Miten tedän 3-vuotiaat kotihoidossa olevat viihtyvät kerhossa?

meidän kolmivuotias ujo tyttö. Ei kyllä uskaltanut siellä suutaan avata, mutta mielellään lähti ja osallistui askarteluihin yms. Muita harrastuksia ei tuon ikäisenä meillä vielä ollut.

Lapset ovat erilaisia, en sanoisi epänormaaliksi. Ei kannata pakottaa jos lapsi ei halua lähteä, houkuttelemalla voi onnistua.

Onko teidän suunnalla perhekerhoa tms. mihin voisitte mennä yhdessä totuttelemaan?

ap

ja kahdessa harrastuksessa.

Menee kerhoon reippaasti ja tykkää olla kovasti, kuulin kyllä just että ei tyttö siellä osallistu lauluihin, mutta kaikkeen muuhun kuitenkin! :)

On aina ollut erittäin herkkä ja myös ujo. Nyt on ujous hieman helpottanut mutta on edelleen herkkä toisten sanomisille. Ujous haittaa vielä siinä mielessä, ettei hirveästi tuo itseään tykö, joten jää usein syrjään. Äidin sydäntä kirpaisee katsoa, kun poika menee aamulla yksikseen leikkimään, kun muut puuhaa porukassa.



Valmiiksi jo jännittää syksy ja eskarin alku. Tulossa poikavaltainen eskariryhmä, joten saa tosissaan tehdä töitä, että löytää siellä paikkansa.



Olen itse ollut samanlainen ryhmässä aristelija. Ja aivan älyttömän itsekrittiinen ja arka toisten sanomisille. Enää en ole sellainen, joten elämän koulu on kasvattanut. Mutta toivoisin vain pojalleni hieman helpompaa polkua...



Tsemppiä!

Minusta tuntuu välillä, että lapseni arkuus on omaa syytäni, koska puhun hänen kanssaan paljon, ehkä liikaakin sellaisia asioita, joita lapsen ei tarvitsisi miettiä. Hän on hyvin epävarman oloinen, miten muuten voisin kannustaa häntä kuin kehumalla?



ap

Kehumista minäkin olen yrittänyt, muuta keinoa en keksi. Muistan niin hyvin itseni pienenä/nuorena, joten jotenkin vaan ajattelen, että luonteelle ei oikein voi mitään. Yritän vain sopivissa väleissä muistuttaa poikaa, että on maailman ihanin ja aina löytyy ihmisiä, jotka kiukkuisena sanovat toisille ilkeästi. Että näillä lapsilla on silloin jostain muusta syystä kurja olo. Ja ettei siitä kannata välittää ja se ei ole pojan vika jne.



Huoh...ja silloin vauvana, kun poika vaan huusi ympäri vuorokauden ajattelin, että kyllä sitten isompana on niin paljon helpompaa. Mutta kaipa se on niin, että " pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet" .

Alkuaikojen jälkeen halusi jäädä pois kerhosta kokonaan. 2kk kävi mielellään, sitten sieltä jäi pois pari kivaa kaveria joisti oli pitänyt ja ei halunnut enää mennä ollenkaan. 2xvkossa itkeskeli aamuisin ettei tahdo lähteä. Otimme aikalisän. Ensi syksynä saa mennä uudestaan. Nyt kevätpuolella talvea on alkanut itse puhumaan että haluaa aloittaa kerhon uudestaan.



Meillä myöskin leikki pihalla enimmäkseen yksinään, otti herneen nenään erään villin pojan sanomisista. Hän kuulemma vei lelut toisilta ja määräsi kaikesta jne. Ei auttanut selittely eikä puhe. Viihtyi paremmin kerhonvetäjien kuin toisten poikien seurassa. Oli pelkkä poikaryhmä, ja vaikka lapsi on puhelias ja sosiaalinen - tuntui että hänen mielestään meno oli liian villiä. Kävi aivan mahdottomilla kierroksilla kotiin tultuaan. Haistatteli ja oli aivan mahdoton.

Saas nähdä miten ensi syksynä käy.

Jos on valmiiksi jo toisia huomioiva tai hiljaisempi luonteeltaan, ei kotihoidossa opi tuota minä-minä-asennetta mitä poikavoittoisessa porukassa olisi hyvä osata edes vähän?



Mutta mites sitä pakottaa viihtymään jos ei viihdy? Mun mielestä tossa 4-5-vuotiaana pitää jo viedä jonnekin harrastukseen tai toisten lasten pariin, mutta jos 3-v-ei halua, vois pitää vaikka hieman taukoa ja yrittää myöhemmin uudestaan.

Minuakin kiinnostaa, poika tosin vasta 2 v. mutta taitaa tulla äitiinsä, on sosiaalinen ja tykkää ihmisistä mutta samalla ristiriitaisesti ujo, herkkä ja arka :(

että viihtyminen kerhoissa ja muissa riippuu TOSI paljon siitä, millaisia kavereita siellä on. Ilmeisesti ei ole sellainen kaikkien kaveri, vaikka onkin tosi sosiaalinen, vaan haluaa olla tiiviisti jonkun yhden tai kahden tietyn kaverin seurassa. Aiemmin oli päivähoidossa, jossa olivat kuulemma paita ja peppu yhden toisen pikkupojan kanssa. Vieläkin muistelee joskus tätä kaveria, vaikka on ollut kotihoidossa jo yli puoli vuotta!



Nyt poika on käynyt puistotätitoiminnassa tunnin-puolitoista päivittäin, ja sinne meno oli tosi nihkeää, kunnes löysi mieleisensä kaverin. Nyt yhtä-äkkiä leikkipuistoon meno onkin " tosi kivaa ja jännää" , kun aiemmin vein puoliväkisin... Eli vähän tuurikauppaa näyttäis olevan. :)



Toinen juttu muuten, minkä huomasin noina vaikeina aikoina oli se, että lapsi alkoi tylsistymään suht pian pelkästään mun seuraani, jos ei käynyt vähään aikaan puistossa. Eli vaikkei siellä superkivaa aina ollut, jotain poika sieltä sai, joten kannustan kyllä viemään lasta kerhoon, vaikka ei aina siltä tuntuisikaan. Tietysti, jos menee aivan mahdottomaksi, niin eihän se mikään pakko ole!