Kissa muuttunut ikääntyessään sosiaaliseksi ja hyvin hellyydenkipeäksi
Onko yleistä? Koko ajan kaipaa selityksiä ja kehrää heti kun antaa huomiota.
Kommentit (6)
Minkä ikäinen? Voisiko olla muistisairautta, jonka myötä luonnekin voisi muuttua?
On normaalia. Pahenee kokoajan. En jouda sitä rapsuttamaan, kun on töitä 12h päivässä. 5:00 herättää tuo peto naukumalla. Ruokaa haluaa tai ulos muka menossa. Lihottanutkin itsensä.
Meillä 8-vuotias tyttökissa, jota ennen ei saanut koskea millään. Nyt pari viimeistä vuotta halunnut rapsutuksia ja tulee viereen. Syliin ei halua vieläkään.
Minulla tyttökissa oli jo pienenä pentuna hyvin ärhäkkä. Koskea sai jos itse niin päätti, muuten ei. Ei kaivannut ihmisen seuraa. Kynsien leikkuu tai kun jouduttiin laittamaan silmätippoja oli kolmas maailmansota.
Sitten teetimme sillä pennut., miten voi olla kuin toinen kissa! Se rakasti pentujaan valtavasti, huolehti ja hoivasi ja mikä kummalisinta muuttui erittäin ihmisrakkaaksi ja mukavaksi. Oliko joku hormoonitoimitaan liittyvä asia, mutta siitä lähtien on ollut aivan ihana ja varsinkin minun perääni. Pennut jäi ainoiksi.
*silityksiä