Kansainvälisten tutkimusten mukaan rikkaat ovat itsekkäitä, kilpailuhenkisiä ja tyytymättömiä.
"Jos maailma olisi hiekkalaatikko, jossa olisi kymmenen lasta, kaappaisi kaksi lasta kukin neljä lelua itselleen. Lopuille kahdeksalle lapselle jäisi kaksi lelua, joilla leikkiä yhdessä.
Miksi maailman varat kasautuvat niin harvoille? Kansainvälisten tutkimusten mukaan rikastuminen ei vaadi älykkyyttä tai moraalista oikeudenmukaisuutta. Se vaatii lähinnä vain suurta halua saada paljon rahaa.
1. Epäpätevät, mutta rikkaat ihmiset menestyvät todennäköisemmin kuin fiksut, joilla ei ole rahaa
Stanfordin yliopistossa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan sosioekonominen tausta määrittelee pitkälti, millaiseen asemaan ihmiset yhteiskunnassa päätyvät. Eräät käyttäytyvät kuin he olisivat syntyneet maailmanomistajiksi, toiset alistuvat aivan suotta hierarkian alimpiin asemiin.
Tutkijaryhmän neljässä isossa tutkimuksessa oli mukana yhteensä yli 150 000 ihmistä. Työhönottohaastattelukokeessa he huomasivat, että ihmiset, joilla on korkeampi sosioekonominen tausta olivat helpommin yli-itsevarmoja. Tämä sai heidät vaikuttamaan pätevimmiltä ja siksi heidät myös todennäköisimmin palkattiin.
Rikkaat saavat tutkimuksen mukaan samasta työstä myös enemmän rahaa. Työläistaustaisista perheistä tulevat ihmiset, jotka työskentelevät korkeissa asemissa tienaavat keskimäärin 17% vähemmän kuin ne, joilla on korkeamman sosiaaliluokan tausta.
2. Rikkaille rahan saaminen merkitsee todella paljon
Siinä missä tavalliset ihmiset suostuvat ilmaiseksi auttamaan tieteilijöitä, joutui rikkaiden tutkija Norton maksamaan miljonääreille 46 euroa jokaisesta täytetystä kyselylomakkeesta.
Upporikkaiden tärkeä motiivi tehdä lisää rahaa on se jännitys, jonka rahan saaminen tuo. Tämä käy ilmi Jeffrey Wintersin teoksesta Oligarkit. Rahan ansaitseminen ei ole heille pelkkää toimeentuloa, vaan jännittävä oman statuksen nostamisen prosessi.
3. Rikkaat ovat itsekkäitä
Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa rikkaat kokivat liikenteessä olevansa etuajo-oikeutettuja sellaisissakin risteyksissä, joissa he eivät sitä ole. Samaisessa tutkimuksessa luksusautoilla ajavat jättivät useammin väistämättä jalankulkijaa, joka on astumassa suojatielle.
Tutkimuksen toisessa osassa koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään ja heitä pyydettiin kuvittelemaan jonkin aikaa, että he joko olisivat yhteiskunnan rikkaimpia tai köyhimpiä.
Sen jälkeen heille tarjottiin karkkeja ja he heille kerrottiin, että he saisivat ottaa niin paljon kuin halusivat. Loput karkit annettaisiin läheisen sairaalan lapsille.
Ne, jotka olivat kuvitelleet itsensä rikkaiksi ottivat huomattavasti enemmän itselleen jättäen lapsille vähemmän.
4. Rikkaat ovat epäempaattisia
Luokka-asemaa ja myötätuntoa testaavassa tutkimuksessa vuodelta 2012 koehenkilöitä pyydettiin katsomaan kaksi videota. Samaan aikaan heidän sydämen sykettään mitattiin. Toisen kärsimysten myötäeläminen laskee sydämen sykettä.
Ensimmäisessä videossa mies selitti, miten rakennetaan terassi. Toisessa videossa näytettiin lapsia, joilla oli pahanlaatuinen syöpä. Videoiden jälkeen koehenkilöt saivat kertoa, kuinka paljon myötätuntoa he kokivat videoiden henkilöitä kohtaan. Sen jälkeen he vastasivat sosioekonomista taustaansa, koulutustaansa ja vuositulojaansa koskeviin kysymyksiin.
Ne koehenkilöt, joilla oli korkein sosioekonominen status olivat vähemmän empaattisia syöpää sairastavia lapsia kohtaan. Tämä näkyi myös heidän sydämen sykkeessään. Toisin kuin empatiaa tuntevilla vähävaraisemmilla koehenkilöillä, rikkaiden sydämen syke ei laskenut lasten kohtaloita katsoessa."
Kommentit (40)
Voi kun saataisiin lahdattua kaikki rikkaat ja varastettua heidän omaisuutensa, niin meistä kaikista tulisi rikkaita.
Juuri näin. Miksi rikkaalla on niin hapan harmaa naama, miten paljon enemmän aikuislapsen pitää saada rahaa
Ongelma eivät ole vain rikkaat, vaan muut jotka suostuvat tanssimaan rikkaitten pillin mukaan.
Ihminen on hierarkinen laumaeläin, jolle alistuminen, sekä myös tilaisuuden tullen myös alistaminen on lajityypillistä käyttäytymistä. Asiaan on siis tuskin kovin äkkiä tulossa muutosta koska tämä on perimän tasolla olevaa käyttäytymistä.
Niin. Lyhyesti sanottuna ahne ja kusipää menestyy. Kuten eläinlaumoissakin, isoin mulkku syö ekana. Tai ainakin saa ne resurssit, joista on suurin kilpailu. Kateus, kilpailuhenkisyys, ym. voi kääntyä myös haitaksi, jos missaa jotakin oikeasti arvokasta kun ravaa pää kolmantena jalkana jonkun täkyn perässä (esim. raha)
Tuohan on tosi surullista. Mahdollisuuksia olisi periaatteessa vaikka mihin mutta persoonallisuus sellainen ettei ikinä ole tyytyväinen, on kykenemätön arvostamaan sitä mitä on, kykenemätön rakastaviin ihmissuhteisiin.
Tämä selittää hyvin sitä ylimielisyyttä, jolla tämänkin palstan hyvtuloiset ovat sitä mieltä, että köyhien saamat tukirahat eivät oikeasti ole heidän rahaansa.
Niin, kun rikkaat ovat ensin kyynärpäätaktiikalla kahmineet itselleen yhteisestä potista suurimman osan.
Köyhät vasta epäempaaattisia ovatkin. Vankilat ovat täynnä näitä köyhiä.
Ilmankos Suomi on maailman onnellisin maa kun suurin osa täällä on köyhiä eikä heillä siis ole mitään noista piirteistä. Ja, kyllähän sen huomaa jo palstan kommenteistakin mitä tänne kirjoitetaan kun kaikki köyhät on niin kiitollisia, iloisia, epäkateellisia, toisia kannustavia eivätkä vaadi itselleen mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma eivät ole vain rikkaat, vaan muut jotka suostuvat tanssimaan rikkaitten pillin mukaan.
Miten helposti olet tanssimatta, jos olet syntynyt esim. vammaisena? Suurin osa kus*päärikkaista ei näe toisissa ihmisissä mitään arvoa, elleivät he ole yhtä ahneita kuin itse ovat..
Alkoi soida tämä päässä, taustalla lauletaan jollain Intiassa puhutulla kielellä perinteistä laulua jonka sanoma on pähkinänkuoressa "ahneella on paskainen loppu" 🙂
Itse olen laiskanpullea Nipsuilija. Se on hyvä, että on olemassa rahanhimoisia yritteliäitä ihmisiä. Aika moni yritys on perustettu heidän toimestaan.
Minulle tärkeintä on elintason ja vapaa-ajan suhde. Hirveintä olisi olla rikas ihminen, jonka päivä täyttyy kiireistä ja stressistä, ja jolla ei ole aikaa nauttia omaisuudestaan.
Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja vähän päälle. Olisin varmaan onnellisempi, jos vähentäisin työntekoa nykyisestä 100% työajasta johonkin 50-75% kantturoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma eivät ole vain rikkaat, vaan muut jotka suostuvat tanssimaan rikkaitten pillin mukaan.
Miten helposti olet tanssimatta, jos olet syntynyt esim. vammaisena? Suurin osa kus*päärikkaista ei näe toisissa ihmisissä mitään arvoa, elleivät he ole yhtä ahneita kuin itse ovat..
No jos köyhyys ja vammaisuus pakottaa äänestämään perskokkareita ja tekemään muutkin valinnat rikkaitten hyväksi, niin minkäpä sille mahtaa.
Minusta norjalainen Exit-sarja oli hyvä kuvaus rikkaista.
Jos lainaa tekstiä, niin siinä pitää olla lähde mukana. Mistä tuo siis on kopsattu?
Olen nuoresta alkaen nähnyt työelämässä, miten varakkaisiin perheisiin syntyneet ovat todella itsevarmempia kuin esim. minä, tavallisten haalarityöläisten lapsi. Kai se johtuu jo siitä, että heille palkkatulo ei merkitse taloudellisesti yhä paljon kuin minulle ja monelle muulle. Senkin olen huomannut, että varakkaat viettävät mieluiten aikaa keskenään ja että meidän muiden kohtelu voi olla tietoisesti tai tahattomasti alentuvaa - joskus tuntuu siltä, että meidät nähdään suorastaan palvelijoina. Puheet voivat olla jopa loukkaavia, ikään kuin käyttäytymissääntöjä ei tarvitsisi noudattaa alempiarvoisten suuntaan. Sekin pitää paikkansa, että röyhkeällä käytöksellä voi tehdä uraa nopeammin - kunhan muistaa lipoa saman- ja ylempiarvoisten takalistoja. Alempiarvoisten varpaita voi kyllä talloa ja suorastaan vähätellä heidän aikaansaannoksiaan. Niin, kuten aloituksessa todetaan, sellaiseen ei olisi pakko alistua, mutta jostain syystä me teemme niin ja päästämme johtaviin asemiin röyhkimyksiä.
5. Rikkaat ovat kilpailuhenkisiä
Rikkaille ei menestymisen tunne tarkoita tanskalaistutkijan mukaan sitä, että he saavat vihdoin ostettua unelmiensa purjeveneen, vaan sitä, että he voivat ostaa kalleimman luksusveneen noustakseen omassa verrokkiryhmässään pykälän verran ylemmäs. Rikkaat eivät kysy itseltään, onko minulla jo tarpeeksi rahaa, että voin hankkia sen, mitä haluan? Sen sijaan he ajattelevat: Onko minulla enemmän rahaa kuin näillä ihmisillä, joihin itseäni vertaan?
Rikkaat pelaavat ultrarikkaita tutkineen Shteyngartin mukaan helposti koko pitkän päivän. Ensin pörssissä, ja sen sulkeuduttua pokeria. Kysyttäessä pelaamisen tärkeydestä hänelle oli vastattu: Meillä ei ole best-seller-listoja tai kirjapalkintoja (kuten kirjoja kirjoittavalla tutkijalla). Meillä on päivän lopussa tämä summa, joka jää viivan alle."
6. Rikkaat ovat onnettomia
Kaiken päätteeksi voisi kuvitella, että ne kaksi hiekkalaatikolla, joilla on syli täynnä leluja olisivat edes onnellisia. Näin ei kuitenkaan ole.
Rikastuminen saattaa olla kiinni silkasta hyvästä onnesta, kuten italialaisessa mallinnuksessa kävi ilmi.
Mutta edes maailman rikkaimpia raha ei ole tehnyt onnelliseksi. Viime vuonna ilmestyneessä yhdysvaltalaistutkimuksessa, joka kattoi yli 2000 superrikasta, käytännössä kaikki sanoivat tutkija Nortonille, että he tarvitsisivat kaksi tai kolme kertaa enemmän rahaa, että olisivat tyytyväisiä."