Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suljetuissa vankiloissa luovutaan sunnuntaitapaamisista Vangit: Tutuksi tullutta kiusaamista

Vierailija
05.12.2024 |

Suljetuissa vankiloissa luovutaan sunnuntaitapaamisista 6. tammikuuta 2025 alkaen. Päätöksen taustalla ovat vankiloiden yliasutustilanne sekä henkilöstöresurssien riittämättömyys. Muutoksen myötä sunnuntaina järjestettäviä tapaamisia ei enää toteuteta, mutta valvomattomien tapaamisten (perhetapaamiset) ja lapsitapaamisten määrään päätös ei vaikuta. Asia arvioidaan uudelleen syyskuussa 2025.

Rikosseuraamuslaitos vetoaa yliasutustilanteeseen

Vankiloiden yliasutustilanne on vaikeutunut merkittävästi kuluneen syksyn aikana, ja ennusteiden mukaan vankimäärä tulee edelleen kasvamaan. Lisäksi nykyiset henkilöstöresurssit eivät riitä kattamaan tarpeita, jotka kasvava vankimäärä aiheuttaa perustelee RISE päätöstä Näistä syistä sunnuntaitapaamisista luopuminen on nähty välttämättömäksi, jotta vapautuvia resursseja voidaan kohdentaa ydintoimintojen turvaamiseen.

Ydintoimintoja ovat muun muassa vastaanoton toiminnasta huolehtiminen, vankien ulkoilumahdollisuuksien varmistaminen, päiväjärjestyksen noudattaminen, tarkastustoiminta sekä iltapalan ja lääkkeiden jakelu.

Vangit kritisoivat päätöstä

Mediamaailma haastatteli kahta vankia aiheeseen liittyen ja molemmiĺla oli selkeä mielipide aiheesta.

Aina otetaan vangeille tärkeästä pois. Sitähän tää on vuosia ollut, tutuksi tullutta kiusaamista -toteaa toinen vangeista

Ihan paskaa. Ei ne tapaamiset vie mitään resursseja. Kunhan taas vittuilevat -ärähtää toinen haastateltu vanki

Skype-tapaamisten lisäämistä selvitetään

Operatiivisen toiminnan ohjausyksikkö on aloittanut selvitystyön Skype-tapaamisten lisäämisestä vaihtoehtoisena tapaamisratkaisuna. Tavoitteena on tarjota vangeille mahdollisuuksia yhteydenpitoon omaisten kanssa huolimatta fyysisten tapaamisten vähenemisestä.

Mediamaailma yritti tavoittaa Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstöä asiaan liittyen, mutta ei saanut yhteyttä artikkelin julkaisuhetkeen mennessä.

Lähde: Rikosseuraamuslaitos

Kommentit (63)

Vierailija
41/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako sinne vankilaan hankkiutua alun perinkään?

Ei tietenkään, mutta kontaktit vankilan ulkopuolisiin ihmisiin on tärkeitä jos vangin halutaan sopeutuvan aikanaan takaisin yhteiskuntaan. 

Kannatko huolta myös näiden vankien uhrien kärsimyksistä ja sopeutumisesta elämään tapahtumien jälkeen?

Ei se ketään kiinnosta. Muutoinhan ihmiset olisivat nousseet vaatimaan muutosta.

Vierailija
42/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

missähän väitin, että tapaavat vain puolisoitaan, käytä aivojasi kun muiden tekstejä luet.   Sunnuntai on kyllä aika surkea matkapäivä lähteä vankilavierailulle. lauantai paljon parempi.

Käyttäisit itsekin aivojasi. Lauantai voi olla sunnuntaita parempi vierailupäivä sinulle ja monelle muulle, mutta se ei silti ole sitä kaikille. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sunnuntaitapaamisten lopettamisella haetaan selvästi säästöjä. Sunnuntaihan on päivä jolloin työntekijöille täytyy maksaa tuplapalkkaa. 

Vierailija
44/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kärjistäen voisi ajatella, että samalla rahalla saa tuplat tapaamisia silloin kun ei tarvitse maksaa tuplapalkkaa, eli jonain muuna päivänä, ei sunnuntaina.

Esimerkkinä(!) ajatellaan että 1 tapaaminen maksaa valtiolle vaikka 50e, rahaa on käytössä 1000e, tuolla tonnilla saa 20 tapaamista maksettua vaikka perjantaina. Jos taas halutaan nähdä sunnuntaina, niin tuplahinnalla maksetaan vain 10 tapaamista sunnuntaina.

Ja kuten jo aiemmin joku kirjoitti, kuinka monen vangin sukulaiset ovat (kaikki) aina sunnuntait töissä!?! Vähän ehkä stereotypistä, mutta huono-osaisuus ja elämäntapa usein periytyy suurimmalla osalla lienee ei työssäkäyviä iso joukko läheisistäkin.

Ja ihan samalla tavalla sitä vuorotöissä olevatkin usein jäävät monesta paitsi kun ei aikataulut työn ja muun elämän kanssa natsaa, ces't la vie!

Vierailija
45/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako sinne vankilaan hankkiutua alun perinkään?

Tämä. Ihan kun noilla olisi oikeutta inistä mistään. Täydellä ylläpidolla saavat elellä ja ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite, josta ei kannattaisi maksaa penniäkään.

Vierailija
46/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vangithan sen kiusaamisen tietää. Voi uhriparkoja.

Nyyhkis. Vähän polttomurhasin vai mitä näitä nyt on, mutta ku MULLA on oikeus. Hyi olkoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vangeillakin on äänioikeus, jolla voi vaikuttaa leikkauksiin ja oikeuksiinsa. Persut ovat olleet ylivoimaisesti suosituin puolue vankiloissa, kun se on luvannut muutosta suunnilleen kaikkeen.

Muutoksia saa kyllä, kun persuleita äänestää. Huonompaan siis.

Kurjistus on pop ja köyhille voi irvailla heiluttamalla väkäleuka väpättäen saksia somekuvissa.

Vierailija
48/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako sinne vankilaan hankkiutua alun perinkään?

Ei tietenkään, mutta kontaktit vankilan ulkopuolisiin ihmisiin on tärkeitä jos vangin halutaan sopeutuvan aikanaan takaisin yhteiskuntaan. 

Noiden sopeutuminen yhteiskuntaan ei ole kovinkaan korkea.  Samat lärvit menee ovesta sisään ja ulos tasasin väliajoin ja tuomion pituudesta riippumatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vankilaan joutuu vain pahimmista pahimmat. Muut saa sakkoja tai ehdollista. 

Miksi heitä pitää palvella?

Joon niinkuin esim. rattijuoppoja ihan helvetisti.

Vierailija
50/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kärjistäen voisi ajatella, että samalla rahalla saa tuplat tapaamisia silloin kun ei tarvitse maksaa tuplapalkkaa, eli jonain muuna päivänä, ei sunnuntaina.

Esimerkkinä(!) ajatellaan että 1 tapaaminen maksaa valtiolle vaikka 50e, rahaa on käytössä 1000e, tuolla tonnilla saa 20 tapaamista maksettua vaikka perjantaina. Jos taas halutaan nähdä sunnuntaina, niin tuplahinnalla maksetaan vain 10 tapaamista sunnuntaina.

Ja kuten jo aiemmin joku kirjoitti, kuinka monen vangin sukulaiset ovat (kaikki) aina sunnuntait töissä!?! Vähän ehkä stereotypistä, mutta huono-osaisuus ja elämäntapa usein periytyy suurimmalla osalla lienee ei työssäkäyviä iso joukko läheisistäkin.

Ja ihan samalla tavalla sitä vuorotöissä olevatkin usein jäävät monesta paitsi kun ei aikataulut työn ja muun elämän kanssa natsaa, ces't la vie!

Tein opiskeluaikoinani sivutöitä portsarina. Siinä esimerkki pienipalkkaisesta paskaduunista, joka tekee lauantain tapaamisista vaikeita jos vankilaan on pitkä/hankala matka. Ja osa-aikaisen portsarin palkoilla on turha edes haaveilla autosta, joten julkisten varassa mennään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän sopii hyvin sanonta: Mitäs läksit 

Vierailija
52/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntaitapaamisten lopettamisella haetaan selvästi säästöjä. Sunnuntaihan on päivä jolloin työntekijöille täytyy maksaa tuplapalkkaa. 

juurkin näin. Fiksu päätös kaikin puolin.  saadaan vankien omaiset myös pois julkisesta liikenteestä sitten työssäkäyviltä viemästä paikkoja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, vangeilla on paremmat oikeudet ja ruuat sekä palvelut kuin vanhuksilla. Meistä jokainen vanhenee, vankilaan hankkiutuminen on omaa syytä. Sitä voi jokainen miettiä, mikä on oikeudenmukaista. Vangit ovat kovia valittamaan myöskin, tuhlaavat tämän yhteiskunnan varoja aika paljon ylläpidoillaan. Minun puolestani voisi vangeille ostaa paikat Siperian vankiloista selkeissä tapauksissa. 

Vierailija
54/63 |

Minun puolestani sinut voisi lähettää Siperiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vankilat täynnä monikulttuurisia asiakkaita ilmaisessa täysihoidossa.

Vierailija
56/63 |
05.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämä on täynnä valintoja. Kannattaa miettiä ennenkuin ryhtyy toimeen, että mitä siitä seuraa.

Vierailija
57/63 |
12.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisivat miettiä, miten hienot luksuspalvelut vangeilla on jo nyt Suomessa. 

Voisitko kertoa lisää näistä hienoista luksuspalveluista?

Vierailija
58/63 |
12.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, vangeilla on paremmat oikeudet ja ruuat sekä palvelut kuin vanhuksilla. Meistä jokainen vanhenee, vankilaan hankkiutuminen on omaa syytä. Sitä voi jokainen miettiä, mikä on oikeudenmukaista. Vangit ovat kovia valittamaan myöskin, tuhlaavat tämän yhteiskunnan varoja aika paljon ylläpidoillaan. Minun puolestani voisi vangeille ostaa paikat Siperian vankiloista selkeissä tapauksissa. 

Mitä parempia oikeuksia vangeilla on verrattuna vanhuksiin? Vanhukset eivät käsitykseni mukaan ole menettäneet oikeuttaan vapauteen, käyttää varallisuuttaan, olla yhteydessä sukulaisiinsa ja ystäviinsä. 

Mitä tulee ruokaan on suljetussa vankilassa erittäin haastavaa tulla toimeen tai pysyä terveenä pelkällä vankilan tarjoamalla ruoalla. 

Joillain osastoilla  ollaan ruoatta klo 15 j klo 07 väli, mikäli ole omia varoja ostaa kanttinista ruokaa.

Vanhuksiä ei käsitykseni mukaan pidettä lukittuna ilman ruokaa 16 h vuorokaudesta.

Vankilaan harvemmin hankkiudutaan. Suuri vankilassa olevasta on päihdeongelmaisia, joilla on usein haastavat perhetaustat sekä mielenterveysongelmia.

Naisvangin yleisin rikos on välivaltarikos ja 65% naisvangeista on kumppaninsa pahoinpitelemiä, että en nyt tiedä onko näissäkin kaikissa tapauksissa "vankilaan hankkiutuminen" omaa syytä. 

Myös terveydestään piittamattomat elintasosairaat tuhlaavat yhteiskunnan varoja. Lihavaksi "hankkiutuminen" on aina oma syytä. Heillekin voisi varmaan ostaa paikat jostain Siperian työleiriltä?

Vierailija
59/63 |
12.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuoki valittajat on vaan jotain raiskaajia ja pedofiilejä

Vierailija
60/63 |
12.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehdotan, etteivät miehet ole umpikännissä ja puukko taskussa, niin muut ihmiset saavat olla rauhassa.

Vankilatkin tyhjenevät ja miehet toivottavasti elättävät ainakin itsensä. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme neljä