Vaikka tätä ei saisi sanoa, niin sanon kumminkin: lapsi lopetti läheisyyden ja seksin avioliitossamme
Ei enää läheisyyttä eikä seksiä, kun vaimo laittaa kaiken huomion lapseen. Kun lapsi on hoidossa mummolassa, vaimo haluaa vain nukkua tai maata ja kaikki aloitteeni tyrmätään väsymykseen vedoten. Vetelen sitten käteen kun muutakaan ei ole tarjolla.
Liitto on sinänsä toimiva, jos sen mittariksi ottaa muun. Hän hoitaa äidin hommansa hyvin ja minäkin uskoisin olevani hyvä isä. Mutta onhan tämä iso muutos. Lapsi ei ole enää vauva, vaan 5-vuotias, mutta asiat eivät ole palanneet ennalleen. Eniten harmittaa se että kun meillä on kahdenkeskistä aikaa, vaimo alkaa puhumaan lapsesta ja se siitä lämmittelystä. Ikään kuin sillä lapsella olisi mitään hätää mummolassa. Alkaa tuntua että se on tekosyy seksin ja hauskanpidon välttämiselle. Ja vaimoni oli ennen lasta todella halukas ja spontaani.
Saa kivittää.
Kommentit (969)
Miten niin ei saa sanoa? Ihmettelen aina ihmisiä jotka valittavat ettei jotain saa sanoa, sitten sanovat eikä mitään tapahdu. Moni on samaa mieltä, moni eri mieltä. Se, että osa on eri mieltä, ei tarkoita ettei jotain saa sanoa. Ellei sitten itse ole pelkuri, joka ei uskalla sanoa mitään mihin joku voisi sanoa jotain vastaan.
Ja tämä siis aiheesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa nyt on tuhat kiintoisampaa asiaa kuin seksi, ihan oikeasti. Se on aika nopeasti nähty.
Juuri näin. Harmillista, että puoli väestöä junnaa palvoen sukuelintä. Vieläpä omaansa...
Miksi tuollaisten frigidien pitää edes pyrkiä suhteeseen? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Tämä. Pysyisivät miehistä kokonaan erossa jos heitä ei voi käyttää.
Niin suuri osa pysyykin. Ja sitten miehet huutavat "TINDERISSÄ ON VAIN MIEHIÄ!! MISSÄ KAIKKI NAISET OVAT!" :DDD
No siis näinhän se menee. Siksi ei pidä tehdä lapsia. Kai sen nyt kaikki tietävät jo lisääntymistä harkitessaan.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista miten miehet kasvavat illuusioon, että naiset haluavat heitä samalla intensiteetillä, kuin miehet naisia. Johtuuko tämä pornosta? Pornossahan juuri sitä feikataan - nainen haluaa miestä, kerjää ja vonkaa, jne.
Kyllä on ihan normaalia haluta omaa puolisoaansa todella paljon. Mutta harva sitä puolisoaansa haluaa, jos se puoliso ei kanna vastuuta perheestä, kodista, omasta hygieniastaan tai huomioi muulla tavalla, kuin seksuaalisesti.
Vierailija kirjoitti: Miehen tulisi hoitaa sitä kotia ja lapsia ihan ilman, että naisen tarvitsee jatkuvasti kertoa mitä pitää tehdä ja milloin. Jos tuollainen oma-aloitteellisuus puuttuu, niin ei ihmekkään ettei naisen oma-aloitteellisuus seksiä kohtaan lakkaa. Ei sen takia, koska nainen pihtaa tahallaan, vaan ihan oikeasti se viehätys omaa kumppania kohtaan laskee ja alkaa katoamaan, kun ei tunne, että se kumppani rakastaa ja välittää siitä naisesta. Kun ei sellainen kumppani rakasta ja välitä, joka kaataa kaikki lasten asiat ja kodin hoitamisen naisen niskaan.
tämä
No kuka mies haluaa pullukaa jäähallimummoa? Oma käsi parempi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa nyt on tuhat kiintoisampaa asiaa kuin seksi, ihan oikeasti. Se on aika nopeasti nähty.
Juuri näin. Harmillista, että puoli väestöä junnaa palvoen sukuelintä. Vieläpä omaansa...
Miksi tuollaisten frigidien pitää edes pyrkiä suhteeseen? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Kulta: seksuaalisuus voi muuttua. Tulee se muuttumaan sinullakin.
Mistä sinä sen voit tietää? Vaikka sinulla on halut hävinneet, ei se tarkoita kaikkien muiden olevan samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa nyt on tuhat kiintoisampaa asiaa kuin seksi, ihan oikeasti. Se on aika nopeasti nähty.
Juuri näin. Harmillista, että puoli väestöä junnaa palvoen sukuelintä. Vieläpä omaansa...
Miksi tuollaisten frigidien pitää edes pyrkiä suhteeseen? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Tämä. Pysyisivät miehistä kokonaan erossa jos heitä ei voi käyttää.
Niin suuri osa pysyykin. Ja sitten miehet huutavat "TINDERISSÄ ON VAIN MIEHIÄ!! MISSÄ KAIKKI NAISET OVAT!" :DDD
Tilastollisesti suurin osa naisista on miesten pumpattavina, ja sellaisen miehen joka tienaa enemmän kuin he itse. Tilastokeskuksen sivuilla on statsit näkyvillä.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei saa sanoa? Ihmettelen aina ihmisiä jotka valittavat ettei jotain saa sanoa, sitten sanovat eikä mitään tapahdu. Moni on samaa mieltä, moni eri mieltä. Se, että osa on eri mieltä, ei tarkoita ettei jotain saa sanoa. Ellei sitten itse ole pelkuri, joka ei uskalla sanoa mitään mihin joku voisi sanoa jotain vastaan.
Ja tämä siis aiheesta riippumatta.
Kuten tämänkin ketjun viesteistä nähdään, niin tällä palstalla tämä on kielletty aihe. Jos mies kehtaa valittaa puutteessa elämistä, niin se syyllistämisen määrä on ihan mahdotonta täällä. Tyypillinen av-mamma on sitä mieltä, että miehen pitää tyytyä rooliinsa, jos toisen halut häviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista miten miehet kasvavat illuusioon, että naiset haluavat heitä samalla intensiteetillä, kuin miehet naisia. Johtuuko tämä pornosta? Pornossahan juuri sitä feikataan - nainen haluaa miestä, kerjää ja vonkaa, jne.
Kyllä on ihan normaalia haluta omaa puolisoaansa todella paljon. Mutta harva sitä puolisoaansa haluaa, jos se puoliso ei kanna vastuuta perheestä, kodista, omasta hygieniastaan tai huomioi muulla tavalla, kuin seksuaalisesti.
No, ei se kyllä ole, ellei sitten ole jumahtanut omassakin kognitiossaan jonnekin apinatasolle. Mutta miten vaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Höpötykset kotitöistä ovat silkkaa skeidaa. Jos nainen aidosti haluaa miestä, hän tekee tämän vuoksi sitten vaikka lisähommiakin."
Tuohan ei pidä paikkaansa. Kaikilla on kuitenkin olemassa jonkinlainen hierarkia tarpeilleen. Väsymys menee seksuaalisuuden edelle. Jos olet väsynyt, haluat nukkua. et naida.
Ja naisella mikään "nainti" ei edes kuulu tarpeisiin. Jos lähistöllä ei ole haluttavaa miesä, siis sellaista kenen kanssa niitä lapsia haluaisi, mitään haluja ei ole. Jos mies paljastuu tällaiseksi esim. lapsen syntymän yhteydessä, se on vähän voi voi...
Kyllä muuten kuuluu. Ja vieläpä niin, että kun haluan miestäni, haluan orgasmin tai useita hänen kanssaan, en lapsia. Äitiydelläni ei ole mitään tekemistä asian kanssa. - Vanha vaimo, aikuisen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan Raamatussa peräänkuulutettiin erityisen painokkaasti, että avioliitto on tuhon oma, jos mies tai nainen pihtailee toiselta seksiä.
eipä peräänkuulutettukaan.
Häh?
1. kirje korinttilaisille 7:5-7.
Ei ole toimiva PARIsuhde jos seksi ja läheisyys puuttuu. Jotakin muutakin häikkää suhteessa silloin on.
12 sivun yhteenvetona voidaan sanoa, että jos miehellä on korkea libido, niin ei missään nimessä kannata hankkia jälkikasvua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa nyt on tuhat kiintoisampaa asiaa kuin seksi, ihan oikeasti. Se on aika nopeasti nähty.
Juuri näin. Harmillista, että puoli väestöä junnaa palvoen sukuelintä. Vieläpä omaansa...
Miksi tuollaisten frigidien pitää edes pyrkiä suhteeseen? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Kulta: seksuaalisuus voi muuttua. Tulee se muuttumaan sinullakin.
Mistä sinä sen voit tietää? Vaikka sinulla on halut hävinneet, ei se tarkoita kaikkien muiden olevan samanlaisia.
Jos sinä saat vanheta, niin voit olla varma että seksuaalisuutesi tulee muuttumaan. Moneen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Miehen tulisi hoitaa sitä kotia ja lapsia ihan ilman, että naisen tarvitsee jatkuvasti kertoa mitä pitää tehdä ja milloin. Jos tuollainen oma-aloitteellisuus puuttuu, niin ei ihmekkään ettei naisen oma-aloitteellisuus seksiä kohtaan lakkaa. Ei sen takia, koska nainen pihtaa tahallaan, vaan ihan oikeasti se viehätys omaa kumppania kohtaan laskee ja alkaa katoamaan, kun ei tunne, että se kumppani rakastaa ja välittää siitä naisesta. Kun ei sellainen kumppani rakasta ja välitä, joka kaataa kaikki lasten asiat ja kodin hoitamisen naisen niskaan.
tämä
Mutta tämä hoivaaminen (kodin, lapsen, naisen) taas ei ole miehen luonto. Tässä menee nyt puurot ja vellit ihan sekaisin. Naiset sanovat, että mies ei kiihota siksi, että ei käyttäydy kuin naaras...
No, vanhakantaisimmissa yhteisöissä se onkin ANOPPI, joka tulee hoivaamaan naista lapsivuodeaikana. Ei mies. Länsimaalaisilla on aivan pimahtanut käsitys siitä, mikä on miehen ja naisen luonto ja rooli. Ja sitten kaikki vihaavat toisiaan, kun miehet vaativat naisilta jatkuvaa siitosfestivaalia ja naiset mieheltä hoivaa...
Jännä että rumat, seksittömät ja frigidit täällä yrittävät sheimata PARISUHTEESSA OLEVIA siitä, että aivan normaalisti haluavat seksiä ja läheisyyttä kumppaniltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei saa sanoa? Ihmettelen aina ihmisiä jotka valittavat ettei jotain saa sanoa, sitten sanovat eikä mitään tapahdu. Moni on samaa mieltä, moni eri mieltä. Se, että osa on eri mieltä, ei tarkoita ettei jotain saa sanoa. Ellei sitten itse ole pelkuri, joka ei uskalla sanoa mitään mihin joku voisi sanoa jotain vastaan.
Ja tämä siis aiheesta riippumatta.
Kuten tämänkin ketjun viesteistä nähdään, niin tällä palstalla tämä on kielletty aihe. Jos mies kehtaa valittaa puutteessa elämistä, niin se syyllistämisen määrä on ihan mahdotonta täällä. Tyypillinen av-mamma on sitä mieltä, että miehen pitää tyytyä rooliinsa, jos toisen halut häviää.
Tässähän on monen näppikseltä sanottu, että aina voi erota. Ei tarvitse tyytyä rooliinsa. Ovelle hän kai löytää ihan itsekin?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole toimiva PARIsuhde jos seksi ja läheisyys puuttuu. Jotakin muutakin häikkää suhteessa silloin on.
Paitsi jos on parisuhteessa av-mamman kanssa. Heitä ei seksi kiinnosa ja se on vain lisääntymistä varten. Ja miehen ei kuulu haluta seksiä.
Näin hieman kärjistäen.
Ei ketään ihmistä tarvitse voida käyttää.