Voiko hoitaja vaatia korvauksia, jos muistisairas lyö?
Muistisairaat eivät yleensä ole varsinaisesti rikosoikeudellisessa vastuussa eikä heille oikeudessa tavata antaa tuomioita, mutta korvausvelvollisuus on eri asia.
Esim. alle 15-vuotias lapsi ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta on silti korvausvelvollinen. Koskeeko sama myös muistisairaita?
Ei kai se niin mene, että kun on tietyn diagnoosin saanut niin sitten saa tehdä muille mitä haluaa?
Kommentit (24)
Poliisit paikalle ja muistuttakaa monta kertaa ettei Kekkonen hyväksy tai armahda tällaista käytöstä.
Kai sinulla työsopimuksessa on mainittu korvauskäytännöistä? Sieltä lukemaan. Hoitoalaan kuuluu väkivallan uhka, ei pitäisi tulla yllätyksenä.
Päivän typerimmän kysymyksen palkinto menee Ap:lle
Valitettavasti hoitajana saa tottua epämukavuuteen ja väkivaltaan. Työnantaja näissä tapauksissa on korvausvelvollinen. Olen itse tehnyt henkilökohtaisen avustajan työtä ja asiakas oli hyvin usein väkivaltainen minua kohtaan, mutta en jaksanut asiasta valittaa enkä viedä eteenpäin minnekään, koska ajattelin kyseessä olevan sairauteen kuuluva oire. Tuskin olisin korvauksia saanutkaan. Työssäni minulta on mm. polvilumpio naksahtanut paikaltaan, niskaan retkahdusvamma ja usein kädet on verillä työvuoron jälkeen, kun asiakas repii.
Vastapainoksi meillä on usein mukavaa ja rauhallista yhdessä, väkivalta on aina tahatonta ja vahingon seurausta. Ei tulisi mieleenkään koskaan "kostaa" hoidettaville, eivät he ymmärrä tekojensa seurauksia. Sama kuin kostaisi eläimelle huonon käytöksen.