Lue keskustelun säännöt.
Voiko olla, että lapsi ei kerro koulukiusaamisesta?
22.11.2024 |
Minä en nykyään tiedä paljoakaan koulumaailmasta. Tuli vaan mieleeni, kun 8-luokkalainen pyytää usein, että pappa veisi hänet kotiin, vaikka hän yleensä kulkee linja-autolla.. Minulla siis ei ole autoa ja on tullut tunne, että jos häntä kiusataan kotimatkalla. Lapsethan eivät aina kerro noista.
Kommentit (53)
Eivät lapset todellakaan aina kerro kiusaamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sitä uhkaillaan, että jos kerrot niin...
Voi olla.
Mä muistan sanoneeni jotain kolmannella, mutta äiti kuittasi, että pojat vaan tykkäävät. En sitten sanonut uudestaan. Opettaja naureskeli mukana välillä, niin en sitten sanonut sillekään. Kai mä jotenkin ajattelin, että ansaitsen sen.
Tätä kesti kuusi vuotta. Onneksi mulla oli aina kavereita pihapiirissä. Eli paljon kivaakin elämässä.
Voi olla, että lapsi ei kerro koska hän häpeää. Tai ajattelee, että se rooli jotenkin kuuluu hänelle. Tai pelkää, että sille ei tehdä mitään Tai se ei kuitenkaan lopu, vaan pahenee, jos kertoo.
Musta siilmä, kasvojen ruhjeet tai revennet vaatteet ovat usein se viimeinen asia mitä kannattaa hyväksyä koulupäivänä. Itse en kertonut vanhemmilleni koskaan kiusaamisesta mut nyrkkitappelun jäleen ala-asteella kävi heillekkin asia selväksi. tämä siis vuonna 1990. Nykyään en tiedä enää mikä lasketaan kiusaamiseksi kun yleensä jo nimittely ja syrjiminen taitaa olla sellaista.siihen onkin vaikempi puuttua kyllä.
Kiusaaminen voi olla henkistä, siitö ei jää jälkiä. Kiusattu lapsi luulee että vika on hänessä ja häpeää. En minäkään koskaan kertonut. Jos lapsella ei ole kavereita, hän on taatusti kiusattu. Myös syrjintä on kiusaamista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin pahasti koulukiusattu enkä kertonut koskaan kellekkään. Fyysistä ja henkistä kiusaamista, keksin syyn mustelmille tai rikotuille tavaroille. Pelkäsin et kertominen pahentaa vaan asiaa.
Valitettavasti hyvinkin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin kiusattiin 1960-luvulla, vaikka kiusaaminen ei ollut läheskään niin rajua ja väkivaltaista kuin nykyään.
Tosin oppikoulussa takanani istuva poika tökki minua harpilla selkään. Opettaja ei reagoinut mitenkään, vaikka näki, ja siihen aikaan itse ei paljon uskallettu puhua.
Kun kerroin äidille, niin hän vaan sanoi, että ei siitä kannata välittää. En myöskään tuon kerran jälkeen kertonut kiusaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin pahasti koulukiusattu enkä kertonut koskaan kellekkään. Fyysistä ja henkistä kiusaamista, keksin syyn mustelmille tai rikotuille tavaroille. Pelkäsin et kertominen pahentaa vaan asiaa.
Paha mieli puolestasi.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ne kerro. Kiusatuksi tuleminen voidaan kokea häpeällisenä, nolona. Siitä on tosi vaikea puhua. Ota yhteyttä opettajaan ja kysy onko huomattu mitään. Ja kysele lapselta, miksi ei halua koulumatkaa yksin kulkea.
Tunteeko ne muut koululaiset tämän papan ulkonäöltä? Jos eivät, niin pappa voisi joku kerta matkustaa linja-autossa "kärpäsenä katossa" että mikä siellä, tai pysäkillä, on meininki.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiusattiin 1960-luvulla, vaikka kiusaaminen ei ollut läheskään niin rajua ja väkivaltaista kuin nykyään.
Tosin oppikoulussa takanani istuva poika tökki minua harpilla selkään. Opettaja ei reagoinut mitenkään, vaikka näki, ja siihen aikaan itse ei paljon uskallettu puhua.
Kun kerroin äidille, niin hän vaan sanoi, että ei siitä kannata välittää. En myöskään tuon kerran jälkeen kertonut kiusaamisesta.
60-luvulla itsekin kävin koulua. Asuin mummon ja papan kanssa. Koulutaksi kuljetti muut kotiin vaan itsellä oli kilometri liian lyhyt matka, joten en kuulunut taksikyytiin. Mummo tuli usein vastaan, mutta jo siinä koulusta lähtiessä minua kerittiin kiusata. Koululaukku, (silloin ei ollut reppuja) hattu ja lapaset heitettiin ojaan. Siksikin olen niin herkillä, että jos lapsenlastani kiusataan.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusattiin ala-asteella koko luokan toimesta luokan pienintä tyttöä joka oli ihan vìtun ärsyttävä kielikello ja pikkuvanha lässyttäjä saatana. Mitään en kadu.
Vierailija kirjoitti:
Musta siilmä, kasvojen ruhjeet tai revennet vaatteet ovat usein se viimeinen asia mitä kannattaa hyväksyä koulupäivänä. Itse en kertonut vanhemmilleni koskaan kiusaamisesta mut nyrkkitappelun jäleen ala-asteella kävi heillekkin asia selväksi. tämä siis vuonna 1990. Nykyään en tiedä enää mikä lasketaan kiusaamiseksi kun yleensä jo nimittely ja syrjiminen taitaa olla sellaista.siihen onkin vaikempi puuttua kyllä.
Tämä olisi pahinta. Mutta kyllä henkinenkin kiusaaminen on hirveää. Jätetään kaveriporukan ulkopuolelle ja saatetaan laittaa kamalia tekstiviestejä.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiusattiin 1960-luvulla, vaikka kiusaaminen ei ollut läheskään niin rajua ja väkivaltaista kuin nykyään.
Tosin oppikoulussa takanani istuva poika tökki minua harpilla selkään. Opettaja ei reagoinut mitenkään, vaikka näki, ja siihen aikaan itse ei paljon uskallettu puhua.
Kun kerroin äidille, niin hän vaan sanoi, että ei siitä kannata välittää. En myöskään tuon kerran jälkeen kertonut kiusaamisesta.
60-luvulla itsekin kävin koulua. Asuin mummon ja papan kanssa. Koulutaksi kuljetti muut kotiin vaan itsellä oli kilometri liian lyhyt matka, joten en kuulunut taksikyytiin. Mummo tuli usein vastaan, mutta jo siinä koulusta lähtiessä minua kerittiin kiusata. Koululaukku, (silloin ei ollut reppuja) hattu ja lapaset heitettiin ojaan. Siksikin olen niin herkillä, että jos lapsenlastani kiusataan.
- ap
Montako vuotta olet käynyt traumaterapiassa tuon takia? 🤣
Tai sitten lapsi on vaan laiska. Jos on mahdollisuus kyytiin ovelta ovelle niin miksi menisi bussilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin pahasti koulukiusattu enkä kertonut koskaan kellekkään. Fyysistä ja henkistä kiusaamista, keksin syyn mustelmille tai rikotuille tavaroille. Pelkäsin et kertominen pahentaa vaan asiaa.
Paha mieli puolestasi.
- ap
Voi kyynel 😢
Vierailija kirjoitti:
Kiusattiin ala-asteella koko luokan toimesta luokan pienintä tyttöä joka oli ihan vìtun ärsyttävä kielikello ja pikkuvanha lässyttäjä saatana. Mitään en kadu.
Eipä tähän ole mitään sanottavaa. Aikuinen taidat kumminkin jo olla.
Vierailija kirjoitti:
Kiusaaminen voi olla henkistä, siitö ei jää jälkiä. Kiusattu lapsi luulee että vika on hänessä ja häpeää. En minäkään koskaan kertonut. Jos lapsella ei ole kavereita, hän on taatusti kiusattu. Myös syrjintä on kiusaamista
Koska vika on usein hänessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiusattiin ala-asteella koko luokan toimesta luokan pienintä tyttöä joka oli ihan vìtun ärsyttävä kielikello ja pikkuvanha lässyttäjä saatana. Mitään en kadu.
Eipä tähän ole mitään sanottavaa. Aikuinen taidat kumminkin jo olla.
Jep, olen menestynyt elämässä hyvin ja inhoan vieläkin tuollaisia saatanan lässyttäjiä.
Voi olla. Ei kai mun äiti tiedä vieläkään, että mua kiusattiin ala-asteella ja mä olen nyt jo melkein 5-kymppinen.