Jos lähetän Kelaan hakemuksen
Nyt joulukuun tt tuki hakemusta varten (kyllä tiedän että tuohon kuulu väliviiva, mutta en aina jaksa laittaa you suckers) niin eihön Kela sitten voi pyytääjoulukuun alussa enää marraskuun tiliotetta?
Kela itse ohjeistaa että seuraavan kuin hakemus on laitetrava hyvissä ajoin liitteineen ja marraskuussa et voi lähettää marraskuun tiliotetta vaan lokakuuhun asti. Meunaan vaan kun kaverille oli tehty noin eli piti lähettää liitteenä vielä marraskuun tiliote marraskuun hakemukseen ennenkuin asia ratkaistaan.
Mitä sanoo laki?
Kommentit (5)
Varmasti pyytää. Niiden ohjeistus ja käytäntö ei ikinä kohtaa.
Sori siis marraskuun hakemukseen piti lähettää lokakuun tiliote, vaikka hakemus tehty jo lokakuussa. Eli nykyään asia ratkaistaan vasta kun lähetät jälkikäteen sen tiliotteen. mitä et ole voinut lähettää edes aikaisemmin?
Kelan toiminta: Laitat hakemuksen 15.10 ja lähetöt liitteet ennen määräaikaa mitä annettu eli 7 päivän kuluessa. jolloin päätös pitäisi tulla. Tämä siis heidän omasta toimestaan ohjeistettu.
Ennenkuin 7 päivää kulunut Kela lähettää uuden pyynnön esim. tiliotteesta mikä ei periaatteessa kuulu kyseiseen hakemukseen ja käsittely siirtyy eteenpäin.
"Ei kai kukaan itke muutaman satasen takia?"
Kuules joillain voi olla vähän isommista summista kyse.
Vähän sama kun palkkaasi siirrettäisiin viikolla ihan höpö löpö kyselyn takia.
vähintän 3kk joskus vaikeampiselkoisissa puoli vuottakin jne. mikä sulla on ongelma tehdä pdf monelta kuukaudelta pnkistasi. enemmän liikaa kuin vähän,nopeuttaa.
Okei