Sdp:n kuntavaaliehdokas vaatii rajoja auki ja kutsuu Suomea Yhdysvaltain osavaltioksi
SDP:n lappeenrantalainen kuntavaaliehdokas Ivan Deviatkin pitää itärajan sulkua ihmisoikeusloukkauksena ja kutsuu Suomea Yhdysvaltain 51:nneksi osavaltioksi.
Deviatkin, 34, on yksi rajan avaamista vaativan Aleksanterinliiton perustajajäsenistä. Saman yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) laukoi kommentteja, jotka johtivat hänen eroonsa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta.
Ilta-Sanomien haastattelussa Deviatkin kieltäytyy ottamasta kantaa siihen, onko Venäjän hyökkäys Ukrainaan oikeutettu. Venäjän vastaisia talouspakotteita hän sanoo hyödyttömiksi.
Aleksanterinliitossa toimiessaan Deviatkin oli laatimassa valitusta itärajan sulkemisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hänen näkemyksensä mukaan kyseessä on ihmisoikeusloukkaus, sillä rajan sulkeminen vaikuttaa erityisesti yhteen ihmisryhmään, suomenvenäläisiin.