Mitä ihmeen säästöjä saadaan aikaan
sillä että tuhansia työntekijöitä käsittävä varha irtisanoo 45 henkilöä.
Sitten edellisenä päivänä oli joku uutinen näistä ostopalveluista ja niin edelleen, niin yhteydessä sitten sanottiin, että täytyy ruveta miettimään tarkemmin kenelle me näitä esim. asumipalveluita tarjoamme.
Että säästöt tulevat sitten sieltä hoidettavien puolelta.
Sen sijaan että heitettäisiin sieltä työväestä ulos sellaista porukkaa, joka ei päivän aikana juuri mitään muuta tee kuin peukaloitansa pyörittelee....
Kommentit (2)
NO, minä olen ollut toimistotöissä sairaalassa. Ja siellä tosiaan oli liikaa porukkaa tietyissä työryhmässä, siellä istutaan ja odotetaan että tulee jotain tehtävää, ja sitten kun sitä tulee, niin sitten siitä kisataan, että kuka pääsee tai saa sen tehdä ja näyttää olevansa ahkera. Ja haha, otetaan sijaiseksi osastolle, jossa sitä sijaista ei edes tarvittaisi, jos olisi... en viitsi sanoa, mutta siis...
Ja samaan aikaan jossakin muualla, saman nykyisen hyvinvointialueen toisessa työpisteessa samaa työtä tekevä henkilö saa yksinään painaa niska limassa töitä... ja siitähän ei mitään kiitoksia tietysti saa, että on hövelisti palvellut... Ei tokikaan, pahantahtoisuus ja valehtelu, kieroilu tekee tehtävänsä.
Tuolla toimialalla on todellakin kissanpäivät tietyn tyyppisillä ihmisillä!
Olin vanhainkodissa töissä, missä opiskelijat tekivät kaikki työt ja vakihenkilökunta vaan vaikeutti työntekoa. He sitten ottivat puheeksi mitenkä hirveän raskasta työ on ja huono palkka jne. Pomo sanoi, että no, eilenkin istuitte roskisten takana neljä tuntia tupakalla, että jos olisi vähän lyhyemmät ne tupakkatauot, voisi työkin tuntua kevyemmältä. Siis oikeesti. Opiskelijat eivät päässeet edes kansliaan tekemään kirjauksia, kun avaimellinen henkilökunta oli "jossain".
Kysyin "oikealta hoitajalta" että miksi näin. Hän sanoi, että mitäs ovat nuoria ja tyhmiä.