Suljetuissa vankiloissa luovutaan sunnuntaitapaamisista Vangit: Tutuksi tullutta kiusaamista
Suljetuissa vankiloissa luovutaan sunnuntaitapaamisista 6. tammikuuta 2025 alkaen. Päätöksen taustalla ovat vankiloiden yliasutustilanne sekä henkilöstöresurssien riittämättömyys. Muutoksen myötä sunnuntaina järjestettäviä tapaamisia ei enää toteuteta, mutta valvomattomien tapaamisten (perhetapaamiset) ja lapsitapaamisten määrään päätös ei vaikuta. Asia arvioidaan uudelleen syyskuussa 2025.
Rikosseuraamuslaitos vetoaa yliasutustilanteeseen
Vankiloiden yliasutustilanne on vaikeutunut merkittävästi kuluneen syksyn aikana, ja ennusteiden mukaan vankimäärä tulee edelleen kasvamaan. Lisäksi nykyiset henkilöstöresurssit eivät riitä kattamaan tarpeita, jotka kasvava vankimäärä aiheuttaa perustelee RISE päätöstä Näistä syistä sunnuntaitapaamisista luopuminen on nähty välttämättömäksi, jotta vapautuvia resursseja voidaan kohdentaa ydintoimintojen turvaamiseen.
Ydintoimintoja ovat muun muassa vastaanoton toiminnasta huolehtiminen, vankien ulkoilumahdollisuuksien varmistaminen, päiväjärjestyksen noudattaminen, tarkastustoiminta sekä iltapalan ja lääkkeiden jakelu.
Vangit kritisoivat päätöstä
Mediamaailma haastatteli kahta vankia aiheeseen liittyen ja molemmiĺla oli selkeä mielipide aiheesta.
Aina otetaan vangeille tärkeästä pois. Sitähän tää on vuosia ollut, tutuksi tullutta kiusaamista -toteaa toinen vangeista
Ihan paskaa. Ei ne tapaamiset vie mitään resursseja. Kunhan taas vittuilevat -ärähtää toinen haastateltu vanki
Skype-tapaamisten lisäämistä selvitetään
Operatiivisen toiminnan ohjausyksikkö on aloittanut selvitystyön Skype-tapaamisten lisäämisestä vaihtoehtoisena tapaamisratkaisuna. Tavoitteena on tarjota vangeille mahdollisuuksia yhteydenpitoon omaisten kanssa huolimatta fyysisten tapaamisten vähenemisestä.
Mediamaailma yritti tavoittaa Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstöä asiaan liittyen, mutta ei saanut yhteyttä artikkelin julkaisuhetkeen mennessä.
Lähde: Rikosseuraamuslaitos
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Mites nyt suu pannaan palstamammat kun ette pääse enää mälliviemäreiksi jänniksillenne?
Olisiko sinun jo aika opetella lukemaan? Aloitusviestissä sanottiin selvästi, ettei päätös vaikuta valvomattomiin tapaamisiin. Vai oletko niin tyhmä että kuvittelet, että vangit joutuu harrastamaan seksiä kumppaninsa kanssa niin että joku katsoo vierestä?
Vierailija kirjoitti:
Vankilaan joutuu vain pahimmista pahimmat. Muut saa sakkoja tai ehdollista.
Miksi heitä pitää palvella?
Ystäväni oli 6kk linnassa totaalikieltäytymisestä. En nyt tiedä tekeekö tuo pahimmasta pahimmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No selvähän se on, että vain työttömiltä ja pienituloisilta voi leikata, muut haetaan lehtiin ja muihin medioihin valittamaan kuinka väärin on ottaa heiltä pois. 🤣
Myös vangit on pienituloisia.
Vangit ovat rikollisia.
Ei Monte Criston kreivikään ollut tehnyt sitä, mistä häntä syytettiin ja sitten tuomittiin.
Mutta fiksuna osasi karata. Kuten oikein olikin sekä hänen tapauksessaan ainut tapa selvitä sieltä elävänä.
No voi kyynel. Ovat jo muutenkin täysihoidossa, niin eivätköhän kestä tuon. Tyypillistä rikollisten ajattelutapaa että he ovat aina niitä uhreja joita kiusataan, vaikka ovat omalla toiminnallaan joutuneet linnaan. Suomessa on kuitenkin vangeilla erittäin hyvät oltavat, vaikka nyt sunnuntaitapaamiset päättyvät. Ja ehkä tuokin kertoo sen, miten hyvin asiat vangeilla ovat, kun valittavat noin pienestä.

Ymmärrätkö lainkaan, kuinka paljon sunnuntaitapaamisten loppuminen voi vaikuttaa joidenkin lainkuuliaisten kansalaisten mahdollisuuteen pitää yhteyttä heille rakkaisiin vankeihin? Vangeilla ei ole älypuhelinta, mahdollisuutta päästä nettiin tai edes omaa peruspuhelinta, jolla voisi soittaa aina kun haluaa. Puhelimeen pääsee hyvin rajatusti ja vanki joutuu maksamaan jokaisesta puhelusta kalliin hinnan. Vanki voi myöskin joutua kaukana kotiseudultaan sijaitsevaan vankilaan, jonne matkustaminen ei onnistu muuten kuin viikonloppuisin ja lomilla. Ja kuten täällä jo todettiin, joillekin sunnuntai on ainoa vapaapäivä, joten sunnuntaitapaamisten lopettaminen tekee tapaamisista mahdotonta.
Vangit pitäisi laittaa maksamaan itse ylöspitonsa. Jos ei ole rahaa, niin sitten se on 1 annos kaurapuuroa ja lasillinen vettä päivässä. Sillä pärjää jo oikein hyvin. Samoin vaatteet, vuodevaatteet, pesuaineet, saippuat, vessapaperit ym. pitäisi vankien kustantaa itse.

Työttömät pitäisi laittaa maksamaan itse ylöspitonsa. Jos ei ole rahaa, niin sitten se on 1 annos kaurapuuroa, lasillinen vettä päivässä ja mahdollisuus nukkua yöt jonkun koulun jumppasalin lattialla tms. yhdessä muiden elättien kanssa. Sillä pärjää jo oikein hyvin. Samoin vaatteet, vuodevaatteet, pesuaineet, saippuat, vessapaperit ym. pitäisi työttömien kustantaa itse.
Tapaamiset eivät vie resursseja? Siis kuinka kujalla voi olla?
Kannatan vankien oikeutta tavata läheisiään, mutta jos haluaa tavata heitä itse valitseminaan aikoina, kannattaa välttää vankilaan joutuminen. Suomessa on helppo pysyä kaidalla tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vangit pitäisi laittaa maksamaan itse ylöspitonsa. Jos ei ole rahaa, niin sitten se on 1 annos kaurapuuroa ja lasillinen vettä päivässä. Sillä pärjää jo oikein hyvin. Samoin vaatteet, vuodevaatteet, pesuaineet, saippuat, vessapaperit ym. pitäisi vankien kustantaa itse.
Ei ole mitään hyötyä katkeroittaa ihmisiä tarkoituksellisesti. Suomessa rikosseuraamuslaitos pyrkii kuntouttamaan vankeja, ei pelkästään rankaisemaan.
kannattaa pysyä kaidalla tiellä, niin voi itse vapaasti tavata läheisiään ihan milloin haluaa
vangeilla harvemmin on niin uraputkessa olevia kumppaneita etteivätkö he voisi mennä tapaamaan vankipuolisoaan vaikka lauantaina tai perjantaina. mikä pakko juuri sunnuntaina on päästä tapaamaan
Taas lusijaneidot valittavat että heitä kohdellaan kuin rikollisia. 🤣
Vetäkööt käteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako sinne vankilaan hankkiutua alun perinkään?
Ei tietenkään, mutta kontaktit vankilan ulkopuolisiin ihmisiin on tärkeitä jos vangin halutaan sopeutuvan aikanaan takaisin yhteiskuntaan.
Kannatko huolta myös näiden vankien uhrien kärsimyksistä ja sopeutumisesta elämään tapahtumien jälkeen?
Miksi tapaamisia pitää ylipäätään järjestää?
Eine vangit siitä parane yhteiskuntakakelpoisiksi.
Toisekseen 90 % tuomioista on 3 kk ehdollista.
Vangeillakin on äänioikeus, jolla voi vaikuttaa leikkauksiin ja oikeuksiinsa. Persut ovat olleet ylivoimaisesti suosituin puolue vankiloissa, kun se on luvannut muutosta suunnilleen kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
kannattaa pysyä kaidalla tiellä, niin voi itse vapaasti tavata läheisiään ihan milloin haluaa
vangeilla harvemmin on niin uraputkessa olevia kumppaneita etteivätkö he voisi mennä tapaamaan vankipuolisoaan vaikka lauantaina tai perjantaina. mikä pakko juuri sunnuntaina on päästä tapaamaan
Luuletko että vangit tapaa vain puolisoaan? Monella vangilla on äiti, isä, sisaruksia, aikuisia lapsia, ystäviä ja/tai muita ihmisiä, jotka haluavat tavata vankilaan joutunutta läheistään. Ei myöskään tarvitse olla missään uraputkessa, jotta työ voisi tehdä mahdollisesti kaukana sijaitsevassa vankilassa olevan vangin tapaamisesta mahdotonta muina päivinä kuin sunnuntaisin. Jos joku paskaduuni estää ihmistä tapaamasta vankilassa olevaa läheistään, luuletko että kaikki valitsee kiltisti työn? Eiköhän osa valitse ennemmin työttömyyden ja rahoita elämäänsä rikoksilla katkeroituneena siitä, että yhteiskunta on tehnyt vangin tapaamisesta niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako sinne vankilaan hankkiutua alun perinkään?
Ei tietenkään, mutta kontaktit vankilan ulkopuolisiin ihmisiin on tärkeitä jos vangin halutaan sopeutuvan aikanaan takaisin yhteiskuntaan.
Kannatko huolta myös näiden vankien uhrien kärsimyksistä ja sopeutumisesta elämään tapahtumien jälkeen?
No mitä luulet? Kysymyksesi ei liity lainkaan siihen, pitäisikö vangeilla olla mahdollisuus tavata läheisiään sunnuntaisin vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vankilaan joutuu vain pahimmista pahimmat. Muut saa sakkoja tai ehdollista.
Miksi heitä pitää palvella?
Miksi vangeilla on paremmat olot kuin vanhuksilla? Siksi, että lapset eivät vaadi omille vanhemmilleen parempaa kohtelua. Vankien oikeudet ovat vankien omaisten taistelemia. Siinähän se se jännästi näkyy kuka fvälittää ja kenestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kannattaa pysyä kaidalla tiellä, niin voi itse vapaasti tavata läheisiään ihan milloin haluaa
vangeilla harvemmin on niin uraputkessa olevia kumppaneita etteivätkö he voisi mennä tapaamaan vankipuolisoaan vaikka lauantaina tai perjantaina. mikä pakko juuri sunnuntaina on päästä tapaamaan
Luuletko että vangit tapaa vain puolisoaan? Monella vangilla on äiti, isä, sisaruksia, aikuisia lapsia, ystäviä ja/tai muita ihmisiä, jotka haluavat tavata vankilaan joutunutta läheistään. Ei myöskään tarvitse olla missään uraputkessa, jotta työ voisi tehdä mahdollisesti kaukana sijaitsevassa vankilassa olevan vangin tapaamisesta mahdotonta muina päivinä kuin sunnuntaisin. Jos joku paskaduuni estää ihmistä tapaamasta vankilassa olevaa läheistään, luuletko että kaikki valitsee kiltisti työn? Eiköhän osa valitse ennemmin työttömyyden ja rahoita elämäänsä
missähän väitin, että tapaavat vain puolisoitaan, käytä aivojasi kun muiden tekstejä luet. Sunnuntai on kyllä aika surkea matkapäivä lähteä vankilavierailulle. lauantai paljon parempi.
Vangithan sen kiusaamisen tietää. Voi uhriparkoja.