Jos lapsesi kuolisi yllättäen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä logiikka on? Onko ajatuksesi niin että esim. vasta 67+ on merkityksellinen ihminen, ja jos kuolee ennen 67 v olisi parempi ettei olisi koskaan syntynyt?

Joskus oli kiistaa aiheesta, että kumpi on pahempaa, vastentahtoinen koko elämän lapsettomuus vai oman lapsen kuolema. Yritän tällä kysymyksellä kartoittaa vastausta. Tämä kysymys on muotoilultaan ainoa, joka antaa vastauksen niiltä joilla on lapsia. Ei se ole oikea vastaus, jos he vertaavat aikaan ennen lapsiensa saamista, koska eivät he ole joutuneet kokemaan ikuista lapsettomuutta. Jos taas esim ainoa lapsi kuolee, niin silloin vastauksen omalta kohdaltaan voi tietää, että kumman kokemuksista valitsisi.

Ap

 

Tässä on joku kummallinen ajatus että elämän tarkoitus on yksilön omat kokemukset ja tunnetilat.

Ei vain kummallinen vaan sairas.

Vierailija kirjoitti:

Suojelisit vaan omia tunteitasi vanhempana. Narsisti. 

Ei  nasset  t u n n e.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä logiikka on? Onko ajatuksesi niin että esim. vasta 67+ on merkityksellinen ihminen, ja jos kuolee ennen 67 v olisi parempi ettei olisi koskaan syntynyt?

Joskus oli kiistaa aiheesta, että kumpi on pahempaa, vastentahtoinen koko elämän lapsettomuus vai oman lapsen kuolema. Yritän tällä kysymyksellä kartoittaa vastausta. Tämä kysymys on muotoilultaan ainoa, joka antaa vastauksen niiltä joilla on lapsia. Ei se ole oikea vastaus, jos he vertaavat aikaan ennen lapsiensa saamista, koska eivät he ole joutuneet kokemaan ikuista lapsettomuutta. Jos taas esim ainoa lapsi kuolee, niin silloin vastauksen omalta kohdaltaan voi tietää, että kumman kokemuksista valitsisi.

Ap

Miksi pitää edes miettiä tämmöistä? Nuo on niin eri tyyppisiä tilanteita, ettei niitä pysty mitenkään vertaamaan. Enkä tajua miksi hemmetissä edes pitäisi. On totta ettei lapseton voi ymmärtää mille oman lapsen kuolema voi tuntua eikä lapsia saanut ymmärtää, mille tuntuu koko elämän lapsettomuus. Tosin ihminen voi kärsiä lapsettomuudesta vaikka 15 vuotta kunnes saa lapsen, että sikäli joku käsitys asiasta voi olla, ja toisaalta lapsetonkin voi menettää tärkeän läheisen liian nuorena, joten voi olla jonkinlainen käsitys siitä surusta. 

Hei äiti! 🙃

Ei ikinä. En voisi toivoa etten olisi lasta koskaan tuntenutkaan. Suru olisi musertava, en uskalla sitä edes ajatella. Mutta missään nimessä en voisi toivoa ettei häntä olisi koskaan ollutkaan. 

Minulla "vain" bonuslapsi mutta vastaus on tähän ihan selvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä logiikka on? Onko ajatuksesi niin että esim. vasta 67+ on merkityksellinen ihminen, ja jos kuolee ennen 67 v olisi parempi ettei olisi koskaan syntynyt?

Joskus oli kiistaa aiheesta, että kumpi on pahempaa, vastentahtoinen koko elämän lapsettomuus vai oman lapsen kuolema. Yritän tällä kysymyksellä kartoittaa vastausta. Tämä kysymys on muotoilultaan ainoa, joka antaa vastauksen niiltä joilla on lapsia. Ei se ole oikea vastaus, jos he vertaavat aikaan ennen lapsiensa saamista, koska eivät he ole joutuneet kokemaan ikuista lapsettomuutta. Jos taas esim ainoa lapsi kuolee, niin silloin vastauksen omalta kohdaltaan voi tietää, että kumman kokemuksista valitsisi.

Ap

No eihän voi tietää vaikka ainoa lapsi kuolisi. Ei voi tietää millaiseksi elämä olisi muodostunut, jos se ainokainen ei olisi koskaan syntynytkään. Ei olisi kokenut onnea sen lapsen syntymästä, niitä hienoja hetkiä hänen kanssaan ja sitä surua minkä lapsen menetys aiheuttaa. Aivan täydellisen eri asia. No, toki ehkä jos lapsi kuolee heti syntymän jälkeen tai kohdussa jo, mutta ei se silti ihan sama ole kuin täysi lapsettomuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suojelisit vaan omia tunteitasi vanhempana. Narsisti. 

Ei  nasset  t u n n e.

 

Tunteepas. Täällä toistuvasti sekoitetaan psykopaatit ja narsistit. Narsisti tuntee paljonkin. Häpeää, itserakkautta, vihaa jne. Psykopaatti oikeasti ei tunne mitään. Tasaista menoa. 

Minusta ns.epäreilu (jopa luonnoton) menetys on pahempi kuin se, ettei jotain olisi ollutkaan. Minulla ei ole lapsia, eikä kokemusta lapsettomuudesta, joten en osaa suoraan kysymykseen vastata täysin samoin tuntein. Mietin siis asiaa vähän kiertoreittejä. Ja kysymys taitaa koskea ihan niitä omia tunteita, ei niinkään mitään filosofisia näkökantoja.

Erikoista raivoa kyllä tuntuu nostattavan aihe :D että pitäisi poistaa koko keskustelu, vähintään haukkua ap hulluksi, koska tuntuu epämiellyttävältä miettiä aloituksen kysymystä. Ennemmin raivopäiden persoonallisuuden mahdollisia häiriöitä mietin, kuin apn.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ns.epäreilu (jopa luonnoton) menetys on pahempi kuin se, ettei jotain olisi ollutkaan. 

Siis niin kuin vaikka 12-vuotiaan kuolema kouluampujan luotiin.