Vauvojen ruoka GALLUP
Teettekö itse soseet kaksosillenne vai syötätkö kaupan soseita?
Kommentit (6)
kaupan soseilla mentiin. Joskus tuli tehtailtua itsekin iso satsi, josta pakastin valmiita annoksia. Mutta yleensä kyllä sieltä missä aita oli matalin ;)...
Meillä tuplat nyt jo 2v 2,5kk. Aika paljon tein itse ruokia, aina kolmeksi päiväksi kerrallaan. Yksi päivä syötiin valmista ja sitten taas kolme päivää mun tekemää. Kesän kuumimpaan aikaan ja reissuilla syötiin lähes aina valmiita. Ajattelin et ovat kuumimpaan aikaan turvallisempaa ruokaa, kuin itse tehty.
Vuoden ikäisestä ovat saaneet samaa ruokaa muun perheen kanssa. Edelleen kuitenkin syödään silloin tällöin purkkiruokaa aamupäivällä, jos ei ole mitään valmiina. Kahdelle en viitsi näin aamupäivällä alkaa tehdä erikseen ruokaa, kun en itse syö vielä ja muut ovat tarhassa ja töissä.
syötiin pelkkiä purkkiruokia pääasiassa noin 10-11 kk vanhoiksi, kun sitten jätin pikkuhiljaa maitokorvikkeen pois ja siirryin maitoon, alkoi myös pikkuhiljaa samaan ruokaan kun me syömme totuttelu. Eli teen tällä hetkellä kaikki ruuat itse, yleensä 2-3 päiväksi kerrallaan. Meillä on niiin että teen keittoruuan ja sitten kiinteämmän ruuan. Keitosta riittää 3-4 päiväksi, joten toinen lämmin ateria vaihtuu 1-2 päivän välein.
Näin minun ei tarvitse olla joka päivä hellan äärellä, vaan yleensä joka toinen päivä.
Purkkiruokia annan jos lähdetään johonkin, ja kaupasta valmislaatikoita saatan joskus ostaa, mutta rahallisesti tämä on kannattavampaa tehdä itse, purkit ovat mielestäni järjettömän hintaisia, eikä meidän pojat ainakaan aina edes täyty niistä kunnolla..
Äiti + pojat 1,4 vuotta
Kaupan kasvis- ja lihasoseita meillä ei ole käytetty ollenkaan.Jos on oltu reissussa (ostoksilla, kyläilemässä tms) pakkaan jäiset eväät mukaan ja ehtivät hyvin sulaa siihen mennessä kun nälkä yllättää.
Jos ei pakkasessa ole sattunut olemaan valmiina soseita niin kylään mentäessä olen ottanut perunat ja porkkanat mukaan ja kiehauttanut ne siellä tai vaihtanut ruokailut päinvastoin ja antanut hedelmäsoseen.
Valmiita hedelmäsoseita olen kyllä käyttänyt paljon.Esikoinenkin niitä puuron kanssa syö edelleen.
Hedelmäsoseet on hyvän makuisia toisin kuin liha- ja kasvissoseet.Maku ja hinta ovat ne syyt miksi meillä näin.
Toinen pojista tosi sihtisuu. Ikää nyt vuosi ja oikein mikään ei kelpaa vieläkään. Syö 5kk purkkeja ja 8kk purkeista kelpaa spagetti. Puuron sain vasta kuukausi sitten vaihdettua jauhopuurosta tavalliseen (ja toisina päivinä se syljetään edelleen pihalle). Velliä joisi pullotolkulla.
Toinen taas tosi reipas syöjä ja onkin syönyt jo samaa ruokaa muun perheen kanssa reilun kuukauden. Herkkua on nuudelit ja broileri sekä makkarakeitto =)
että purkeilla mennään, nyt " isompana" teen enemmän ruokia ite jos " EhDin" .. =)