Hirveä ikävä toista ihmistä. Meneekö koskaan ohi?

Eikä se siis ole ratkaisu, että pääsisi tämän ihmisen kanssa olemaan. Ap

Ei mene ohi

Näettekö usein? Jos näette, et tule pääsemään eroon ikävästä.

Ei se mene, saat kitua vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Näettekö usein? Jos näette, et tule pääsemään eroon ikävästä.

Miksei?

Eikö kukaan ole selvinnyt ikävästä? Helpottaako se edes ajan myötä? Ap

Ikävä voi olla niin monenlaista ja monessa tilanteessa eivätkä tilanteet ole todellakaan vertailukelpoisia! Jos kyse jostain epäonnisesta ihastumisesta tai päättyneestä suhteesta ei siihen auta mikään muu, kuin että hyväksyt tilanteen ja opit käsittelemään asiaa tavalla, jossa päämäärä ja tavoite ei ole saada henkilö luoksesi. Suomeksi sanottuna sinun pitää päästä yli omassa päässäsi vallitsevasta pakkomielteestä, joka häneen liittyy. Eikä tästä kannata loukkaantua - kyse on normaalista ihastumiseen liittyvästä lainalaisuudesta. Eli omaa henkistä työtä vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä voi olla niin monenlaista ja monessa tilanteessa eivätkä tilanteet ole todellakaan vertailukelpoisia! Jos kyse jostain epäonnisesta ihastumisesta tai päättyneestä suhteesta ei siihen auta mikään muu, kuin että hyväksyt tilanteen ja opit käsittelemään asiaa tavalla, jossa päämäärä ja tavoite ei ole saada henkilö luoksesi. Suomeksi sanottuna sinun pitää päästä yli omassa päässäsi vallitsevasta pakkomielteestä, joka häneen liittyy. Eikä tästä kannata loukkaantua - kyse on normaalista ihastumiseen liittyvästä lainalaisuudesta. Eli omaa henkistä työtä vaatii.

Miten pakkomielteestä pääsee eroon? Ap

Pääset eroon. Ota realiteetit huomioon, äläkä ole häneen yhteydessä. Yht äkkiä ihmettelet, mitä hänessä kaipasit.

 

Itselläni oli jossain vaiheessa salarakas. Lopetin suhteemne, koska en halunnut jättää kuitenkaan puolisoani. Aluksi tuntui, että kuolen ikävään ja säälin itseäni. Nyt kun tästä on jo joitakin vuosia, en ymmärrä mitä näin hänessä. Hävettää ja kauhistuttaa, mitä meinasin menettää. 

7 vuotta sitten viimeksi näimme tai olimme yhteyksissä ja nyt olen päässyt yli ikävästä. Ei se tosin ollut mitään jatkuvaa, raastavaa ikävää kaikkien noiden vuosien ajan, mutta säännöllisesti mieleen tulevaa kuitenkin. Nyt ei enää tunnu miltään ajatella koko ihmistä.

20v Konginkankaan bussiturmasta, helpottaa mutta ei ole mennyt menetys ja ikävä ohi.

Menee ohi ihan sata varmasti. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan ole selvinnyt ikävästä? Helpottaako se edes ajan myötä? Ap

Totta kai. Täytyy keksiä muuta tekemistä ja ajateltavaa.

Vierailija kirjoitti:

20v Konginkankaan bussiturmasta, helpottaa mutta ei ole mennyt menetys ja ikävä ohi.

Otan osaa. Ap

Aika auttaa

Ikäväkin muuttaa ajan mittaan muotoaan samaan tapaan kuin suru.

Vierailija kirjoitti:

Menee ohi ihan sata varmasti. 

No ei kyllä mene. Olen asian tosin hyväksynyt täysin, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen ei mene ohi. Keskustelen asiasta päivittäin tiukasti jumalan kanssa. Ehkä kuolema lopettaa ikävän? Toivoa on!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee ohi ihan sata varmasti. 

No ei kyllä mene. Olen asian tosin hyväksynyt täysin, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen ei mene ohi. Keskustelen asiasta päivittäin tiukasti jumalan kanssa. Ehkä kuolema lopettaa ikävän? Toivoa on!

Eikö todellakaan asia ole edennyt yhtään? Joudutko näkemään tätä ihmistä? Ap

Olitteko kauan yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee ohi ihan sata varmasti. 

No ei kyllä mene. Olen asian tosin hyväksynyt täysin, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen ei mene ohi. Keskustelen asiasta päivittäin tiukasti jumalan kanssa. Ehkä kuolema lopettaa ikävän? Toivoa on!

Eikö todellakaan asia ole edennyt yhtään? Joudutko näkemään tätä ihmistä? Ap

En joudu näkemään, enkä suostuisi näkemään vaikka voisinkin. Se ei liity mitenkään siihen, että tunnen _ikävää_. Eikä johda minkäänlaiseen toimintaan asian suhteen. Tämä nyt vain on näin. Olen tottunut pysyviin tunteisiin elämässäni jos niitä joskus harvoin ilmaantuu.