Isäni vihasi minua

Toivottavasti lapsuudessasi sinulla oli muita välittäviä ja turvallisia aikuisia. 

Miksi vihasi? Kuinka se ilmeni?

Otan osaa, mutta sinä ainakin yritit luoda suhteita häneen, joten olet hänestä vapaa. 

Olet vain niin luuseri. Sori siitä...

Surullista!

itsekin jouduin käymään samaa läpi, kun äitini kuoli. Lopulta päädyin se siihen, että hänellä oli varmaan monimutkaisia tunteita iso sotku, näkyvin niistä se viha.

Tiesitkö, että viha on nk sekundääri tunne? Eli lähes aina se piilottaa taakseen toisen, alkuperäisen tunteen.

Monenlaisia ukkoja on jotka kutsuvat itseään isäksi tai sitten eivät kutsu. Ehkä sitä olematta. Ja ehkä todellinen isä on muualla, joku hyvä. Ellei eri taajuuksilla mene ymmärrykseen se henkilö kuoleman jälkeen, valon polkua. Osa on kylmiä ihmisiä maan päällä. Onko sulla äiti tai muuta sukua. Tai joka on välittävä ihminen tai voisi olla. Itsestä voi välittää. Muidenkin vanhemmista on paljastunut kamalia asioita ja välit poikki tavallaan. Vaikka esitetään muuta. Kun ei enää luota. -On nuoriakin ryhtynyt isäksi, joilla on vielä oma elämä kesken tai joku muu juttu. Mikä ei tietysti saisi olla selityksenä että vihaa jotain. Ei ehkä ollut valmis.

Mistä tiedät että vihasi. Ei osannut olla lasten kanssa?

Mulla vähän sama. Isän mielestä olin vaan ylimääräinen menoerä. 

Vierailija kirjoitti:

Olet vain niin luuseri. Sori siitä...

Kömmipäs rölli-peikko takas sinne luolaasi.

Ilmeni niin että meillä ei koskaan ollut normaaleja välejä. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Kertoi myös (muille) vihaavansa minua.

Ymmärrän että oli kykenemätön ja rikkinäinen ihminen mutta silti tämä on välillä raskasta. Työstän asiaa.

Kannattaa elinaikana korjata se mikä on korjattavissa, tai edes pyytää ja antaa anteeksi. Jos mahdollista. Niillä jotka jäävät tänne miettimään kesken jääneitä asioita on suuri taakka kannettavaksi.

-ap

Oma isäni vihasi minua, koska olin se millaiseksi hän olisi halunut syntyä ja olla.

Minulla oli naama kuin charles bronssonilla ja viikset kasvoi jo kolmentoista vanhana.

Niihin aikoihin hän koki minut miehisenä uhkana ja riitelimme paljon kerrostaloasunnossa. Varmasti naapurit kuulivat kaikenlaista, mutta se tömähdys oli ennenkuulumaton. Tömähdys palleaan osuvasta iskusta jonka latasin, kun isä jälleen yritti fyysisesti kurittaa minua lyönnein. Tottuneesti nostin kädet suojaukseen ja käännyin isän oikealta tulevan lyönnin vuoksi omaa vasenta kylkeä taakse välttääkseni osuman. Lyönti meni ohi, mutta vasen oli tulossa ja oma oikea käteni oli valmiina ottamaan sen vastaan.

Samalla vain käännyin kohti oikeaa ja latasin vasemmalla isääni palleaan. Hän tömähti betonilattialle takamukselleen haukkomaan henkeään hölmistynyt katse silmillään.

Siitä lähtien minusta tuli perheen pää ja sukuni johtaja ollessani kolmentoista kesäinen kolli.

Isäni vihasi minua koska olisi itse halunut olla kuin minä olin. Hänen tunteensa oli pitkään ristiriitaisia, koska siihen sekoittu isän ylpeys. Hän olisi aina toivonut olleensa samalainen kuin oma isänsä oli. Veteraani ja kerran soturi. Hän oli vain duunari, kova duunari.

Kerran olimme sotureita. Toiset pelkkiä duunareita.

Niin minunkin isä. Ja äiti myös.

Nyt olen lapsilleni ihan erilainen äiti

Vierailija kirjoitti:

Olet vain niin luuseri. Sori siitä...

Sinä se vasta luuseri oletkin.