Kuinka tulet toimeen mt-ihmisen kanssa

Potilaana vai hoitajana

Kaikki mielenterveyden haasteiden kanssa painiskelevat työikäiset eivät ole työkyvyttömyyseläkkeellä. Kuinka esim. epävakaaseen käyttäytymiseen tulisi suhtautua mahdollisimman korrektisti ja asiallisesti väsyttämättä itseään henkisesti vaativan työkaverin kanssa?

Riippuu siitä mikä mt-ongelma on kyseessä. Esim. epävakaiden kanssa huonosti.

Mä teen töitä mt-ihmisten kanssa ja omasta mielestä tulen hyvin toimeen. Olen ohjaaja, en tee hoidollista työtä. Jutellaan niitä näitä. Pelataan lautapelejä, käydään lenkillä, tehdään ruokaa, lauletaan karaokea ja pidän bändikerhoa. Sitten toinen ohjaaja on näitä kädentaitoihin perehtynyt. Askartelua, erilaisia käsitöitä ja ompelua. Olen mä siinäkin joskus mukana. Vikottain käydään jossain retkellä.

Olemalla asiallinen. Pysymällä työasioissa ja muut asiat jätän omaan rauhaansa. Toimimalla rauhallisesti ja jämäkästi.

Ei se ongelma välttämättä näy työssä mitenkään. Mulla on ollut masentunut esimies, bipolaarinen kollega ja bulimikko toinen kollega. Ei vaikuttanut töihin mitenkään. Mielenterveys muuten vaihtelee kaikilla, myös niillä, joilla ei ole diagnoosia.

Kuinka epävakaiden kanssa sitten tulisi toimia?

Vierailija kirjoitti:

Olemalla asiallinen. Pysymällä työasioissa ja muut asiat jätän omaan rauhaansa. Toimimalla rauhallisesti ja jämäkästi.

Kiitos tosi paljon hyvästä ja asiallisesta neuvosta. 

Minulla on skitsofrenia josta kukaan ei tiedä ja olen kokopäivätöissä.

Sulta vaaditaan lehmän hermoja ja jatkuvaa ymmärtämistä siihen että toinen ei kunnolla pysty tekee töitä täydellä teholla. Lisäksi mut heput ailahtelevat jolleivat ole zombilääkityksellä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ongelma välttämättä näy työssä mitenkään. Mulla on ollut masentunut esimies, bipolaarinen kollega ja bulimikko toinen kollega. Ei vaikuttanut töihin mitenkään. Mielenterveys muuten vaihtelee kaikilla, myös niillä, joilla ei ole diagnoosia.

Masentunut ihminen harvoin jaksaa olla muita kohtaan vaativa. Bulimikot käsittelevät pahaa oloaan ahmimalla ja oksentamalla varmaan kotona. Osa bipolaarisista pysyy erinomaisessa hoitotasapainossa lääkityksellä.

Kyse on sellaisista omituisista hankalista henkilöistä, jotka ovat ihan hyviä töissään ja käyttäytyvät usein miten asiallisesti, ainakin muitten läsnä ollessa, mutta alkavat kahden kesken jotenkin oudosti oirehtimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Potilaana vai hoitajana

Kollegana tavallisessa firmassa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä mikä mt-ongelma on kyseessä. Esim. epävakaiden kanssa huonosti.

Juurikin näin. Kauheimpia asioita omassa kokemuksessani on epävakaa työkaverina. Tyyppi hakee sitä riitaa ihan väkisin, ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa että oltais ihan iisisti ja tehtäisiin hyvillä mielellä hommia. 

 

Sitä reaktiota myös haetaan ihan millä tahansa konstilla. Minusta työkaveri on kertonut kahteen kaupunkiin että minulla on seksisuhde toisen työkaverin kanssa. Ihan siis yksityiskohdat myös että missä parittelut tapahtuu. 🤣 Parastahan on juuri se, että saa draamaa kun joku on häneen tyytymätön. Tärkeitä tavaroita tyyppi piilotti omaan pukukaappiinsa ja selvisi miksi hän oli ainoa joka oli jaksanut hankkia lukon kaappiinsa. Kaiken mahdollisen tekemättä jättäminen ja mahdollisimman huonosti ja hitaasti tekeminen olivat myös yleisimpiä provosointikeinoja. 

 

Siis kiväärillähän tämmöiset tyypit parhaiten hoidettaisiin, mutta työelämässä täytyy vaan jaksaa ja sietää ja olla sen yläpuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potilaana vai hoitajana

Kollegana tavallisessa firmassa.

Välttelen niin paljon kuin mahdollista. Kenenkään olkapääksi en töissä ryhdy! 

Vierailija kirjoitti:

Ei se ongelma välttämättä näy työssä mitenkään. Mulla on ollut masentunut esimies, bipolaarinen kollega ja bulimikko toinen kollega. Ei vaikuttanut töihin mitenkään. Mielenterveys muuten vaihtelee kaikilla, myös niillä, joilla ei ole diagnoosia.

Bulimia on nyt mielestäni vähän huono veto tähän keskusteluun siinä missä lentopelkokin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ongelma välttämättä näy työssä mitenkään. Mulla on ollut masentunut esimies, bipolaarinen kollega ja bulimikko toinen kollega. Ei vaikuttanut töihin mitenkään. Mielenterveys muuten vaihtelee kaikilla, myös niillä, joilla ei ole diagnoosia.

Bulimia on nyt mielestäni vähän huono veto tähän keskusteluun siinä missä lentopelkokin. 

Niin, ei tässä ihan sellaista haettu.

Tämä on erittäin hyvä keskustelunaihe, mutta tätä pitäisi vähän eritellä tarkemmin. Tähän ketjuun ilmaantui joku skitsofreenikko. Jos sen taudin kanssa on lääkitykset mintissä ja oireeton ja löytyy motivaatio ja ymmärrys lääkityksen jatkamiseen, ei mielenterveyshaasteet välttämättä näy töissä mitenkään. Suositeltavaa tällaisissa tilanteissa olisi, että porukassa olisi yksi tai kaksi luottohenkilöä jotka taudista tietävät ja osaisivat nätisti mainita jos sairastavan kohdalla töissä joku alkaa muuttua oudommaksi tai epäilyttävämmäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ongelma välttämättä näy työssä mitenkään. Mulla on ollut masentunut esimies, bipolaarinen kollega ja bulimikko toinen kollega. Ei vaikuttanut töihin mitenkään. Mielenterveys muuten vaihtelee kaikilla, myös niillä, joilla ei ole diagnoosia.

Masentunut ihminen harvoin jaksaa olla muita kohtaan vaativa. Bulimikot käsittelevät pahaa oloaan ahmimalla ja oksentamalla varmaan kotona. Osa bipolaarisista pysyy erinomaisessa hoitotasapainossa lääkityksellä.

Kyse on sellaisista omituisista hankalista henkilöistä, jotka ovat ihan hyviä töissään ja käyttäytyvät usein miten asiallisesti, ainakin muitten läsnä ollessa, mutta alkavat kahden kesken jotenkin oudosti oirehtimaan. 

Masentuneella saattaa olla hyvin eriskummallinen maailmankuva, jossa kaikki on typerää ja hyödytöntä. Iso osa masentuneista muuttuu myös todella ilkeiksi, ja itse he sanovat sen olevan vain huumoria ja toisilla on vaan huono huumorintaju. Toisilla tähän liittyy myös sellainen todella musta ja sairas huumori, josta tosiaan jää miettimään että onko silvotut ruumiit tosiaan jossain päin huumoria. 

Työkaverina toki sellainen sisäänpäin kääntynyt masentunut on helpompi, ainakin jos ei tarvitse mennä häntä häiritsemään. Sellainen uupumustyyppinen oirehdinta herättää minussa ainakin vain lähinnä myötätuntoa. Ilkeilyt eivät herätä ja sitten sellainen tuomiopäivän synkkyyden masentunut on sellainen, että hänestä kyllä osa siitä pahasta olosta leviää itseenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on skitsofrenia josta kukaan ei tiedä ja olen kokopäivätöissä.

Olen 1-2 kertaa viikosta psykoosissa. Olen jutellut usean lääkärin kanssa asiasta ja heidän mielestään siinä ei ole ongelmaa koska se kuuluu sairauteeni.

Ethän sinä välttämättä edes tiedä onko kollegoilla mielenterveyden ongelmia kun ei ne välttämättä mitenkään näy ulospäin. Ja riippuu että mikä mt-ongelma on kyseessä. Keskity omaan tekemiseen.