Lue keskustelun säännöt.
Miksi mulla tulee hirveä pakokauhu yksinäisyydestä kun mietin eroa?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa eroani. Oon eronnut mutta mietin jos yritettäisiin vielä...oon ihan sekaisin tunne elämältäni.
Jaa-a. Maailma on pullollaan ihmisiä mutta juuri siitä yhdestä erominen aiheuttaisi yksinäisyyden jota mikään ei voisi korjata? Epätodennäköistä.
Vierailija kirjoitti:
Omaa eroani. Oon eronnut mutta mietin jos yritettäisiin vielä...oon ihan sekaisin tunne elämältäni.
Ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Omaa eroani. Oon eronnut mutta mietin jos yritettäisiin vielä...oon ihan sekaisin tunne elämältäni.
On huomattu. Loputonta jankutusta kuukaudesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata pysyä yhdessä vain siksi että pelkää yksin jäämistä. Se ei riitä syyksi.
Onhan se totta, että ihminen on tai ainakin useimmat meistä. Itse olen saanut osakseni ennakkoluuloja kun en ole ollut pidemmässä parisuhtteessa; en kuulemma voisi sopeutua ja kyetä enää ottamaan toista huomioon kun olisin niin pinttynyt omiin tapoihini ja askareisiin. Seksiäkään en varmasti osasisi harrastaa kun en ole harrastanut pidempän aikaan (vuosiin) kumppanin kanssa.
Samanlainen ennakkoluulo sinulla on nyt, että et muka selviäsi yksin. - Itse luulen, että ikävimmillään ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi epätoivotussa parisuhteessa kuin yksin eläessä.
Suomi on kuitenkin siinä mielessä mukava maa asua ja elää, ettei ole mitään pakkoa (. kuten taloudellista tai moraalista) velvollisuutta tai pakkoa elää parisuhteessa. Mutta totta kai saa kokea surua ja jopa pelkoa eron kynnyksellä.
Se on alku uuteen. Alku jota ei koskaan pitänyt tulla, vaikka koittaa itse kullekin joko niin, joko kuoleman kautta tai jollain muulla tavoin. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sun pitää opetella itsenäisemmäksi, hanki harrastus, tee enemmän omia juttuja, kouluttaudu lisää etc. Kaikkea ei tarvitse selostaa puolisolle eli älä ole siitä liian riippuvainen, en meinaa että pitäisi jotakin hurjan salattavaa touhuilla vain opetella elämänsisällöksi muutakin kun pelkkä kumppani.
Eihän maailma siihen yhteen mieheen lopu.
Elämä jatkuu. Tottakai.
Tulee uudet ympyrät elämään, osa vanhoista ystävistä, toisten kanssa taas yhteydenpito vähenee ja lopahtaa kokonaan.
Harrastamalla, ja liikkumalla tutustuu uusiin miellyttäviin miehiin, joista todennäköisesti löytyy pysyvä kumppani.
Ei kai kukaan normaali ihminen takerru eroonsa loppuelämäksi?
Heitä koko loppuelämäänsä hukkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joopa, taas tuo - mitä tehdä trolli -
On aiheet vähissä tällä tunnetulla provojen heittelijällä.
Itse olin avioliitossa yksinäinen. Olin aina yksin. Ex ei edes puhunut tai voinut olla samassa huoneessa. Ero oli helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä yksin oleminen aina paskan parisuhteen voittaa.
En tiedä sinusta, mutta minulla siihen pakokauhuun vaikuttaa ihan puhtaasti realismi yksinäisyydestä.
Olen ainoastaan kerran elämässäni löytänyt vakavan parisuhteen eli 37 vuotiaana ja ennen tuota meni lähemmäs 5 vuotta ettei ollut mitään tapailuja tai edes irtoseksiä.
Mitkä on todennäköisyydet että löydän enää uutta parisuhdetta jos tuon edellisen löytämiseen meni koko elämä?
Yksinäisyys on kammottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin avioliitossa yksinäinen. Olin aina yksin. Ex ei edes puhunut tai voinut olla samassa huoneessa. Ero oli helpotus.
sama, yksin on paljon helpompaa olla yksin :) Parisuhteessa on oletuksena että jotakin kuitenkin halutaan tehdä yhdessä..paitsi jos kumppani paljastuu mieslapseksi joka mieluummin pelaa tietokonepelejä.
Vierailija kirjoitti:
Omaa eroani. Oon eronnut mutta mietin jos yritettäisiin vielä...oon ihan sekaisin tunne elämältäni.
Luonnollista ja hyvä kun avaudut. Älä välitä noista kylmistä ja ikävistä kommenteista.
Yksinäisyys voi olla tosi raskasta, joten en ihmettele, jos se jopa pelottaa eron edellä. Varsinkin jollei ole paljon ystäviä, niin yksinäisyys voi olla tukahduttava kokemus. Tiedän tämän paremmin kuin hyvin.
Silti huonosta suhteesta eroaminen on parempi vaihtoehto. Tarvitaan rohkeutta ja päättäväisyyttä. Asia kerrallaan eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa eroani. Oon eronnut mutta mietin jos yritettäisiin vielä...oon ihan sekaisin tunne elämältäni.
Ei kannata.
Mistäs Sinä sen tiedät? Ethän edes tiedä eroon johtaneita syitä.
Jos vahvaa tunnetta on molemmilla edelleen jäljellä, ja molemmat haluaisi yrittää vielä.
Mutta sen yrittämisen esteeksi tulee varsin usein, loukatun osapuolen ylpeys.
Että kun minua, juuri minua, joka olen omasta mielestäni niin hyvä ja erikoinen. Niin tuo uskalsi pettää minua!
Sitä en anna koskaan anteeksi. Never. Otan eron.
Ikäänkuin muutama, pelkkään himoon perustuva sänkysessio, poistaisi pitkän yhdessäolon koko historin. Kaikki sen onnelliset ja hyvä hetketkin.
Tää on yks esimerkki, lähtökohta, jolloin voi vielä voi palata yhteen jos vahvat tunteet molemmilla on vielä jäljellä.
Ihminen on laumaeläin, noilla tunteilla on tarkoituksensa. Tosin meillä on myös kyky vaihtaa laumaa jos edellisessä on liian huonot ehdot. Jopa susi pystyy siihen, lähtee menemään jos toiset ovat liian ilkeitä. Lisäksi pärjäämme löyhien sosiaalisten verkostojemme ja työnjaon ansiosta ihan ilmankin. Kaupasta saa ruokaa jos ei itse jaksa sitä kasvattaa, ja merkityksellisiä ihmissuhteita löytää vaikka auttamalla muita.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sinusta, mutta minulla siihen pakokauhuun vaikuttaa ihan puhtaasti realismi yksinäisyydestä.
Olen ainoastaan kerran elämässäni löytänyt vakavan parisuhteen eli 37 vuotiaana ja ennen tuota meni lähemmäs 5 vuotta ettei ollut mitään tapailuja tai edes irtoseksiä.
Mitkä on todennäköisyydet että löydän enää uutta parisuhdetta jos tuon edellisen löytämiseen meni koko elämä?
Yksinäisyys on kammottavaa.
Todennäköisyydet ovat erittäin hyvät. Nouse sieltä itsesääli alhosta.
Kukaan ei tule sinun ovellesi kolkuttelemaan: Että hei, tutustukaanko?
Älä mieti eroa? Mieti vaikka pumppauslemmaa.