Sinä, jolla on kolme lasta!
Kuinka kolmannen lapsen synnytys poikkesi muista synnytyksistäsi? Kestikö lyhyemmän aikaa ja onko muutoksia lantionpohjassa, emättimessä? Miten keho palautui ja minkä ikäinen olit synnyttäessäsi kolmannen lapsesi. Meillä kolmonen toiveissa mutta palautuminen synnytyksestä ja raskaudesta arveluttaa. Aina sanotaan että toinen lapsi olisi kookkaampi kuin ensimmäinen, koska ensimmäisessä raskaudessa kohtu venyy eikä ihan entiselleen koskaan palaudu joten uudelle vauvalle on enemmän tilaa kasvaa siellä. Onko mahdollista tuon teorian mukaan että kolmas vauva on se kookkain kaikista? Itselläni siis ikää 35v ja kaksi lasta on alle kouluikäisiä.
Kommentit (27)
Kaikki kolme painoivat noin 3,8 kg. Ensimmäinen synnytys vaikein eli käynnistettiin, kesti kauan, en osannut pyytää kohdunkaulan puudutusta, väsyin, ja vedettiin imukupilla ulos. Toinen nopea ja helppo, samoin kolmas.
Kaikki kolme syntyivät sektorilla. Ensimmäisen jälkeen oli kauheat jälkipoltot. Toinen oli 10/10 pisteen vauva ja nuorin piti ennenaikaisten polttojen takia jännitystä yllä. Pään muoto kaikilla täydellinen kun ei mitenkään heitä likistelty synnytyksessä.
Ei ole olemassa sellaista korrelaatiota, että mitä enemmän lapsia, niin sen isompina ne syntyisi. Ja turhaa sitä edes paria senttiä tai muutamaa sataa grammaa pelkäämään. Yleensä esikoisen synnytys kestää tilastollisesti pisimpään, mutta seuraavat synnytykset ovat usein sitä ekaa kertaa joutuisampia, mutta niissäkin voi esiintyä suuria eroja. Lähinnä seuraavissa synnytyksissä keho on jo aiemmin synnyttänyt ja kudokset antavat myöten helpommin kuin ekalla kerralla.
Neljä lasta; itsellä pojat (esikoinen ja kuopus) pienimpiä.
Palautuminen hitainta esikoisesta, koska episiotomia ja repeämät lisäksi.
Poikia odottaessa huimausta, pyörtyilyä, pahoinvointia, matalaa verenpainetta, alhainen hemoglobiini ja väsymystä, joten poikien raskaudet koin rankemmiksi. Tyttöjä odotellessa sai oksentaa sen 10 kertaa päivässä, mutta sentään pystyssä pysyi.
Synnytykset olleet kaikissa nopeita ja helppoja. Vain yhden lapsen (kolmannen) kohdalla ehti saada kivunlievitystä. Yhden lapsen kohdalla ei edes synnytyssaliin ehditty.
Kolme lasta. Kolmas paljon sisaruksiaan pidempi ja painavampi. Pituus 54 cm ja paino 4250g.
Synnytys oli nopea, kuten kahden edellisenkin. Kaikki synnytetty luomusti ilman kivunlievitystä. Viimeinen oli kivuliain, enkä tämän vuoksi halunnut lisää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden kysymysten perusteella voin sanoa, että olisi kannattanut jättää nuo kaksikin tekemättä.
Toinen lapseni painoi syntyessään 4.8kg ja aiheutti repeytymiä sekä verenvuoto suhteellisen runsasta, myös vatsalihasten erkaumaa ylävatsan alueella joten saan kai ihan syystäkin pohtia miten kolmas synnytys vaikuttaisi. Ja tuota teroriaa pohjaten olisi siis mahdollista että kolmas voisi painaa jopa 5 kiloa? Saa kai täällä pohtia. Ap
Itselläni oli kolmas lapsi pienin pituudeltaan ja painoltaan. Saattaa olla, ettei istukka toiminut ihan yhtä hyvin kuin kahdella ensimmäisellä.
Lapset lähtee omilleen 20 vuodessa, sen oman kropan kanssa pitää elää loppuelämänsä, eli jos huolettaa niin jättäisin lisälapset hankkimatta.