Lue keskustelun säännöt.
Miten päästää henkisesti irti ystävästä, joka jätti minut sairastuttuani?
25.11.2024 |
Sairastuin vakavasti. Ensin ihmettelin, kun sairastumiseni jälkeen ystävä ei kysellyt kuulumisiani. Kun minä kysyin hänen kuulumisiaan, niin hän vastaili hyvin ylimalkaisesti. Ei halunnut kertoa kuulumisistaan oikeastaan mitään. Ystävä pitkitti viesteihini vastaamista, saattoi vastata viestini muutaman viikon viiveellä, jos silloinkaan. Kun yritin sopia tapaamista, niin venytti aina näkemistä mahdollisimman kauas. Syyksi sanoi sen, että on kiireitä töissä tai vapaapäivinä muuta menoa. Nähtiin loppuvaiheessa enää 2-3 kertaa vuodessa, vaikka välimatka on lyhyt ja ennen nähtiin useammin.
Tavatessamme keskittyi puhumaan vain pintapuolisista asioista, eikä kertonut syvempiä kuulumisia elämästään, vaikka kysyin. Lähinnä keskittyi kertomaan, miten on paljon töitä ja mitä kaikkea uutta design-sisustusta oli kotiinsa hankkinut. Ylipäätään hän oli tavatessamme välttelevä, ei kysellyt minulta mitään ja keskittyi lähinnä selailemaan puhelintaan. Ihmettelin tätä, sillä aikoinaan hän ei käyttäytynyt noin. Minä kerroin lähinnä arkisista kuulumisistani (mitä kirjoja olen lukenut, mitä tv-sarjoja olen katsonut ja olenko jaksanut käydä jossain). Kerroin myös, mikä on tilanne hoitojeni osalta ja että viime aikoina on ollut paljon kipuja. Ystävän luona käydessäkin oli kovia kipuja (ystävä ei reagoinut näihin kipuihin mitenkään, kun niistä kerroin), mutta en halunnut perua sovittua käyntiä viime tipassa. Kotiin päästyäni laitoin vielä illalla viestin ja kiitin näkemisestä. Tähän hän vastasi, että sanoo nyt suoraan ettei jaksa enää olla tekemisissä kanssani, kun kokee minun syövän hänen positiivisen energiansa.
Olin tuosta ystävän kommentista järkyttynyt. Tuollainen kommentointi ei ole yhtään hänen tapaistaan. Ihmettelen myös, miksi ystävä jätti minut sairastuttuani? Olen ollut hänen tukenaan monissa vaikeissa tilanteissa ja auttanut, kun hän on apua tarvinnut. En myöskään mielestäni ole kaatanut ystäväni niskaan sairastumiseen liittyneitä tunteitani, vaan olen käsitellyt niitä terapiassa. Miten päästää henkisesti irti ystävästä, joka jätti minut sairastuttuani? Tuntuu pahalta, miten ystävä häviää elämästäni tällaisessa tilanteessa.
Kommentit (23)
Hyvä puoli on se, että et ole enää itsekeskeisen ihmisen kanssa tekemisissä.
Oliko se ystävä sellainen, että otti yhteyttä vain silloin, kun oli jotain vailla itselleen sinulta?
Jos oli, niin hyvä että on entinen frendi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin ihmisten on vaikea suhtautua toisen ihmisen sairastumiseen, suruun ja muihin ikäviin asioihin. Minä olen sellainen ihminen. En ole hyvä vaikeiden asioiden kanssa. Minulle on vaikeaa kohdata sairastunut tai menetyksiä kokenut ihminen. Tai edes ajatella sitä. Tekee mieli paeta ja laittaa pää puskaan, niin kuin niitä ei olisikaan.
Minulle pitäisi sanoa, miten minun toivotaan olevan. Ole ihan normaali, tehdään kaikkea muuta eikä puhuta asiasta. Tai hän haluaa puhua asiasta ja toivoo minun kuuntelevan. Lisäksi päässäni pyörii ärsyttävästi saako kuolemansairaalle puhua omista ensi kesän suunnitelmista, voiko nenäletkuruokinnnassa olevalle puhua ihanasta pihvi-illallisesta puolison kanssa, voiko lapsensa menettäneelle kertoa, että oma lapsi oppi juuri kävelemään.
Ehkä ystävällesi tämä oli vain liian vaikeaa.
Mitenköhän tämän nyt muotoilisi nätisti. En osaa, sanon suoraan. Oletko ajatellut, että sinäkin kuolet, ja melko varmasti myös jossakin kohtaa sairastut vaikeasti? Joka toinen suomalainen sairastuu tilastojen mukaan syöpään elämänsä aikana. Sinä, läheisesi. Vanhempasi, omat lapsesi. Aivan varmasti tulee ropisemaan paskaa - rankasti. Miten ihmeessä olet edes _voinut_ elää miettimättä tällaisia? Minusta se on, no, minimissään naivia. Miten haluaisit itseäsi kohdeltavan sitten, kun sairastut tai teet kuolemaa? Aloita siitä.
Joidenkin ihmisten on vaikea suhtautua toisen ihmisen sairastumiseen, suruun ja muihin ikäviin asioihin. Minä olen sellainen ihminen. En ole hyvä vaikeiden asioiden kanssa. Minulle on vaikeaa kohdata sairastunut tai menetyksiä kokenut ihminen. Tai edes ajatella sitä. Tekee mieli paeta ja laittaa pää puskaan, niin kuin niitä ei olisikaan.
Minulle pitäisi sanoa, miten minun toivotaan olevan. Ole ihan normaali, tehdään kaikkea muuta eikä puhuta asiasta. Tai hän haluaa puhua asiasta ja toivoo minun kuuntelevan. Lisäksi päässäni pyörii ärsyttävästi saako kuolemansairaalle puhua omista ensi kesän suunnitelmista, voiko nenäletkuruokinnnassa olevalle puhua ihanasta pihvi-illallisesta puolison kanssa, voiko lapsensa menettäneelle kertoa, että oma lapsi oppi juuri kävelemään.
Ehkä ystävällesi tämä oli vain liian vaikeaa.