Listataan työelämän teennäisiä asioita
Kommentit (86)
Osallistava strategiaprosessi - mukamas jotenkin strategia kumpuaisi talon parhaiden asiantuntijoiden näkemyksistä ja olisi siten niin edellä kilpailijoita, että oksat pois.
Todellisuudessa ylempi johto painostaa keskijohtoa kerämään mullistavia visioita osastoiltaan ja keskijohto taas potkii lähiesimiehiä osallistamaan alaisensa aivan ainutlaatuisen upeaan bottom up -strategiaprosessiin. Asiantuntijat taas tietävät, että ihan sama mitä siihen kulloinkin käytettävään hienoon strategiatyökaluun syöttää - kaikki katoaa kuitenkin matkalle. Jos jotain palautetta jotain epävirallista reittiä tulee, niin käytännössä rivien välistä voi lukea "ettei me tällaista paskaa lähdetä tekemään".
Lopputuloksena strategia on ympäripyöreää konsulttipaskaa, jossa lähinnä toistellaan sitä mitä ulkomaiset konsultit kertoivat muutama vuosi aiemmin kalleissa raporteissaan. Fiilis on vähän, että kiitos osallistumisesta, osaamistasi arvostetaan - NOT. Sitten joskus 3-5 vuoden kuluttua saa kuulla johdosta vinkunaa, että miksi meillä ei ole osaamista siitä ja tästä eikä yhtään iipeeärrää, jota voisi rahastaa - vaikka tällöin itseäkin vatuttaa, niin voi ainakin todeta, että niinpä... olisikohan niitä omia asiantuntijoita joskus kannattanut edes vähän kuunnella?
- "Miksi uusi strategia pitää jalkauttaa?"
- "Siksi, ettei sitä voi käsittää."
En sak som man kommer ihåg från det finska arbetslivet var arbetsresorna som var många och långa. De skulle enligt arbetsgivarna göras på egen tid och utan ersättning. Veckorna avslutades emellanåt med en fredagspalaver som tidigast slutade klo 17:00 någonstans hundratals kilometer hemifrån. På ett annat ställe började måndagen klo 08:00 med en uppiggande palaver, vilket hade varit mindre oacceptabelt om man inte först skulle köra några hundra kilometer till den.
Lyckligtvis har man sinne för att arrangera och såg till att man var upptagen alla dessa tider med kundarbete och att arbetsresor givetvis endast görs på måndag - fredag under arbetstid med flex för vad som fysiskt är möjligt.
Det konstgjorda i det hela är en chimär av effektivitet (och disciplin) som inte bringar in en cent men väcker ont blod och orsakar omotiverade arbetstagare som närmast har hämnd i tankarna. Bättre att inte delta och inte förbittras.
No voihan fossiili. Tee mitä haluat, mutta jos haluat olla muiden silmissä hyvä tyyppi, otat huomioon muutkin ja haluat noudattaa yleisiä kohteliaisuussääntöjä. Ulkomailla/kaan ei pärjää jos ei ota muita huomioon:) Onnea elämään!
Vierailija kirjoitti:

Hyvin on pärjätty, ei ole tarvetta nuolla toisten p
Vierailija kirjoitti:
Pakolliset kahvikakkujen tuputtajat ja paine siitä, että pitäisi tuoda itsekin mussutettavaa kahvipöytään (mieluiten gluteenitonta, sokeritonta, vegeä jne.).
Tuo banaaneja.

Mie tuon aina kahvipöytään pähkinöitä ja keksejä:D
Olin kolme vuotta äitiyslomalla ja kerään ei kiinnosta. Yksikään ei kysy että miten sujui tai että onpa kiva kun tulit takaisin. Töitä ja työasioita kullä tuodaan. Inhimillisyys puuttuu joten turha leikkiä mitään kiinnostusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakolliset kahvikakkujen tuputtajat ja paine siitä, että pitäisi tuoda itsekin mussutettavaa kahvipöytään (mieluiten gluteenitonta, sokeritonta, vegeä jne.).
Tuo banaaneja.
Är inte ljumna morötter det som är på modet idag?
Ketään ei kiinnosta... Oliko validi tulkinta vai omaa ajatusta?
Vierailija kirjoitti:
Muka kiire ja muka kovasti työtä tekevät. Kaikki näkee läpi. Ei ole kiire sillä joka kiirettä koko ajan valittaa eikä ole ahkera se joka koko ajan puhuu kuinka kovasti tekee töitä.
Näistä ei kuitenkaan saa missään olosuhteissa puhua, vaan pitää leikkiä että kaikki on yhtä tehokkaita tai vähintään "yrittää parhaansa". Edes pomot ei voi sanoa näille että skarppaa nyt juma*lauta, vaikka hekin tietävät että muut saa päivässä aikaan saman mitä nämä koko vuonna.
Mikään ei ole niin aitoa kuin rehellinen työnteko. Se on jotain niin ainutlaatuista ja puhdasta.
Että esitetään jotain ylintä ystävää ja huipputiimiä, kun samaan aikaan henkilö puuttuu ja arvostelee muiden töitä ikävään sävyyn aiheuttaen niin ikävän ilmapiirin että muut ovat lähestulkoon saikun tarpeessa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muka kiire ja muka kovasti työtä tekevät. Kaikki näkee läpi. Ei ole kiire sillä joka kiirettä koko ajan valittaa eikä ole ahkera se joka koko ajan puhuu kuinka kovasti tekee töitä.
Näistä ei kuitenkaan saa missään olosuhteissa puhua, vaan pitää leikkiä että kaikki on yhtä tehokkaita tai vähintään "yrittää parhaansa". Edes pomot ei voi sanoa näille että skarppaa nyt juma*lauta, vaikka hekin tietävät että muut saa päivässä aikaan saman mitä nämä koko vuonna.
Täytyyhän sitä edes sen verran kiireiseltä näyttää, ettei kukaan lykkää jotain järjetöntä kaikkien muiden välttelemää paskanakkia syliin. Pari kertaa uran aikana on omaa huolimattomuuttaan tämmöinen päässyt käymään ja se on yhtä piinaa.
Vierailija kirjoitti:
Ns pakkojuhlat. Olen töissä tehdäkseni fyffeä niin työnantajalle kuin itselleni, en hankkimassa "sosiaalista pääomaa".
Se sosiaalinen pääoma voi olla itsellekin hyödyllistä pitkässä juoksussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kuuluu tapoihin tuoda jotakin muille, jos on lähdössä työpaikasta. Ok, jos lähdet huonoissa väleissä, ei tietenkään mitään tarvitse tarjota kenellekään. Ihan sama juttu jos menet kylään jonkun luokse, et mene tyhjin käsin.
Lähti lapasesta taas:)
Ei todellakaan tarvitse tuoda mitään muille
Ei tarvitse ei. Se vain kuuluu hyviin tapoihin. Ihmiskunta olisi jo tuhoutunut, jos ei olisi toisista välittäviä ja arvostavia ihmisiä olemassa.
Joskus olisi hyvä katsoa asioita yhteisen hyvän ja kohteliaisuuden kautta, eikä vain oman navan. Siinä voi muuten jäädä luu vetävän käteen, jos ymmärrätte vertauksen.
Hyviin tapoihin kuuluisi työpaikalle JÄÄVIEN tarjot
Oon 61 vee, ja en ole koskaan tajunnut tätä lähtijän velvollisuutta tarjota jotain, enkä ylipäätään kahvipullarinkejä.
En ole ottanut toisten tarjoamisia, eikä siinä ole ollut taholtani mitään pahansuopuisuutta. Ei vaan maistu.
Ympäristöystävälliset ja ekologiset työpaikat. Kaikki roskat samaan pinoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kuuluu tapoihin tuoda jotakin muille, jos on lähdössä työpaikasta. Ok, jos lähdet huonoissa väleissä, ei tietenkään mitään tarvitse tarjota kenellekään. Ihan sama juttu jos menet kylään jonkun luokse, et mene tyhjin käsin.
Lähti lapasesta taas:)
Ei todellakaan tarvitse tuoda mitään muille
Ei tarvitse ei. Se vain kuuluu hyviin tapoihin. Ihmiskunta olisi jo tuhoutunut, jos ei olisi toisista välittäviä ja arvostavia ihmisiä olemassa.
Joskus olisi hyvä katsoa asioita yhteisen hyvän ja kohteliaisuuden kautta, eikä vain oman navan. Siinä voi muuten jäädä luu vetävän käteen, jos ymmärrätte vertauksen.
Hy
Olet järjen ihminen 👍
Laksatiivia sisältävää syötävää.