Lue keskustelun säännöt.
Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin erota:(
16.02.2007 |
Olemme kummatkin vähän päällä kaksikymppisiä, yhdessä olemme olleet kuusivuotta ja meillä on kohta kolme vuotias tyttö.
Olemme siis tavanneet 18 vuotiaanaa, ja oikeestaan alusta asti meillä on mennyt aika huonosti, toki välillä ihaniakin aikoja. Lapsen halusimme ja hän on hyvin rakastettu.
Nyt kuitenkin jotenkin olen niin väsynyt ja ahdistunut tästä tilanteesta, että en tiedä mitä tekisin. Mies sanoo rakastavansa minua, mutta minä en rakasta häntä, kai. Vaikea sanoa, kun muunlaisesta parisuhteesta en tiedä. Voisiko jo ihana ihminen kertoa että mitä mieltä olette tästä meidän suhteesta, koska minulla ei ole oikein ketään mutakaan, jonka kanssa jutella.
Riitelemme miehemme kanssa joka päivä. Nykyisin aina siitä, että minä joudun tekemään kaikki kotona, jos en erikseen häntä pyydä. Hä kylläkin leikkii lapsen kanssa. Lasta joudumme nukuttamaan pitkiäkin aikoja, ja aina se olen minä joka sen nukuttaa.
Emme ole varmaan vuoteen suudelleet. Seksiä harrastamme ehkä kerran viikkoon, mutta minä en tunne oikein mitään himoa miestäni kohtaan, orgasmin saan, mutta en mitään lämpöä.
MIes on periaatteessa aivan täydellinen: komea, hoitaa lastaan, luotettava ym. mutta jotenkaan en vaan kestä häntä, ärsyttää pienetkin viat. Pahinta mikä on, niin nykyään olen jo ruvennut miettimään, että oliko virhe tehdä lapsi, kun hänen tekiaan joudun olemeen miehen kanssa.
Kuitenkin pelottaa, että jos eroan, niin jos teenkin vain suuren virheen.
Olen pettänyt miestäni, ja huomannut, että ei heistäkään kukaan ole sen parempi. Mutta jotenkin kait sitä pitäis rakastaa miestään, en tiiä.
Olen itse elänyt lapsuuden perheessä, missä äitini ei rakastanut isääni, joten kait senkin takia, en tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.
Tää saattaa kuulostaa jotenkin tosi sekavalta, mutta ihanaa, jos joku jaksaisi vastata.
Kommentit (15)
kahden keskinen loma, vaikka vain viikonloppu voisi piristää. Tai lähde sinä vaikka viikonlopuksi johonkin. Minä olen huomannut että jo parin päivän ero toisesta saa ikävöimään ja muistaa taas mitä toisessa kaipaa ja rakastaa. Se on sitten toinen juttu jos huomaat, että e t edes kaipaa häntä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsikin kärsii jos on riitaa päivittäin. Olette kuitenkin nuoria ja elämä edessä.
Itse en jäisi vain lapsen takia onnettomaan suhteeseen.
Mä ainakin kotona ollessani tueln höperöksi ja vahdin siisteyttä ym. liikaa. Koita jaksaa!
En missään tapauksessa suosittele eroa. En ymmärrä, millä tavalla se parantaisi tilannettasi? Jäisit vain enemmän yksin lapsen kanssa. Olen itse eronnut ja tiedän, miten vaikeaksi se tekee elämän. Kaikille, ja etenkin lapselle, jota molemmat rakastatte. Anna hänen pitää perheensä!
Hae apua itsellesi, jotta voit käydä läpi lapsuuden vaikeutesi ja vapautua niiden taakasta. Toinen vaihtoehto, ehkä helpommin saatava, on pari- tai perheterapia vaikkapa perheneuvolan kautta. On lapsenne etu, että teidän ei tarvitse erota vaan löydätte toisenne uudestaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nimenomaan sinä ja sinun henkinen kehityksesi on tässä avainasemassa, joten hyötyisit omasta terapiasta.
Jos nyt eroat etkä lähde kasvamaan, sinulla on samat ongelmat edessä uudessa suhteessa.
Olette tosi nuorina alkaneet suhteenne. On aivan luonnollista kyllästyä tai ärsyyntyä toiseen, varsinkin jos ei ole saanut kokea useanlaisia suhteita ennen vakiintumista. Kun takana on jo vähän kilometrejä ja jokunen vakavan suhteen päättyminen, sitä osaa arvostaa niitä arjen hyviä asioita ihan eri tavalla ja tehdä työtä sen nykyisen suhteen eteen. Nuorena sitä oli niin kärsimätön ja halusi, että rakkauden tulee olla helppoa. Minun neuvoni Sinulle on, että jutelkaa jutelkaa jutelkaa. Jos ette kahdestaan onnistu, niin ottakaan yhteys vaikka perheneuvolaan tai mielenterveystoimistoon. Myöskin omilta vanhemmilta voi monesti saada yllättävänkin hyviä parisuhdeneuvoja, vaikkei ensialkuun uskoisikaan. Intohimo väljähtyy pitkässä suhteessa väjäämättä jossain vaiheessa, ja sen sytyttämiseenkin pitää tehdä työtä. Täytyy järjestää kahdenkeskistä aikaa, huomioida toista, kertoa omista toiveista, suukotella ja halia vaikkei just sillä sekunnilla huvittaisikaan. Tahdollakin voi saada intohimoa takaisin suhteeseen.
Missään nimessä ei kannata luovuttaa heti. Muiden miesten kanssa tuskin pääset sen helpommalla, vaan aina vuosien suhteessa on edessä se kova työ jossain vaiheessa. Ja ihastumisia tulee, mutta niiden mukaan ei kannata toimia. Teillä on yhteinen lapsi, joka on yksi erittäin suuri syy siihen että teidän tulee ottaa itseänne niskasta kiinni ja alkaa selvittää asioita. Jos homma menee jatkossakin huonosti, eikä yhteistä säveltä löydy avunkaan kera, niin aina sen eron ehtii tehdä...
Tällasia mietteitä vähän vanhemmalta rouvashenkilöltä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta pelkään, että yritän vain uskotella itselleni, että kyllä tästä vielä tulee jotain, vaikka oikeesti ei varmaankaan tule.
Ja saan kyllä omaa aikaa, mies menee lapsen kanssa aina välillä mummolaan viikonlopuksi, mutta en kaipaa yhtään miestäni. Toivon vai, että aika menisi tosi hitaasti ja saisin elää omaa elämääni edes ne pari päivää:(
Toisaalta meillä on ollut hyviäkin aikoja ja olemme suunnitelleet tulevaisuutta ym. ja jotenkin tuntuu kammottavalta ajatella, että mies ei kuuluisikaan enää siihen.
Mitään yhteistä aikaa en jotenkaan edes halua, tällä hetkellä inhottaa niin paljon olla miehen kanssa. Joskus olemme olleet yhdessä jossain, mutta mies on semmoinen tuppisuu ja minä taas olen yleensä semmoinen ilopilleri, niin vähän vaikeaa keksiä edes mitään missä kumpikin viihtyis tai ilman lasta mitään puhuttavaa.
Illalla olemme menossa yhdessä ulos, mutta en tiiä mitä siitäkin tulee:(
Kaikki sukulaiset ja tuttavat varmaan ihmettelisivat kuollakseen, jos tämän " täydellisen" miehen jättäisin.
Ja jotenkin tuntuu, että en tosiaan voi hajottaa rakkaan lapsen perhettä. Hän ikävöi isäänsä aina todella paljon, jos hän on vähänkin aikaa jossain.
Ja olen ollut kyllä masentunut parin vuoden ajan, mutta nyt en ole varmaan puoleen vuoteen ollut ollenkaan masentuvat, vaan pikemminkin hyvin iloisella ja tavallaan onnellisella mielellä.
Ja tiedän, että en tunne niitä toisia miehiä kovinkaan hyvin ym. mutta se on aivan uskomatonta, miten hyvältä niitä tuntuu suudella ja olla heidän sylissää, kerrankin minä saan olla heikko ja joku huolehtii minustakin. Omassa suhteessa minä olen se, joka päättää kaikesta ja toinen " tossukka" vaan tulee perässä.
Ja hyvillä ystävilläni ei ole lapsia, ja lapsettomien kanssa turha tämmöisestä asiasta keskustella, joten kauheaa miettiä yksinään:(
sekava ap:(
...mutta eihän sen noin kuitenkaan kuuluisi mennä. Riitely ei mielestäni ole normaalia jokapäiväisenä, eikä se lämmön puuttumisen tunne. Molemmat ajavat satavarmasti tilannetta vain pahempaan suuntaan, kunnes loppuviimeksi ei muuta ulospääsyä ole kuin ero. Jos vielä sanot, ettei teillä koskaan ole mennyt mitenkään täydellisesti, niin kyllä musta tuntuu, että nyt on vakavan miettimisen paikka suhteessa.
Mun mielestä teidän täytyis nyt istua alas ja puhua asiat halki, myöntää ihan suoraan toisillenne, että tilanne ei ole mitenkään ideaalinen, sillä myös lapsen kannalta jokapäiväinen riitely ja kireys on kyllä tosi huono juttu. Vaikkette riitelisi lapsen kuullenkaan, niin kyllä lapset vaistoavat että joku on pielessä. Koska olette kuitenkin noin nuoria, ja olleet yhdessä pitkään, niin asiaa voisi ehkä auttaa sekin, että hankkisitte kummatkin jotain ihan muuta ja perheestä/kumppanista erillistä elämäänne joksikin aikaa. Uusi harrastus, ehkä jonkin asian opiskelu tms.?
Jos ei tilanne parane, niin suosittelen ehdottomasti parisuhdeterapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko oikein vai väärin erota. Itse erosin ja otin llian nopeasti uuden miehen. Jos päätät erota niin ole ainakin kauan yksin ja mieti mitä haluat! Usein nuorten sinkkuelämä menee juhlimiseksi ja sitten muutetaan uuden kanssa heti yhteen,ja hups,samat ongelmat seuraa.
Luulet tietäväsi, että mies on hiljainen ja luulet myös itse olevasi iloinen. Tosiasiassa teistä molemmista löytyy sekä hiljaisuus että iloisuus. Jonkun toisen naisen kanssa miehesi voi olla vaikka kuinka puhelias. Parisuhteessa käy usein niin, että jämähdetään tiettyihin rooleihin eikä anneta toiselle eikä itselle tilaisuutta olla kokonainen ihminen ,joka toimii tilanteen mukaan.
Yleistä on tuokin, että nainen hoitaa kaiken ja valittaa, kun mies ei hoida mitään. Sekin on valittua toimintaa jonka voi muuttaa. Koska huolehdit kaikesta, et saa kokea sitä, että sinusta huolehditaan. NÄytät niin pätevältä, että miehesi ei tajua, että tarvitset huolenpitoa. Näin hän ei saa tilaisuutta huolehtia eikä näyttää, että häntä tarvitaan. Tämä on väärin myös miestäsi kohtaan.
Googlaa Katajan parisuhdeleirit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo masennustaustasi viittaa siihen että sulla voi olla nyt epätyypillistä masennusta. Eli vaikka olet iloisella mielellä niin se voi oirehtia toisella tavalla. Onnettomalta vaikutat kirjoittaessasi elämäntilanteestasi. Masennus voi olla muutakin kuin itkeskelyä ja sängyssä makaamista.
Suosittelen todella lämpimästi hakeutumista keskusteluterapiaan. Sinuna en jättäisi miestä ennen sitä, sillä hänestä voi vähintäänkin olla terapian aikana iso apu, lisäksi teillä on lapsi ja olet hänelle velkaa sen että yrität ensin etsiä apua itsellesi ja sen jälkeen vasta ratkaiset suhdetilanteen. Olen samaa miltä kuin joku aiemmin kirjoittanut, että ongelma ei ole lähtöisin miehestäsi vaikka se voi häntä ja parisuhdettanne sivutakin, joten se tuskin ratkeaa katkaisemalla tämä suhde.
2
Ihanaa, kun oikeesti saa joltain mielipiteitä tähän asiaan:)
Teen itse töitä perheiden kanssa, mutta oma elämä onkin sitten ihan sekaisin... suutarin lapsella ei ole kenkiä...
Se on kyllä totta, että en ole koskaan ollut mitenkään hulluna rakastunut mieheeni, kait kuitenkin rakastunut.
Käytiin semmoisessa perheneovojalla pari kertaa, mutta siitä ei ollut meille kauheesti kyllä apua. Se ole musta sitä mieltä, että meidän kannattaisi erota...en tiiä, joku toimmoinen leiri voiskin olla tosi hyödyllinen. Oisko kellään tietoa, millaisia niitä on ja missä niitä järjestetään ja saako sinne ottaa lapsen mukaan?
ap
ps. ja yhteinen teatteri-ilta meni hyvin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä syy tämän hetken " ongelmiisi" . Syy on vain ja ainoastaan sinussa itsessäsi.
Enkä ymmärrä miten olet voinut pettää miestäsi, olet tehnyt alhaisista alhaisimman teon, etkä tunne siitä edes katumusta.
Tunsin erään samanlaisen kuin sinä, hän jätti kaksi lastaan ja miehensä jonkun hurvittelututtavuuden takia, elämästään tuli sitten helvettiä.
Kannattaisi pitää hyvästä kiinni, eikä tavoitella kuita taivaalta. Eräänä päivänä sinä ymmärrät, että sinulla oli kaikki hyvä juuri nyt.
Kuuden, seitsemän yhdessäolo vuoden jälkeen tulee kriisi joka ajaa monet perheet turhaan eroon. Tilannetta monesti pahentaa myös se että usein lapsi(tai lapset) ovat pieniä ja heissä on paljon " kiinni" . Pidetään lapsesta huolta, mutta ei huomata pitää parisuhteesta huolta. Tulee riitaa, väsymystä ja välinpitämättömyyttä.
Jos sinusta tuntuu että miehesi on hyvä ja luotettava, muttet tunne suurta kipinää häntä kohtaan, älä jätä häntä.
Tuntuu niinkuin sinulla itselläsi olisi jotain mitä pitäisi hoitaa kuntoon. Juttele tilanteesta vaikka neuvolassa.
Kerroit että olitte käyneet terapiassa. Jos tuo terapeutti ei osannut auttaa teitä, menkää eri paikkaan hakemaan apua. Joskus oikeanlaisen avun löytäminen voi viedä aikaa, mutta se KANNATTAA.
Elämä on joskus tasapaksua myös oman puolison vierellä. Joskus jopa se " täydellisen tuntuinen" puoliso voi tuntua mitäänsanomattomalta tossulta. Voi tulla ajatuksia että ihan sama olenko tuon kanssa vai en. Kehottaisin teitä kuitenkin vielä työstämään suhdetta teidän molempien ja teidän lapsen takia.
Vaikka vaihtaisit miestä, tämä sama tilanne tulisi todennäköisesti vastaan taas muutamien vuosien päästä.
Tsemppiä teille kovasti, ja yrittäkää vielä! Älä heitä kirvestä kaivoon vaan sen takia että tuntuu ettei tuossa toisessa ole enää mitään.
Heittäydy välillä hellittäväksi miehesikin kohdalla. Anna itsellesi armoa olla heikko puolisosi nähden. Mulla on itellä ollu sama juttu, et monesti luulen etten saa olla se heikko, mut se on omaa ajatusta. Kun keskustelee, tulee ilmi ettei toinen ajattelekkaan ollenkaan niin. Ja kun juttelette, älä syyllistä ketään. Heitä vaikka ilmaan kysymyksiä joihin toinen saa vastata. (tuo toimii meillä aika hyvin!).
Mukava että teillä oli menny ilta hyvin! Siitä se lähtee. :)
t. Itsekkin parisuhdekriisin elänyt (ja siitä selvinnyt ;))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sille miehellesi myös vastuualueita. Meillä suunnilleen samanlainen tilanne, tosin olemme jo yli 40 v. Minävedän tätä kotirekeä ja ukko seisoo jalaksilla.
Ne sun muut miehet saattavat hetken olla tuollaisia " turvallisia" ja ihania. Sitten arjessa makaavat sohvalla ja haisevat!
Menisin sinuna keskustelemaan neuvolan tai terveysaseman kautta psykologin kanssa
Itse olen käynyt puimassa omaa elämääni ja perisuhdetta psykologin kanssa. En myöskään tiedä mitä on normaali elämä. Oma lapsuus ja nuoruus ihan sekavaa.
Kuulostat masentuneelta ja siltä, että olet hukassa itsesi kanssa. Tuo kotoasi saama roolimalli heijastuu varmaankin tämänhetkiseen tilanteeseesi.
Hakeudu psykologin juttusille vaikka lapsesi neuvolan kautta. Tee vasta sen jälkeen päätös erosta, kun olet saanut keskusteluapua. Olethan puhunut myös miehelle näistä tunteista?