Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä luoja tätä skeidaa. Äijä näyttää oppilaille videon, jolla runk*aa ja tunkee tavaroita per*eeseensä, ja sitten kehtaa ruveta lässyttämään patriarkaatista ja mieskatseesta ja turvallisemmasta maailmasta.
"Kurssista tullut kriittinen palaute on saanut Meriläisen reflektoimaan omaa opetustaan. Muunsukupuoliseksi identifioituva Meriläinen pyrkii pornollaan ja tutkimuksellaan muuttamaan maailmaa turvallisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.
Elämme patriarkaatissa, jossa naiset kohtaavat seksuaalista häirintää, ja se on lähestulkoon poikkeuksetta miesten tuottamaa. Se on hirveää, ja osaltaan tutkimus, jota teen, pyrkii muuttamaan sitä, haastamaan mieskatsetta. On harmillista, että tässä on tapahtunut päinvastainen reaktio."
Aku on ilmoittanut olevansa muunsukupuolinen, joten hän ei edusta patriarkaattia eikä ole vastuussa patriarkaatin pahuuksista. Olisi transfobiaa ja kirjaimellista väkivaltaa kiistää hänen sukupuolikokemuksensa ja olemassaolonsa. Kätevää!
Minä olisin varmasti repeillyt hillitsemättömään nauruun, koska tuo tilanne on ihan absurdi.
Salillinen opiskelijoita tuijottaa pimeässä ramman luennoitsijan mulkkua ja persepuuhia laajakankaalta. :D
Vierailija kirjoitti:
Aivan satavarmasti myöhemmin runkkaa naisopiskelijoiden järkyttyneille ilmeille 🤢
Kaikkea paskaa sitä saakaan läpi suvaitsevaisuuden nimissä...
Videon jälkeen on vielä kokonainen tunti keskusteluaikaa, jossa voi tyydyttää halujaan ja ahdistella opiskelijoita lisää... Mutta ketään ei aseella pakotettu katsomaan runkkausta, joten tämä on vaan ihanaa! Trans lives matter!
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiennyt, että on olemassa pornotaidetta. Mikähän ero on tavallisen pornon ja taidepornon välillä?
Niillä ei ole mitään eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok. Olen niin woke kun vaan voi olla, mutta kyllä entiseltä TKK:lta valmistuneena ärsyttää, kun menivät yhdistymään taikkilaisten kanssa, ja nyt yliopiston maine on tuollainen.
Yritä nyt elää sen kanssa että se nykyinen ARTS entinen Taik on kuitenkin koko Aalto kompuksen parhaiten maailmanlaajuisesti rankattu korkeakoulu, ja insinöörikoulut maailmalla itkee kun me ei haluta leikkiä niiden kanssa kun vain parhaat kelpaavat meille.
kertoo enemmän noista rankkauksista kuin mistään muusta
En minäkään niistä niin perusta, mutta hämmästyttävää kyllä monet vakavasti otettavat tahot kyllä perustavat.
Oletko mahdolliseti (muotoilun) alalla oleva kollega kun noin vahvasti esität mielipiteesi niistä perusteista, joilla rankingit tehdään?
Googlaamalla selviää helposti minkälainen henkilö tämä Aku Meriläinen on. Täysin häiriintynyt ja sairas perverssi kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Siitä on kauan, hyvin kauan.
Kauan sitten koulussa oppi myös lukemaan, kirojittamaan, laskemaan. Nykykoululaisilta ei saa enää vaatia mitään. Se näkyy jatkuvana pahoinvointina ja mielisairauksien lisääntymisenä. Tämän on ns. vapaa kasvatus saanut aikaan, Yliopistossa aloittavat matematiikan opisklijat tarvitsevat nykyään tukiopetusta sillä niin heikoksi on mennyt taso kun ei voi vaatia mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää nyt kaikessa absurdiudessaan koomista, kuinka lasten pelätään menevän rikki barokkimusiikin konsertin kuuntelusta, mutta toisessa oppilaitoksessa näytetään kun maikka sulloo kurkkua hanuriin.
Kuka on pelännyt lasten menevän rikki barokkimusiikin kuuntelusta? Joku minimaalisen pieni marginaaliporukka. Kenties ei kukaan. Rehtori vaan ylireagoi. Hillitkää vähän tätä öyhötystänne.
t. vihervassari
Säkin alat vihdoin tajuta, miten naurettavalta pelletouhulta wokeltamisenne näyttää :D Montako sukupuolta ihmislajilla on ja mikä on naisen määritelmä?
Taidepuolella pitää olla erottuva, että saa näkyvyyttä. Ainahan nuo tuollaisia pervoja ovat olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä luoja tätä skeidaa. Äijä näyttää oppilaille videon, jolla runk*aa ja tunkee tavaroita per*eeseensä, ja sitten kehtaa ruveta lässyttämään patriarkaatista ja mieskatseesta ja turvallisemmasta maailmasta.
"Kurssista tullut kriittinen palaute on saanut Meriläisen reflektoimaan omaa opetustaan. Muunsukupuoliseksi identifioituva Meriläinen pyrkii pornollaan ja tutkimuksellaan muuttamaan maailmaa turvallisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.
Elämme patriarkaatissa, jossa naiset kohtaavat seksuaalista häirintää, ja se on lähestulkoon poikkeuksetta miesten tuottamaa. Se on hirveää, ja osaltaan tutkimus, jota teen, pyrkii muuttamaan sitä, haastamaan mieskatsetta. On harmillista, että tässä on tapahtunut päinvastainen reaktio."
Aku on ilmoittanut olevansa muunsukupuolinen, joten hän ei edusta patriarkaattia eikä ole vastuussa patria
Voisi olla syytä viedä äijä lepositeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto. Aikuisia ihmisiä. Mediakasvatusta. Keskustelua.
Mikä hitto tässä on niin ihmeellistä, että pitää nostaa meteli?
Ja jos aikuista ihmistä ahdistaa joku, niin voi lähteä pois.
Olen täysin samaa mieltä. Täällä on ihmeellisen ahdasmielistä porukkaa vaikka nyt sateenkaari-aikana pitäisi olla suvaitsevainen ilmapiiri. Sitäpaitsi anal intruder lelut sopii aivan yhtälailla pride-kulkueeseen kuin vaikka Yliopiston opetukseen.
Kyllä, ja päiväkotiin myöskin. Tädit ja sedät voivat näyttää siellä ipanoille mallia suvaitsevaisuudesta ja anuksen venyväisyydestä!
Ikätasoisesti toki, kuten agendaan kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana Aku Meriläisen käyttäytymistä leimasivat sovinismi ja toksinen mieskuva. Nykyään hän on muunsukupuolinen feministi.
Aku Meriläinen on malliesimerkki sovinistista ja toksisesta miehestä.
Transidentiteetti antaa vapautuksen miesten synneistä ja pääsykortin naisten tiloihin, ryhmiin, kiintiöihin ja urheilusarjoihin.
Vierailija kirjoitti:
kiinnostaisi millainen tentti kurssilla on? Vai suoritetaanko harjoitustehtävien kautta?
Kurssin läpäisy vaati anaali yhdyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei porno itsessään, kyseessä kuitenkin täysi-ikäiset taideopiskelijat. Mutta opettajan itsensä pornovideo... väkisin tulee mieleen että saa jotain mielihyvää siitä.
No daa. Itse olisin kävellyt ulos samoin tein. Suomalaiset ei uskalla. Olen kävellyt teatterista, elokuvista ja myös aikuisopetuksesta ulos. Opettaja suuttui ja haukkui minut siitä myöhemmin, mikä vaan vahvisti käsitystäni siitä,että hän oli ammattitaidoton. Joku vieraileva performanssityyppi draamaopinnoissa sekin oli. Poistukaa, jos olette peruskouluiän ohittaneet - ei ole pakko katsoa p*rnoa tai muutakaan roskaa.
Sama juttu työpaikan kanssa, jos kokee asiatonta kohtelua työssä työnantajan puolelta.
Kävelee vain pois. Yllättävän moni ei uskalla, maaorjien luonne on heillä.
Käydään rippikoulu ja armeija kun on vanhemmat pakottaneet käymään.
Daa. Venäläisetkin tietää että jokainen syntyy vapaana tähän maailmaan ja saa itse päättää mitä katsoo ja työntää alas kurkustaan tai peräaukostaan. Se ei muille kuulu. Suomalainen kiltisti katsoo ja kuuntelee, kun ei uskalla kieltäytyä paskasta kohtelusta. Istuu kiltisti kuin sunnuntain jumalanpalveluksessa.
DAA DAA DAADA DAADA pitää uusi kurkku saada sinnekiin.
Vierailija kirjoitti:
Taidepuolella pitää olla erottuva, että saa näkyvyyttä. Ainahan nuo tuollaisia pervoja ovat olleet.
Minä en usko että vaikka Leonardo da Vinci on ketään oppipoikaansa laittanut katsomaan kuinka työntää esineitä perseeseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok. Olen niin woke kun vaan voi olla, mutta kyllä entiseltä TKK:lta valmistuneena ärsyttää, kun menivät yhdistymään taikkilaisten kanssa, ja nyt yliopiston maine on tuollainen.
Yritä nyt elää sen kanssa että se nykyinen ARTS entinen Taik on kuitenkin koko Aalto kompuksen parhaiten maailmanlaajuisesti rankattu korkeakoulu, ja insinöörikoulut maailmalla itkee kun me ei haluta leikkiä niiden kanssa kun vain parhaat kelpaavat meille.
kertoo enemmän noista rankkauksista kuin mistään muusta
En minäkään niistä niin perusta, mutta hämmästyttävää kyllä monet vakavasti otettavat tahot kyllä perustavat.
Oletko mahdolliseti (muotoilun) alalla oleva kollega kun noin vahvasti esität mielipiteesi niistä per
en ole. Tutkimusmaailmassa olen mukana. koko tieteellinen julkaisutoiminta on kärsinyt totaalisen inflaation
Akateemisia selityksiä yksinkertaiselle asialle joka on edelleen yksinkertaista. Panetukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#suominousuunkoulutuksella #voimaantuminen
Tällä perusteella persut haluavat nyt canceloida koulutuksenkin?
Miten koulutus liittyy siihen, että miesopettaja näyttää oppilaille videon, jolla hän itse r*nkkaa ja tunkee tavaroita pers*eseensä?
Oi kohti ihanaa ja suvaitsevaa tulevaisuutta