Milloin mammaksi-testiin yhtä vahva viiva kuin kontrolli? Km-epäily...
Olen testannut mammaksi testeillä 1,5-viikon ajan ja viimeisimmän testin arviolta tasan viikolla 5, viiva vahveni kontrolliviivan vahvuiseksi, mutta väri vain puolet siitä ja viiva alkoi ilmestyä joka kerta pikku hiljaa eikä hetkessä.
Syy tähän testailuun ja vahvan viivan metsästämiseen on parin kuun takainen keskenmeno viikolla 9 ja siitä seurannut vainoharhaisuus... Nyt sitten epäillään taas keskenmneoa tai kohdun ulkopuolista. Aikaisemmissa raskauksissa olen käyttänyt eri testejä, mutta eikös kaikkien viivan pitäisi tummua?
Siis missä raskauden vaiheessa teillä muilla on viiva voittanut kontrolliviivan?
Epätietoinen ja melkein epätoivoinen Miksuliinu
Kommentit (5)
Minä en ole koskaan törmännyt tuohon ajatukseen, aina oppii uutta! Mutta minkä vuoksi se ei vahvistuisi? Kun hormoonimäärähän pitäisi olla aika pian tuhansia, niin kai sen pitäisi näkyä?
Vahvistui se viiva alussa mutta sitten jämähti ja ne vähätkin oireet minun mielestäni katosivat. Ei auta kuin odottaa, mikä onkin kamalinta. Oikeastaan nyt toivon, että vuotaisi äkkiä pois, ettei vain olisi kohdun ulkopuolinen tms.
HUHUU, kai joku muukin on tällä testillä testannut!!??
-Miksuliinu-
mulla henkilökohtasesti viiva oli alusta asti yhtä vahva kuin kontrolliviiva, mutta ystävälläni oli "haamu" vielä kuukauden päästä, sitten kyllästyi testailemaan. Terve poika syntyi laskettuna aikana ja on nyt 1,5-v :)
Silloin tämä kaverini oli aivan yhtä huolissaan kuin sinäkin ja kyseli asiasta neuvolasta. Siellä sanottiin, ettei viiva läheskään kaikilla vahvistu eikä se ole merkki mistään vakavasta, nuo hormonit vain on niin yksilöllisiä :)
Nyt rauhoitut ja uskot, että kaikki menee hyvin :)
Fanny rv35
Minulla Mammaksin (herkkä) testi näytti kiertopäivänä 33 hyvin haalean viivan, joka kuitenkin siis selvästi erottui viivana. Normaalisti kiertoni on ollut lähempänä 28 kuin 35:tä, joten aika myöhään tuntui näyttävän, kun testin pitäisi kuitenkin kertoa raskaudesta 3 vrk ennen kuukautisten alkua. Viiva ilmestyi mielestäni aika hiljalleen, ei missään nimessä hetkessä. Kuitenkin siis testiajan kuluessa.
Kp 34 tein Predictor -testin, joka näytti selkeän negan.
Lannistumatta tästä tein vielä illalla Aconin herkän testin. Tähän testiin sain selvästi näkyvän, tummahkon viivan, joka oli kuitenkin vielä vaaleampi ja kapeampi kuin kontrolliviiva.
Kp 38 tein muistaakseni vielä Mammaksin herkän testin (varmuuden vuoksi), jolloin sain jotakuinkin kontrolliviivan tummuisen viivan, joka tosin taas oli hieman kapeampi kuin kontrolliviiva.
Ja siis raskaana olen, tänään kuunneltiin neuvolassa vauvan sykettä :).
Pääsin hCGn mittaukseen ja tulos oli liian alhainen eli keskeytynyt keskenmeno, taas. Tiedänpähän nyt ainakin, ei tarvitse olla epätietoisuudessa.
T. Miksuliinu, tosi kypsästi vauhkoillut kolmen lapsen äiti :)
Mun käsitysten mukaan kaikilla ei välttämättä koskaan tule viiva yhtä tummaksi... onko viiva vahvistunut ekasta testistä? Siis vaikka se ei olekaan kontrolliviivanveroinen, niin onko se vahvistunut ekaan testiin nähden?
Toivottavasti kaikki ok!!