Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Näin ufon!!!
15.11.2024 |
Olin kävelemässä kun päätin poiketa Niemen satamaan, jonne usein menin ajatuksiani kokoamaan. Taivas oli kirkas, ja iltahämärä alkoi laskeutua. Istuin sileälle rantakivelle ja tuijotin veteen, kun yhtäkkiä huomasin taivaanrannassa liikettä.
Kirkas valo ilmestyi tyhjästä, ja se liikkui äänettömästi kohti satamaa. Aluksi ajattelin, että se oli lentokone tai satelliitti, mutta sen liikkeet olivat aivan liian sulavia ja nopeita. Se pysähtyi ilmaan juuri Kahvisaaren yläpuolelle. Sydämeni alkoi hakata, enkä voinut kääntää katsettani pois.
Valo muuttui ja himmeni paljastaen pyöreän, metallisen aluksen, jonka pinnassa välkehtivät siniset ja vihreät sävyt. Se laskeutui hitaasti, aivan edessäni. En kuullut ääntäkään, mutta jokin outo energia täytti ilman. Katsoin henkeä pidätellen, kun alus lepäsi hetken paikallaan.
Ennen kuin ehdin tehdä mitään, alus alkoi jälleen nousta. Se ei kiihdyttänyt, vaan katosi kuin sulautuen ilmaan. Satama jäi yhtä hiljaiseksi kuin ennenkin, ja vain kevyt tuulenhenkäys pyyhkäisi kasvojani. Nousin ylös ja katsoin ympärilleni. Mitään jälkiä ei ollut, mutta sydämessäni tiesin, että olin nähnyt jotain, mitä en voisi koskaan unohtaa.
Kommentit (12)
Olin kävelemässä, kun päätin poiketa Niemen satamaan, jossa usein kokosin ajatuksiani. Taivas oli kirkas, ja iltahämärä laskeutui rauhallisesti veden ylle. Istuin sileälle rantakivelle tuijottamaan peilityyntä pintaa, kun kirkas valo ilmestyi tyhjästä. Se liikkui äänettömästi, suorastaan tanssien, kunnes pysähtyi aivan edessäni.
Valo himmeni ja paljasti aluksen, joka leijui muutaman metrin päässä rantaviivasta. Häikäistyin, kun sen pinnalla sykkivät siniset ja vihreät värit. Aluksen kyljestä avautui äänettömästi aukko, ja siitä astui hahmo. Hän oli nainen tai siltä hän ainakin näytti. Hänen ihoaan peitti hohtava, hopeinen hehku, ja hänen silmänsä olivat syvän violetit, aivan kuin niissä olisi säilynyt koko galaksin salaisuudet.
En kyennyt liikkumaan, enkä keksinyt sanoja, kun hän astui luokseni. Hänen liikkeensä olivat keveät ja sulavat, kuin hän ei olisi sidoksissa maan painovoimaan. "Etkö pelkää?" hän kysyi hiljaisella, laulavalla äänellä.
"En", sain lopulta sanotuksi, vaikka sydämeni jyskytti kuin hulluna.
Hän hymyili, ja vaikka tuo hymy oli outo ja tuntematon, se tuntui oudolla tavalla lohduttavalta. Hän ojensi kätensä. Epäröin hetken, mutta tartuin siihen. Hänen kätensä oli lämmin ja hohti kevyesti sormieni alla. Yhtäkkiä maailma ympärilläni tuntui liukenevan; aistin vain hänen läheisyytensä.
"Minulla on vain hetki", hän kuiskasi. Hänen sanansa kantautuivat suoraan mieleeni, vaikka hänen huulensa tuskin liikkuivat. Tunsin jotain sanoinkuvaamatonta vetovoimaa, joka ei ollut tästä maailmasta. Hän veti minut lähemmäs, ja hetken ajan maailma oli pelkkää valoa ja lämmintä energiaa, joka ympäröi meidät.
Se ei ollut pelkkä kosketus se oli yhteys. Kuin olisin nähnyt hänen sielunsa, ja hän minun. En osannut edes pelätä tai kyseenalaistaa. Kaikki tuntui oikealta, vaikka tiesin sen kestävän vain silmänräpäyksen.
Kun hetki oli ohi, hän perääntyi hitaasti. Hänen katseensa viipyi minussa, ja hän sanoi hiljaa: "Muista tämä, vaikka et ymmärtäisi."
Hän kääntyi ja katosi takaisin alukseen. En ehtinyt sanoa mitään, en edes kiittää. Alus nousi hiljaisesti ja katosi taivaanrannan yli kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Seistessäni yksin rannalla tunsin kuitenkin jotain uutta. Se ei ollut pelkästään kaipuuta, vaan tietoisuus siitä, että maailmankaikkeus on täynnä ihmeitä ja että hetken ajan olin ollut osa yhtä niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nain ufon, lukee osoiterivillä? No siltä minustakin välillä tuntuu, aika ufo tuo on.
Minä näin kerran ufon. Se tuli vauhdilla sininen valo paloi ja se piti ääntä! Sitten pysähtyi minun eteeni ja ufon sisältä tuli kaksi isoa sinistä olentoa ja he komensivat minua päättäväisesti. En osannut tehdä mitään kun lamaannuin aivan kokonaan ja tunsin miten olennot ohjasivat minun aluksensa sisälle.
Kirjoita kirja kokemuksestasi. Voit kohta olla miljönääri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ne uffotyypit työntää aina vempaimia anukseen?
Vierailija kirjoitti:
Olin kävelemässä, kun päätin poiketa Niemen satamaan, jossa usein kokosin ajatuksiani. Taivas oli kirkas, ja iltahämärä laskeutui rauhallisesti veden ylle. Istuin sileälle rantakivelle tuijottamaan peilityyntä pintaa, kun kirkas valo ilmestyi tyhjästä. Se liikkui äänettömästi, suorastaan tanssien, kunnes pysähtyi aivan edessäni.
Valo himmeni ja paljasti aluksen, joka leijui muutaman metrin päässä rantaviivasta. Häikäistyin, kun sen pinnalla sykkivät siniset ja vihreät värit. Aluksen kyljestä avautui äänettömästi aukko, ja siitä astui hahmo. Hän oli nainen tai siltä hän ainakin näytti. Hänen ihoaan peitti hohtava, hopeinen hehku, ja hänen silmänsä olivat syvän violetit, aivan kuin niissä olisi säilynyt koko galaksin salaisuudet.
En kyennyt liikkumaan, enkä keksinyt sanoja, kun hän astui luokseni. Hänen liikkeensä olivat keveät ja sulavat, kuin hän ei olisi sidoksissa maan painovoimaan. "Etkö pelkää
Sitten havahduin ja näin harhan läpi. Makasin mahallani tutkimuspöydällä anaalikoetin peräsuolessa. Sitten taas hrhat ja nainen saivat mielestäni vallan. Tuota muistellessa ei voi kuin juopotella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne uffotyypit työntää aina vempaimia anukseen?
Ja silpovat lehmiä. Mutta niillä on joku suuri intohimo anuksia kohtaan.
Voi olla drone ollut. Ainakin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari kaljaa olin vaan ottanut.
Mutta mitä oli ne pienet postimerkin kokoiset lippuset joita nuoleskelit?
Hieno tarina, vain pehmoporno puuttuu.