Onko kuinka yleistä se, että Alzheimer-potilaan kunto heikkenee hoivakodissa nopeasti?

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen kotihoidossa, en osastolla.

No et sinä meitä vanhuksia käy hoitamassa jotka olemme rokotettuja mutta emme tarvitse mitään hoitoa.

Kai sinä ymmärrät hoitamiesi vanhusten olevan sairaita, eivät he tarvitsisi kotihoitoa jos eivät olisi.

94 v sisareni kuoli tänä syksynä, sydän toimi täysin tahdistimen varassa. Enemmän rokotuksia kuin minulla, kuusi kai.Hänellä ei käynyt mitään kotihoitoa vaan hoiti asiansa ruuanlaittoa myöten itse.

Jos olisit käynyt hänellä  tietysti kertoilisit taas asiakkaasi kuolleen rokotukseen.   

Varastetut aivot.

Vierailija kirjoitti:

Mun anopille kävi just päinvastoin, kun sai seuraa ja säännöllisesti ruokaa ja juotavaa.

Omalle isovanhemmalla ihan sama, samoin parin kollegan vanhemmalla. Kotona ei muistanut enää syödä ja päivät kului vain televisiota katsellessa. Muuton jälkeen tarjolla oli seuraa, aktiviteetteja ja ruokailuista muistutettiin säännöllisesti, joten syömisen myötä fyysinen kuntokin koheni. Muistisairaus toki eteni edelleen mutta se oli vääjäämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anopille kävi just päinvastoin, kun sai seuraa ja säännöllisesti ruokaa ja juotavaa.

Omalle isovanhemmalla ihan sama, samoin parin kollegan vanhemmalla. Kotona ei muistanut enää syödä ja päivät kului vain televisiota katsellessa. Muuton jälkeen tarjolla oli seuraa, aktiviteetteja ja ruokailuista muistutettiin säännöllisesti, joten syömisen myötä fyysinen kuntokin koheni. Muistisairaus toki eteni edelleen mutta se oli vääjäämätöntä.

Tuntuu jotenkin niin lohduttomalta.

Sanotaan, että ei pitäisi elää menneessä, mutta kyllä minä ainakin muistelen hoivakodissa Alzheimerin taudin vuoksi asuvan lähisukulaiseni kohdalla mieluummin menneitä kuin nykypäivää, sitä miten ihana ja sympaattinen ihminen hän oli, kunnes tämä hirvittävä sairaus muutti hänet täysin. 

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen kotihoidossa, en osastolla.

Et ole harkinnut eläköitymistä, eikö tuo omaksumasi "piikkiajattelu" vaikuta hoitoalalla  jo liikaa jos et hyväksy vanhojen sairauksia ja kuolemaa vaan pitää siihen salaliitot tunkea.  Onko teillä lähäreillä työnohjausta, en tarkoita työn opastusta  vaan ulkopuolista keskustelua työnohjaajan kanssa.

Miten se yksi juttu oli, kotihoidon työntekijän hoidokeista kuoli moni, asia tutkittiin, jotkut "piikit" taisi olla, on taitanut tuomionsa jo istua.

Jos ei hoivakodissa ole juurikaan aktiviteetteja, niin nopeasti menee alaspäin. Muistelu, pään käyttäminen yleensäkin, sekä tutut askareet ja jutut hidastavat sairautta. Jos ei niitä saa jatkaa, aika nopeasti ne muistisairaalla sitten unohtuvat ja muututaan passiiviseksi, aloitekyvyttömäksi. Sen takia kuuluisi antaa sairaan tehdä itse niin paljon kuin hän osaa.

En siis laittaisi kotioiloissa aktiivista mummua ja pappaa hoitokotiin. Mutta pakkohan se silloin viimeistään on tehdä, jos on vaikka riskejä siellä kotona asumisessa, jää esim. levyt päälle tai lähtee kotoaan harhailemaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaus myös etenee olipa kotona tai hoidossa. Aika pitkään saa olla lotonakin ennenkuin paikka läytyy. Tuttu oli jo ihan osaamaton, hellan sulake pois, höpisi omiaan ja näki näkyjä. Kaikki varas ym vaiheet ohittanut. Se onni ettei pystynyt ulos lonkkavikansa takia.

Uudet lääkkeet ehkä nykyisin hidastavat. Sisareni, tästä on aikaa,  kun sai jo ensimmäisinä vuosina karkaili alasti rappuun, vaikka kävely oli jo töpöttämistä, menetti lukutaitonsa, hänelle järjestyi paikka . Puheen tuottaminen loppui myös myöhemmin. Oli sairastuessaan n 50.

Mikä tämä varastelujuttu oikein on? Mihin se perustuu?

 

Ei muista mihin on tavaran laittanut ja kun ei löydä se on varastettu ja sitten kun on saanut päähänsä että varastetaan piilotetaan tavaroita.

Mummoni ystävä oli hoiva

Kyllä sitä varastamista oikeastikin tapahtuu. Ei välttämättä hoitajien, mutta sukulaisten taholta. Kun äitini sairastui dementiaan niin kotoaan katosi vähitellen kaikki arvoesineet.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että ei pitäisi elää menneessä, mutta kyllä minä ainakin muistelen hoivakodissa Alzheimerin taudin vuoksi asuvan lähisukulaiseni kohdalla mieluummin menneitä kuin nykypäivää, sitä miten ihana ja sympaattinen ihminen hän oli, kunnes tämä hirvittävä sairaus muutti hänet täysin. 

Ai muistelet vai?

Vierailija kirjoitti:

Varastetut aivot.

Tyhjä "kämppä".

Luin jostain, että Alzheimer voidaan saada selville jopa 8-10 vuotta ennen sen puhkeamista.

Erittäin yleistä. Varmaan vähintäänkin 8/10 käy noin. Hoivakoti on aina loppusijoituskohde, ei ihmiset siellä parane tai ala voida paremmin.

Heikkenee nopeasti koska "hoitajat" pitävät huolen siitä että kunto romahtaa.

Jos ne on ikävällä päällä, ne pitkittää huonokuntoisen elämää muutamalla vuodella. Jos armollisia, se saattaa lähteä viikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että Alzheimer voidaan saada selville jopa 8-10 vuotta ennen sen puhkeamista.

Kun ajattelee sisareni elämää sen ehkä hyvinkin olisi voinut jostain lääkärit jo ennustaa.  Hän oli levoton, lyhytjänteinen, avioitui yli kolmikymppisenä, päättivät pysyä lapsettomina mikä varmaan oli hyvä ratkaisu. Lapset olisivat olleet teinejä kun sairaus oli selkeästi nähtävissä, siis se, ettei asiat ole kunnossa.

Mutta hyvä avioliitto heillä oli, yhteiset harrastukset luonnossa, mökillä, kalassa, aina yhdessä.  Mies oli lohduton. Tosin kun hoitolaitosvuodet venyivät, oli hänellä kyllä naisystävä. Hyväksyin sen koskei vaimo moneen tuntenut edes häntä.

Miksi meidän on vaikea hyväksyä kun joku pääsee, pitää olla tosi huonossa kunnossa, laitokseen ettei sieltä.pois tulla vaan se on kuoleman odotushuone.  Ei kukaan parane siellä dementiastaan, aivoinfarktin seurauksista.

Eikä itsenäisesti asuttavista palveluasunnoistakaan. Sieltä siirrytään hoivapuolelle ehkä myöhemmässä iässä.

Vierailija kirjoitti: Kyllä sitä varastamista oikeastikin tapahtuu. Ei välttämättä hoitajien, mutta sukulaisten taholta. Kun äitini sairastui dementiaan niin kotoaan katosi vähitellen kaikki arvoesineet.

Minun muistisairaalta vanhemmaltani salaperäiset kulkijat varastavat mm. vessapaperit, hammasharjan, huulirasvan, silmälasit, alushousut ja kahviin tarkoitetut makeutusaineet. Samoin katoaa kaikki vieraiden omaisuus, kuten hattu tai puhelin, jos erehtyy jättämään valvomatta. Kodin arvoesineet eivät onneksemme varkaita kiinnosta. 

On tiettyjä tappopaikkoja, joissa kaikki vanhukset ylipäätään ylilääkitään ja tietoisesti tapetaan niillä lääkkeillä. Hyväkuntoinenkin vanhus muuttuu näissä välittömästi zombiksi ja kuolee melko pian saapumisensa jälkeen. Saatananpalvojien omistamia, tietoisesti tappavat eläkkeensaajia, "jotta yhteiskunnan rahat säästyy." 

Vierailija kirjoitti:

Olin haravoimassa tässä yhtenä päivänä lehtiä pihalla. Naapurin mies ja hoivakodin työntekijä yrittivät viedä miehen muistisairasta vaimoa hoivakodin autoon ilmeisesti tutustumaan hoivakotiin, mutta vaimo pisti kampoihin, eikä suostunut lähtemään. Lopulta heidän oli pakko luovuttaa. Se oli karmeata seurattavaa sivusilmälläkin, koska rouva huusi täyttä huutoa, että hän ei halua lähteä.

Olisivat soittabeet poliisit. Nehän voivat tainnuttaa ja viedä väkisin. Operaation voi suorittaa myös vähän epätavallisempaan vuorokauden aikaan, ettei ympäristössä huomata ja jooaniin, että pakettiautoon kerätään alueelta useampia demetikkoja. Matkalaukku annattaa olla valmiina tätä varten: vaihtovaatekerta,muutama valokuva, muistoesine ja luonnollisesti käteivarato, korut ja pankkikirjat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anopille kävi just päinvastoin, kun sai seuraa ja säännöllisesti ruokaa ja juotavaa.

Omalle isovanhemmalla ihan sama, samoin parin kollegan vanhemmalla. Kotona ei muistanut enää syödä ja päivät kului vain televisiota katsellessa. Muuton jälkeen tarjolla oli seuraa, aktiviteetteja ja ruokailuista muistutettiin säännöllisesti, joten syömisen myötä fyysinen kuntokin koheni. Muistisairaus toki eteni edelleen mutta se oli vääjäämätöntä.

On ihana tilanne silloin kun hoitokodissa sattuu olemaan useampia hyväkuntoisia vanhuksia, joista on seuraa toisilleen. Vuorovaikutus pitää ihmisen vireänä. Tietysti me hoitajat juttelemme vanhusten kanssa, mutta onhan se mielekkäämpää jutella vertaiselle. Varmasti moni odottaa, että näkee taas huomenna sen mukavan naapurihuoneen asukkaan. 

Harmillista silloin, kun lähes koko asukaskanta on samaan aikaan muistisairauden loppuvaiheessa, eikä taloon tulevalle virkeämmälle uudelle asukkaalle todella ole seuraa. Joskus sattuu näin. Joskus taas niitä varsin omatoimisia ja virkeitä on useampia yhtä aikaa, ja sitä porinaa on kiva kuunnella.