Trump nimitti terveysministeriksi rokotevastaisen Robert Kennedyn, on esimerkiksi tokaissut, että rokotteet aiheuttavat autismia
Että sellaista
Kommentit (177)
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Hyödylliset idiootit levittää lisää
Tarkoituksena kylvemällä valetietoa vähentää kansan luottamusta hallintoon ja maan instituutioihin
Siten mahdollistaa laajemman disinformaation levitys väestöön
.
Venäjä on aloittanut hybridisodan ja disinformaatiin levittämisen lännessä jo 20-vuotta sitten
Venäjän sota länteen on jatkunut jo 20 vuotta
Ennen vuotta 2014 oli Venäjä jo hybridisodassa Lännen kanssa
Venäjä aloitti jo 2000-luvun alussa, Vladimir Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella niin sanotun pehmeän voiman käytön ulkomailla.
Tärkeä osa tätä kampanjaa on 2007 perustettu Russkij Mir eli Venäläinen maailma -säätiö, joka toimii kulttuurikeskuksena samaan tapaan kuin Britannian British Council tai Saksan Goethe- instituutti.
Venäjän informaatiovaikuttaminen on kiihtynyt internetissä Putinin kolmannella presidenttikaudella vuoden 2012 jälkeen. Tärkeä osa sitä ovat olleet maksettujen trollejen käyttö internetin sisältöjen tuottajana.
Internetin tutkimuslaitos -nimellä ja sen englanninkielisellä IRA-lyhenteellä tunnettu, Pietarin Olkinassa sijaitseva trollitehdas on jo ainakin 10 vuoden ajan kylvänyt disinformaatiota maailmalle etenkin sosiaalisessa mediassa.
Lähteet:
https://www.talouselama.fi/uutiset/venalaiskenraali-kirjoitti-sodan-saa…
Eihän tästä ole monta viikkoa kun uutisoitiin että korona-rokote aiheittanut vauvoille aivovaurioita.Itse en ottanut rokotetta ja oli korona joka ei ollut flunssaa kummempi.Sydänviat ja verisuonitaudit kuitenkin jo 20 vuotta päällä.Ei elämästä selviä hengissä.
Omaa ikäluokkaani jos tutkailee, niin Suomesta pitäisi löytyä tuhansia autisteja kansallisen rokotusohjelman vuoksi. Lapseni on syntynyt 1988 eikä kaveripiirissään ole yhtään autistia. Rokotteita on tietääkseni saanut enemmän kuin me 60-lukulaiset.
Saan allergisen reaktion muutamista lääkkeistä. En silti ole koskaan kuvitellut lääketeollisuuden haluavan tappaa minut. Sama koskee koivuja.
Koronarokotteella on merkittävä sydän- ja verisuoniterveyttä edistävä vaikutus, tutkimus paljastaa
Verrattaessa rokottamattomiin, adeno- tai mRNA-rokotteen saaneiden riski sydänpysähdykselle oli 55 prosenttia alhaisempi. Veritulpan riski oli puolestaan peräti 78 prosenttia pienempi ja laskimotukoksen 47 prosenttia pienempi.
Vaikka rokotteen vaikutus sydänterveyteen heikkeni asteittain, säilyi osa suojasta aina vuoden verran, tutkijat kertovat. 36 kuukauden kohdalla rokotuksesta sydänpysähdyksen riski oli rokotetuilla edelleen 39 prosenttia rokottamattomia pienempi. Veritulpan riski taas oli 47 prosenttia alhaisempi ja laskimotukoksen 28 prosenttia. Kun rokotuksesta oli 612 kuukautta, olivat vastaavat prosenttiluvut 48, 50 ja 38.
Yleinen viesti on, että jos olet rokotettu, riski sairastua koronataudin jälkeiseen sydän- ja verisuonitautiin laskee aika dramaattisesti, sanoo tutkimusta johtanut Oxfordin yliopiston Daniel Prieto-Alhambra Guardianille.
Tämä on erittäin rauhoittavaa erityisesti ihmisille, joilla on korkea riski sairastua tai pelkäävät saavansa sydänongelmia tai veritulppia.
https://tekniikanmaailma.fi/koronarokotteella-on-merkittava-sydan-ja-ve…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
https://yle.fi/a/74-20012427
Vierailija kirjoitti:
Ei rokotteista oo ollu mitää hyötyä. Sen selittää ihan yksinkertasesti se että teholla oli puolet rokottamattomia ja puolet rokotettuja.
Clase closed
Kerro tämä "kusetukseen" kuolleille sukulaisilleni.
Lääkärilehti: Koronarokote pelastanut lukemattomia ihmisä
mRNA-rokotteet pohjautuvat teknologiaan, jota on kehitetty 1990-luvulta lähtien. mRNA-rokotteessa ei ole antigeenia, vaan elimistö muodostaa vaikuttavan aineen itse mRNA:n ohjeen mukaan. mRNA-rokotteen sisältämä lähetti-mRNA saa lihassolut rokotteen pistokohdassa tuottamaan haluttua proteiinia.
Uskon, että tekniikan avulla voidaan kehittää syöpien yhdistelmähoitoja, joissa rokote on yksi osa hoitoa esimerkiksi leikkauksen ja sädehoidon lisäksi. Siitä voi tulla merkittävä lisä hyvään hoitotulokseen pääsyyn, sanoo Rämet.
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/syoparokotteita-kehitetaan-…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
https://yle.fi/a/74-20012427
Vierailija kirjoitti:
Ei rokotteista oo ollu mitää hyötyä. Sen selittää ihan yksinkertasesti se että teholla oli puolet rokottamattomia ja puolet rokotettuja.
Clase closed
Valehtelet.
Koronarokotteet ovat turvallisia ja maailmassa on annettu yli 13 miljardia koronarokotusta!
Lähde, EU:
https://www.ecdc.europa.eu/en/covid-19/questions-answers/questions-and-…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
https://yle.fi/a/74-20012427
Euroopan komissio
Miten rokotteet toimivat?
Rokotus parantaa ihmisen vastustuskykyä monia yleisiä tauteja vastaan. Rokottaminen estää taudin tarttumisen miltei aina.
Joskus henkilö voi saada taudin vielä rokottamisen jälkeenkin, mutta sen oireet ovat silloin lievemmät ja paraneminen nopeampaa.
Nukleiinihapporokotteet (mRNA)
Tämä rokotetyyppi sisältää osan covid-19-tautia aiheuttavan viruksen ohjeista. Sen ansiosta elimistön omat solut voivat tuottaa viruksen ainutlaatuista proteiinia.
Henkilön immuunijärjestelmä tunnistaa, että tämän ainutlaatuisen proteiinin ei pitäisi olla elimistössä, ja reagoi siihen tuottamalla luonnollisia puolustusmekanismeja covid-19-infektiota vastaan.
https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/coronavirus-response/s…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
https://yle.fi/a/74-20012427
Vierailija kirjoitti:
Rokotteet on aina aiheuttanu myös haittoja, ihan kaikki rokotteet. Mikään rokote ei ole 100% toimiva. Missä maailmassa itse elät?
K rokotteista puhumattakaan, ihmiset on kärsiny paljon
Mutta ei autismia, Se "tutkija" joka tuon tiedon aikoinaan julkaisi, on ITSE julkisesti myöntänyt, että se ei ole totta.
Jo kauan sitten todettiin, että Ukrainan sodan alkamiseen liittyneet pakotetoimet vaiensivat koronadenialistit hetkeksi. Näitä trolleja johdettiin Venäjältä.
https://www.theguardian.com/media/2022/mar/04/bot-holiday-covid-misinfo…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset huijattiin valtavien voittojen takia ottamaan niitä kokoajan lisää ja lisää. Sääliksi käy ihmisiä ketkä uskoivat taas valtamedian juttuihin
Onko meillä Valtamedia -niminen uutiskanava/sanomalehti?
Juo sinä hopeavettä, saat kauniin siniharmaan hipiän.
Rokotteet eivät laske hedelmällisyyttä
Lähteitä:
COVID-19 infection and vaccine have no impact on in-vitro fertilization (IVF) outcome
https://www.nature.com/articles/s41598-022-25757-3
"No credible scientific evidence shows the COVID-19 vaccine has a negative impact on fertility."
"Getting vaccinated wont impact your fertility, but getting the virus could"
https://health.clevelandclinic.org/covid-vaccine-and-fertility
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Lähteitä:
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/tutkimusloyto-venajan-trollit-ja-rok…
Yli 90 % yli 30v suomalaisista
On ottanut vähintään 2 koronarokotetta
https://www.koronatilastot.fi/fi/rokotukset/
Ovat terveitä
En jaksa kaivaa tilastoja teho-osastoilta mutta Suomessahan varmaan 90% väestöstä otti rokotteita joten tehottoman rokotteen tapauksessa teho-osastolla pitäisi kai tilastollisesti olla 90% rokotettuja ja 10% rokottamattomia.
Todennäköisesti suurin osa teho-osastolla oli kuitenkin rokottamattomia.
Venäjä käy Pietarin trollien avulla sotaa Suomea vastaan. Yhtenä keinona on turvallisista koronarokotteista levitettävät valheet ja pelon lietsonta. Tarkoitus poistaa suomalaisen väestön luottamus sen omiin instituutioihin ja heikentää valtion kykyä toimia sotatilanteessa.
Demokraattisissa maissa instituutioiden voima syntyy kansan tuesta ja luottamuksesta diktatuurissa pelosta ja väkivallasta.
Kreml on ottanut käyttöön pandemian aikana syntyneet koronadenialismin, jossa lietsotaan ihmisiä olemaan luottamatta lääketieteeseen, mediaan ja ylipäätään oikeastaan mihinkään järjestäytyneen yhteiskunnan osaan. Suomessakin Putinia kannattavat ja myötäilevät vastamediat ovat täynnä toinen toistaan äärimmäisempiä väitteitä koronasta.
Nämä Putinin myötäjuoksijat ovat toimineet tietäen tai tietämättään Venäjän iskujoukkoina, joiden tehtävänä on hyökätä rakenteita ylläpitäviä ja ihmisten toimintaa ohjaavia yhteiskunnallisia instituutioita vastaan.
Kriisitilanteessa ihmisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on äärimmäisen tärkeää. Myös Venäjän suurhyökkäys helmikuussa perustui ajatukselle, että Ukrainan instituutiot romahtavat. Venäläiset uskoivat, että sotilaat hylkäävät asemansa, presidentti pakenee maasta, ja kaikki siltä väliltäkin antavat periksi.
1) Venäjä käy Pietarin nettitrollien avulla sotaa Suomea vastaan
2) Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteet on aina aiheuttanu myös haittoja, ihan kaikki rokotteet. Mikään rokote ei ole 100% toimiva. Missä maailmassa itse elät?
K rokotteista puhumattakaan, ihmiset on kärsiny paljon
Ja Marin ex viisikko hallinto markkinoi näitä koronarokotteita myös lapsille Suomessa mikä oli täysin käsittämätöntä koska korona ei koskaan tehnyt mitään lapsille eikä rokote estänyt koronan levittämistä... eli ainoa selitys on että hallinto sai hyvät palkkiot lääketehtailta koronarokotteiden ajamisesta kaikille...
Korkea rokotekattavuus vähentää viruksen leviämistä merkittävästi ja suojaa tehokkaasti vakavilta taudeilta, mikä on ollut kriittistä pandemian aikana.
Johns Hopkins University:Rokottee
Älä yleistä, olen kolmesti rokotettu enkä ole sairastanut koronaa.
Sairaanhoitajan kannattaa ottaa koronarokote useista tärkeistä syistä:
1. Potilaiden suojeleminen: Sairaanhoitajat kohtaavat päivittäin monia haavoittuvassa asemassa olevia potilaita, kuten vanhuksia, immuunipuutteisia ja kroonisesti sairaita. Rokottautuminen vähentää riskiä, että hoitaja tartuttaa viruksen potilaisiin.
2. Oma terveys ja työkyky: Koronarokote suojaa sairaanhoitajaa itseään sairastumiselta tai vakavalta taudinkuvalta. Vakava COVID-19 voi johtaa pitkäkestoiseen työkyvyttömyyteen, ja terveydenhuollon työntekijöiden poissaolot voivat heikentää koko järjestelmän toimintakykyä.
3. Viruksen leviämisen estäminen: Rokotetut ihmiset levittävät virusta vähemmän, mikä auttaa hillitsemään pandemian leviämistä laajemmin yhteiskunnassa.
Lähde WHO: https://www.who.int/news-room/feature-stories/detail/vaccine-efficacy-e…
4. Työturvallisuus: Terveydenhuollon ammattilaiset altistuvat todennäköisemmin koronavirukselle työssään. Rokote pienentää riskiä saada tartunta työpaikalla ja antaa suojan myös uusia virusmuunnoksia vastaan.
5. Esimerkin näyttäminen: Sairaanhoitajat toimivat usein esimerkkinä potilailleen ja laajemmalle yleisölle. Rokottautuminen voi lisätä luottamusta rokotteen turvallisuuteen ja tehokkuuteen, sekä rohkaista muita rokotteen ottamiseen.
Koronarokotteen ottaminen on siis keino suojella sekä itseään että muita, erityisesti terveydenhuollon kriittisissä ympäristöissä.
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
https://yle.fi/a/74-20012427
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Hyödylliset idiootit levittää lisää
Tarkoituksena kylvemällä valetietoa vähentää kansan luottamusta hallintoon ja maan instituutioihin
Siten mahdollistaa laajemman disinformaation levitys väestöön
.
Samalla rokottamattomuus tappaa ihmisiä
YLE:
https://yle.fi/a/3-7804386
Tästä on kyse
Pietarissa tehtaillaan järjestelmällisesti Putinia tukevaa nettipropagandaa.
Ns. trollitehdas etsii nyt lisää englannintaitoisia propagandisteja.
Aluksi paneteltiin Venäjän oppositiota, nyt Ukrainaa ja länsimaita.
Nettitrollien 400-650 euron kuukausipalkkaa pidetään Venäjällä hyvänä. 🤣
Ylellä ennennäkemätöntä kuvamateriaalia trollitehtaan toiminnasta.
.
Kreml on ottanut myös käyttöön pandemian aikana syntyneet koronadenialismin
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Tarkoitus saada ihmiset lännessä epäluuloiseksi hallituksiinsa
jotta venäjä voi hajoittaa länttä
YLE:
Venäjän miehittämässä Luhanskissa päätoimitettu MV-lehti (ns. Uusi MV-lehti) on tuutannut Putinia tukevien juttujen ohella myös valtavia määriä koronadenialismia. Kerran laskin sen etusivulta 41 toinen toistaan kirkuvampaa koronadenialistista otsikkoa.
https://yle.fi/a/3-12372443
YLE:
https://yle.fi/a/74-20012427
"Kreml on ottanut myös käyttöön pandemian aikana syntyneet koronadenialismin, jossa lietsotaan ihmisiä olemaan luottamatta lääketieteeseen, mediaan ja ylipäätään oikeastaan mihinkään järjestäytyneen yhteiskunnan osaan. Suomessakin Puttea kannattavat ja myötäilevät vastamediat ovat täynnä toinen toistaan äärimmäisempiä väitteitä koronasta."
YLE:
Koronadenialistien alttius tukea Venäjän toimia ei ole vain suomalainen ilmiö. Myös Virossa (siirryt toiseen palveluun) ja Australiassa (siirryt toiseen palveluun) on havaittu samaa. Eikä tuki kulje vain yhteen suuntaan, myös Venäjä tukee koronadenialistejä. Yhdysvaltain hallinnon tietoturva-asiantuntija Harri Hursti kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että yhden Venäjällä operoivan verkkotoimijan blokkaus johti Kanadaan suunnatun koronadenialistisen materiaalin vähenemiseen 95 prosentilla.
https://yle.fi/a/3-12372443
Mutta kärsineet ovat hyvin minimaalinen vähemmistö verrattuna heihin, jotka rokotteista ovat hyötyneet. Esim. isorokko saatiin kokonaan hävitettyä rokottamalla. Poliota on nyt paljon vähemmän, mutta kaikki maailmassa eivät rokotetta ole saaneet. Kyllä koronarokotteistakin haittoja saaneita on paljon vähemmän kuin niitä, jotka niistä ovat hyötyneet.
Aika vaarallista valita terveysministeriksi tuollaista salaliittoteoreetikkoa, mutta eihän Trumpilla ole moraalia missään muussakaan asiassa.