Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin vakuuttunut että oma maa (kirjaimellisesti) on ainoa syy elää.
16.11.2024 |
Olen ollut masentunut työtön yksiössä koko elämäni. Voin sanoa että mikään, ei yhtään mikään olisi saanut minua innostumaan mistään eikä varsinkaan maan puolustamisesta.
Sitten kävi niin että etäinen isäni kuoli ja jätti koko perinnön minulle. Muutin maalle hänen taloonsa. Olen selvittänyt talon ja suvun historiaa ja yhtäkkiä tajuan että juureni ovat syvällä tässä maassa, olleet sukupolvien ajan. Katselen puita ympärilläni enkä meinaa uskoa että ne ovat minun.
Yhtäkkiä huomaan että asiat kiinnostaa taas? Olen käynyt äänestämässäkin. Opiskelen uutta ammattiakin ja näyttää sille, että työllistyn. Olen kasvattanut perunoita omalla pihalla ja ottanut koiran kaverikseni. Olen ollut vuosikymmenen yksin ja olen ollut täysin luovuttanut asian suhteen mutta nyt olen miettinyt, uskaltaisinko kuitenkin vielä jotain yrittää? Nyt olisi jotakin tarjottavaakin, oma koti.
Ratkaisuni kaikkeen pahoinvointiin on: antakaa kaikille kansalaisille maata. Miksi puolustaa maata, jos sitä ei edes omista? Myöskin kaupungissa asuminen sairastuttaa. Miksi tehdä mitään, jos omaa osaa maailmassa ei voi parantaa mitenkään? Työttömyys todella passivoi.
Kommentit (11)
naapureita lisää vaan etelänmaista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aha. Omaisuus ennen ihmisiä. Onpa ääri(oikeisto)mmäisen omaperäistä...
Vierailija kirjoitti:
Aha. Omaisuus ennen ihmisiä. Onpa ääri(oikeisto)mmäisen omaperäistä...
En nyt niin sanoisi. Olen vaan kokenut olevani tosi turha ihminen jolla ei ole mitään tarjottavaa millään rintamalla. Että miksi esim tavoitella parisuhdetta... en osaa sen paremmin selittää, ehkä joku muu osaa? Lähtenyt joku positiivinen ketjureaktio käyntiin.
Ap
Hienoa, ap :)
Entä jos lahjoittaisit palan omasta maastasi ja etsisit lisää maanomistajia, jotka lahjoittaisivat palan omastaan?
Olen samaa mieltä. En ole koskaan omistanut omaa maata, mutta kasvoin mummolassa, jossa oli omaa maata. Juurruin sinne. Valitettavasti perikunta möi sen vieraille, eikä minulla ollut silloin rahaa ostaa sitä, koska olin niin nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ymmärrän kyllä että jos ei ole mitään omaa ja ei mahdollisuuksia mihinkään etenemiseen niin elämä tuntuu turhalta. Pohjalta on vaikea ponnistaa, mutta jos saa jonkun hyvän alun niin se auttaa. Jossain oli, että kun kodittomille annettiin joku alkuraha (1000-5000?) niin yllättävän moni heistä sai elämänsä raiteilleen. Helppo arvostella niitä jotka ei pääse minnekään, mutta jos autetaan vain hiluilla niin ei sillä pääse kuin sentin kerrallaan eteenpäin seuraavan päivään.
Tulipa hyvä mieli tästä
Itsekin mietin maalle muuttoa, vähän aiheeseen liittyen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno juttu miten asiat järjestyi!
Vähän kuin isovanhempani aikoinaan. Mummolleni ja ukilleni erityisesti maan omistaminen tuntui olevan tärkeää. Niinpä ehtivät elämänsä aikana hankkia melkein sata hehtaaria metsää. Äitini on imenyt saman ajatusmaailman vanhemmiltaan.
Valitettavasti se on jäänyt ajatuksen tasolle, enkä tiedä, että äitini olisi ikinä edes käynyt siellä metsässä. Silti hän jatkuvasti paasaa minulle ja sisareni miehelle, miten meidän pitäisi kesälomalla tehdä metsätöitä, ettei tarvitsisi ulkopuoliselle maksaa.
Voi sitä mielipahan määrää ja perinnöttömäksi jättämisellä peloittelua, kun sanoin että tehkööt mitä lystää. Minä pärjään elämässäni ilman niitä metsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulipa hyvä mieli tästä
Itsekin mietin maalle muuttoa, vähän aiheeseen liittyen
Muuta ihmeessä! Mukava puuhastella täällä kaikkea. Tuntuu niin uskomattomalle kuunnella iltaisin musiikkia kun naapurit ei valita. Voin nikkaroida kaikkea eikä edelleenkään valitusta! Jotenkin sitä oli niin tottunut että koko ajan valitetaan kaikesta.
Tuntuu kivalle kun saa maalata seinät millä vaan värillä! Jotenkin nämä pienet asiat kertyy ja yhtäkkiä koen elämän sittenkin ihan elämisen arvoisena. Ensi kesänä aion kasvattaa lisää juttuja. Tuntuu ihan käsittämättömälle että tämä maa ruokki esi-isäni ja olen siksi tässä. He on raivanneet metsästä pellon tähän, kaataneet puut mökkiin jne. Mitähän ne on miettineet silloin. Että jälkipolvet on masentuneita eikä innostu mistään?
Olen siis 30+ nainen, jos ei joku jo arvannut :)
Ap
Alue: Aihe vapaa
Näinhän se on ollut vuosisatoja, mihin se muuttuisi?