella akuutisti, eikä se kerro hyvää miehestä, eikä avioliiton tulevaisuudesta. 

Tässä jää muu perhe vaille alkeellisintakin empatiaa ja huomiointia. Minulle jää kaikki hoidettavaksi, kun miehen omat asiat ajavat kaiken muun edelle. Tuskin edes tajuaa, että meitä muita on olemassa, saati että olemme ihmisiä tarpeinemme ja tunteinemme. 

Asiasta ei voi edes keskustella, kun mies ei kuuntele ja sitten jankkaa, ettei häntäkään kuunnella, eikä hänen asiat kiinnosta ketään. Kääntää kaiken sanotun päälaelleen ja jankuttaa kuin 5-vuotias. Lopulta kääntää selän ja lähtee pois tilanteesta. 

Ei tähän auta kuin eroaminen. Olen todella yksinäinen ja väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa, mun mies tekee tuota samaa. Jos kerron olevani väsynyt, mies on varmasti väsyneempi, jos olen kipeä, mies on varmasti kipeämpi. Jos töissä on jotain stressaavaa meneillään, miehellä on takuulla vielä rankempaa omassa työssään. 

Ihan mikä asia tahansa jonka nyt satun mainitsemaan keskustelussa ohitetaan tai lytätään tuolla tavoin. Aika vähissä on nyt puhumiset. Vähän aikaa sitten sanoin miehelle, että teinimme pitäisi käydä optikolla, kun alkanut valittelemaan pään särkyä koulupäivien jälkeen. Mies ei vastannut tuohonkaan mitään muuta kuin alkoi puhumaan siitä, että hänen itsensä pitäisi mennä hammaslääkäriin. 

Viime aikoina olen huomannut tuon käytöksen jotenkin todella akuutisti, eikä se kerro hyvää miehestä, eikä avioliiton tulevaisuudesta. 

Tässä jää muu perhe vaille alkeellisintakin empatiaa ja huomiointia. Minulle jää kaikki hoidettavaksi, kun miehen omat asiat

Kiinnostaako sinua miehesi asiat. Kysytkö säännöllisesti mitä hänelle kuuluu ja miten hänellä menee. Keskusteletteko te yleensä asioista miehesi kanssa vai liittyykö keskustelut usein juurikin niihin tehtäviin asioihin.