Kun kukaan ei noteeraa eikä reagoi käytännössä ikinä mitenkään
Kun heille puhuu? Samat ihmiset on ihan normaali puheliaita muiden / toistensa kanssa ja kun joku esim soittaa jne, mutta sitten kun itse puhut heille niin et saa minkäänlaista vastakaikua tai edes reaktiota vaan on kuin puhuisi seinille. Ja siis ihan sama yrittääkö vain jutustella jotain joutavaa / niitä näitä vai onko ihan oikeasti jotain asiaa tai kysyttävää. Vastausta ei tule tai sitten sanotaan jotain ihan muuta eli ei puhuta edes aidasta aidan seipään sijaan. Ainostaan sitten kun joku asia menee pieleen just siksi, ettei kuultukaan kun siitä sanoin niin sitten tuleekin sanoja ihan suorana huutona ja jopa pelottavan raivonkin säestämänä.
Tuntuu ihan hirveän raskaalta etenkin pidemmän päälle. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta ja etenkin siitä kuinka tilanteen saisi muutettua tai ainakin muutettua itseään niin, ettei tuo tuntuisi näin pahalta. Se ei valitettavasti ole vaihtoehto että olisin olematta tekemisissä. Tai no, ei ainakaan ihan ensimmäinen vaihtoehto.
Kommentit (32)
Ootko yrittänyt vaihtaa parempaan sakkiin? Harrastusporukka? Vapaaehtoistyö?
En ole tuollaisia tavannut, toki uusien kanssa hetken yritän jos eivät aukaise suutaan en yritä toista kertaa
Ennakkoluuloja (Inhon tunne sinua kohtaan)
Tätä veikkaan syyksi. Tiedän tämän sillä olen ennakkoluuloja saanut osakseen tässä elämässä.
En tiedä,mutta luulisi että neutraali on kuitenkin parempi kuin että kiusattaisiin
On kyllä 25 vuoden ajalta. Ratkaisu on asumusero ja sen jälkeen avioero. Voin kertoa ettei mies tule ikinä muuttumaan.
Tai jos kyse on kavereista, et ole heidän kanssaan naimisissa joten voit ihan vaan sanoa good bye,
Tuntuu tosi ikävältä puolestasi. Jos on työpaikka kyseessä, itse vaihtaisin muualle. Toki aina pitää katsoa kokonaistilanne elämässä. Mutta sinulle haluan sanoa, älä anna heidän käsiin arvoasi, olit heidän kanssaan tekemisissä tai et, olivatpa he ketä tahansa. Ihmiset eivät aina osaa arvostaa aarteita elämässään.
Toiset ovat vakavien faktojen ihmisiä, toiset pehmeämpiä. Toiset ekstrovertteja ja helpostilähestyttäviä optimisteja ja onnellisia elämäänsä, toiset introvertteja jotka kätkevät kaiken sisäänsä. Riippuu persoonasta. Kun tutustuu paremmin ymmärtää kenen kanssa on tekemisissä. Lue idiootit ympärilläni kirja.
Vierailija kirjoitti:
Toiset ovat vakavien faktojen ihmisiä, toiset pehmeämpiä. Toiset ekstrovertteja ja helpostilähestyttäviä optimisteja ja onnellisia elämäänsä, toiset introvertteja jotka kätkevät kaiken sisäänsä. Riippuu persoonasta. Kun tutustuu paremmin ymmärtää kenen kanssa on tekemisissä. Lue idiootit ympärilläni kirja.
Hyvä on olla avoin ja myötätuntoinen, läsnäoleva ja kiinnostunut kuuntelemaan koska tällöin viisastuu itsekin.
Varmaan kyse ennakkoluuloista sinua kohtaan. Tällaiset ihmiset ovat todella epävarmoja itsestään ja saavat mielihyvää astelemalla muiden päällä. Älä ole näiden ihmisten kanssa tekemisissä.
Ei olekokemusta tuollaisesta. Suosittelen hankkiutumaan parempaan seuraan. Vaikka kaverihaku.net voi ettiä parempia kavereita alkuun.
En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa ei olisi sitä vaihtoehtoa, ettei ole noiden ihmisten kanssa tekemisissä. No ehkä, jos olet vankilassa, niin silloin voi olla vaikea valita seuraansa.
Mulla oli kuvailemasi kaltainen työpaikka/työyhteisö..Aivan järkyttävä paikka ja ihmiset!! Ihankun jotain sairasta sirkusta tai teatteria..Vei voimat täysin, irtisanouduin. Järkytys ja uupumus tuosta kauhukokemuksesta kesti monta kuukautta..Voimia sinulle <3
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille kahdelle jotka reagoitte avaukseeni edes antamalla "peukun" vaikka keskustelua toki toivoin. Kiva kuitenkin että edes luitte ja tulin kuulluksi.
ap
Kiitos teille kaikille muillekin!
ap
Lähisukulaiset! Ei mitenkään pääse eroon. Inhottavaa. Tunnevammasia ja täysin kommunikaatiokyvyttömiä. Käsittämätöntä että tähän on edes tultu.
Vierailija kirjoitti:
Kavereita vai mitä?
On vastaavanlaisia ollut tutuissa / työkavereissakin, mutta pääasiassa omassa suvussa ja läheisissä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Siis ketkä? Suku, kaverit?
Suku ja omat vanhemmat ja sisarukset. Joskus oli vastaavanlaista töissäkin, mutta sieltä vaihdoin pois ja nykyisin näen jatkuvasti työkavereita vaan kun vaihdetaan läpsystä vuoroa. Itseasiassa siinäkään ei puhuta mitään ja samassa vuorossa ei siis ole ketään.
Kiitos teille kahdelle jotka reagoitte avaukseeni edes antamalla "peukun" vaikka keskustelua toki toivoin. Kiva kuitenkin että edes luitte ja tulin kuulluksi.
ap