Jouluun alle kuukausi, oletko paniikissa?
Kommentit (25)
Olen kristitty ja sydämmessäni juhlin Jeesuksen syntymää joka päivä. Joulun vieton lopetin jo monta vuotta sitten, ei jaksa ja ei ole varaa moiseen.
En, tulee kun tulee, ja menee kans 🎅
Miksi?
Ei ole kummempia suunnitelmia eikä mitään mitä tehdä asian vuoksi. Lomalla olen 20.12-7.1
Lahjat ostettu, ainoastaan joulusiivous tekemättä. Ruokien kanssa en stressaa.
Olen paniikissa maailman tilanteen vuoksi , joulua en edes viitsi viettäää kun ei ole joulumieltä
En. Ruoat on samat, jälkiruoka selviää sitten lähempänä. Jossain vaiheessa leivon piparit. Kaikki lapset on täysikäiset. Tänä vuonna kaikki läheiset saavat lahjaksi lahjakortin ja sitten jotain ihan pientä paketissa.
En. En laita tikkuakaan ristiin asian hyväksi. En aio viettää joulua. En hommaa edes niitä ruokia. Imurilla saatan vähän hurauttaa. Siinä se.
Lahjat alkaa olla hankittu, muutama vielä puuttuu, mutta niistäkin on idea mitä hankin jo olemassa. Joulusiivouskin on aloitettu ja just katoin että oma kalakauppa avasi joulutilauslistan niin varmaan sen hoidan tässä tällä viikolla. Ja cittarin tilauksen voisi laittaa kanssa valmiiksi, niin sit ei ole kuin alkoholit ja juustot enää ongelmana.
Pakaste laatikot on pakastimessa ja pakastin kakku. Olen myöskin ostanut ja antanut pakolliset lahjakortit jo syyskuussa sukulaisille. Nyt saa nauttia kiireettömästä joulusta piirrettyjen kanssa
En ole. Matka varattu ja jouluksi pois.
Mikä on joulu. En ole koskaan sellaista viettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Pakaste laatikot on pakastimessa ja pakastin kakku. Olen myöskin ostanut ja antanut pakolliset lahjakortit jo syyskuussa sukulaisille. Nyt saa nauttia kiireettömästä joulusta piirrettyjen kanssa
Pakastelaatikko on yhdyssana.
En panikoi kun katselen Helena koivun Ulostuloa samalla
Ei me harrasteta jouluja. Lähdemme Norjaan sukuloimaan.
Vierailija kirjoitti:
höh miksi, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Hyvin suunniteltu on puoliksi pilalla
Tuli kyskästä heti mieleen se tarina Muumeista, kun he eivät tienneet mikä on joulu ja ihmettelivät kun kaikki panikoivat että "Joulu tulee, joulu tulee"
Joulua lähestyttäessä rauhoitutaan, eikä mennä paniikkiin. 🎄😇
Sen takia ne halutut ruoat ym. hankitaan ajoissa, ettei mene joulurauha pilalle.
höh miksi, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty