Lue keskustelun säännöt.
Terapian aloittaminen ja voimakkaat tunteet. Herään jopa öisin vihaan. Onko ihan tarkoituksenkinmukaista?
06.10.2024 |
Koko ajan vain vahvistuu itsellä se tietämys, että olisin tarvinnut terapiaa ja apua jo aikapäiviä sitten. Näen sen lapsen, josta ei huolehdittu emotionaalisella tasolla ja joka joutui liikaa pienentämään itseään, jotta ei olisi tiellä tai vaivaksi. Se lapsi rakasti kovasti vanhempiaan mutta alkoholi oli se, joka vei ja lapset jäi yksin.
Pahinta ei ollut humalatila vaan se mitä siitä aiheutui. Väkivalta, seksuaalinen väärinkäyttö, haukkuminen, nöyryyttäminen ja halveksunta. Vaaratilanteet ja liikaa draamaa ympärillä.
Tulin liian kiltiksi enkä kokenut kasvaneeni sellaiseksi persoonaksi kuka olen vaan selviydyin ja omanarvontunne on jäänyt vähäiseksi aikuisikään asti. Koko elämäni on ollut kaaosta ja päämäärätöntä, addkitoiden ja häpeän kanssa elämistä.
Terapian kun vastikään olen saanut aloitettua ja päässyt jo tulemaan enemmän kuulluksi niin tunteet ovat välillä voimakkaat. Näen näihin tunteisiin liittyviä unia ja sen lisäksi saatan herätä kesken yön erittäin raivoisaan vihan tunteeseen. Niin, että se oikein saa minut fyysisesti voimaan pahoin ja saattaa muovautua itkuksi ja epätoivoksi. Tuo viha on sisälläni kyllä sellainen, että se on vähän pelottavakin minulle kohdattavaksi mutta minusta tarpeellinen asia purkaa jotenkin.
Näinkö tämän prosessin kuuluukin toimia?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumoista paranemiseen EI kuulu viha ja katkeruus, vaan sen puutteen täyttymys. Pystyt aikuisena tarjoamaan itsellesi sen, mitä vanhempasi eivät sinulle lapsena pystyneet. Jos terapia lietsoo sinussa vihaa ja katkeruuta, LOPETA SE VÄLITTÖMÄSTI ja etsi apua sellaisilta tahoilat, jotka eivät lietso ja kasvata sinussa pahuutta, vaan ohjaavat kohti valoa ja rauhaa
Ymmärrän mitä haet tällä takaa, mutta tuli mieleen, että eivätkö viha ja katkeruus ole kuitenkin tunteina ihan ymmärrettäviä nuo ap:n kuvaamat kasvuolosuhteet huomioonottaen? Lietsooko terapia itsessään näitä välttämättä. Entä jos kyse on siitä, että patoutunut tunne tulee pintaan terapiaprosessin myötä? Sehän on toivottavampaa kuin se, että viha ja katkeruus yritetään kieltää ja estää niiden nouseminen. Ei vihan tunteen kokeminen automaattisesti johdata "pahuu
Selkeästi et ymmärrä toipumisprosessista mitään. Vihan täytyy tulla, jotta ihminen vahvistuu suojelmaan omia rajojaan. Se vaan kanavoidaan esim. juuri fyysiseen toimintaan. Anteeksiantoa ei voida uhrilta vaatia, se on haitallista, ja se tulee jos tulee, vapaaehtoisesti ja pakottamatta toipumisprosessin LOPUSSA, hyväksynnän kautta. Mutta saa jäädä tulemattakin, kukaan ei tähän pakota. Vihan takana on hirveä suru, mutta suru ei pääse pintaan ennen kuin ihmisen rajat on vihan kautta rakennettu. Muuten ihminen ei kestä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tolkuttomasta vihasta kärsiville on myös vertaistukiryhmä, feministit. Kynis.mi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei. Ei tuota pitäisi välttämättä olla prosessissa. Sen olisi pitänyt olla jo aiemmin elämässä. Ehkä terapia ei ole kaikille hyvä jos tekee tuota. Luultavasti olon pitäisi parantua yleensä, jos irrottaa, ei pahentua. Jos mielessä on liikaa asiat, tulee ehkä vihaa ja unet menee. Vaikka kai joku prosessi etenee. -Kyllä ketä vaan suututtaa jos ajattelee jotain pahantekijää, nilkkejä. Siitä tyypistä pitäisi nimenomaan päästä eroon ettei ota sitä enää ajatuksiinsa eikä elämäänsä. Potkaisee sen ulos ja katkaisee johdot / ajatusyhteydet siihen. Toki itse tietää mitä piti käsitellä ja mikä on jo. Ehkä joillakin on pelko että törmää hulluun ihmiseen ulkona tai jossain.
Ai sinun mielestä vai? Jos et ole traumoihin ja siitä toipumiseen yhtään perehtynyt niin voit pitää sen naamasi kiinni. Vai ihanko ajattelit että
Tunteiden purkaminen, tunnistaminen ja kuulluksi tuleminen on osa kokonaisuutta. Näiden kautta ihminen voi mahdollistaa sen kuka on siellä vaikeiden tunteiden ja tunnelukkojen takana. Traumoilla kun on tapana toistua mielessä alituiseen ja toistaa itseään vaikka ihminen sitä ei tiedostaisi itse. Se on kuin kupla josta ei pääse pois. Siksi työstäminen on tärkeää ja lopulta tapahtuu sekin, että on edellytyksiä puhdistaa se paskavesi puhtaalla ja raikkaalla vedellä.
Itse en oikein usko näiden terapioiden toimivuuteen, saattaa aluksi tuntua, että tämähän toimii, mutta näen siinä myös vaaran paikan. Jos on huono tai jopa tahallaan vahingoittava (niitäkin on) terapeutti, ja mistä tiedät aina onko, niin voi aiheuttaa myös hallaa. Ja kuinka pitkälle se terapia kantaa, vai joudutko loppuelämäsi juoksemaan eri terapioissa. Ja se, että vihan pitää päästä purkautumaan, mutta entä jos se viha vaan kasvaa? Kyllähän sieltä joitain oivalluksia voi saada, mutta olisiko jotain muuta keinoa kuin joku terapian nimellä kulkeva maksullinen hoito? Terapiassa käyminen saattaa joillekin jo itsessään olla vähän häpeä, kun en muuten pärjää.
Saisiko sitä keskusteluapua sittenkin joiltain tavallisilta ihmisiltä, eihän siellä terapiassakaan terapeutti voi mitään ratkaisuja kenenkään puolesta tehdä?
Selkeästi se kirjoittaja ei ymmärrä toipumisprosessista mitään, joka painotti anteeksiantoa. Vihan täytyy tulla, jotta ihminen vahvistuu suojelemaan omia rajojaan. Se vaan kanavoidaan esim. juuri fyysiseen toimintaan. Anteeksiantoa ei voida uhrilta vaatia, se on haitallista, ja se tulee jos tulee, vapaaehtoisesti ja pakottamatta toipumisprosessin LOPUSSA, hyväksynnän kautta. Mutta saa jäädä tulemattakin, kukaan ei tähän pakota eikä sitä voida vaatia. Vihan takana on hirveä suru, mutta suru ei pääse pintaan ennen kuin ihmisen rajat on vihan kautta rakennettu. Muuten ihminen ei kestä sitä.
Ap, sinulla on kaikki oikeus vihaan. Pura se nyt vaan ottamalla oma keho haltuun. Juokse, käytä ääntä, nosta rautaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se menee kyllä ohi. Osa prosessia. Jaksa sen läpi, kyllä se kannattaa.
Tunteet pitää käydä vain läpi. Muu ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei. Ei tuota pitäisi välttämättä olla prosessissa. Sen olisi pitänyt olla jo aiemmin elämässä. Ehkä terapia ei ole kaikille hyvä jos tekee tuota. Luultavasti olon pitäisi parantua yleensä, jos irrottaa, ei pahentua. Jos mielessä on liikaa asiat, tulee ehkä vihaa ja unet menee. Vaikka kai joku prosessi etenee. -Kyllä ketä vaan suututtaa jos ajattelee jotain pahantekijää, nilkkejä. Siitä tyypistä pitäisi nimenomaan päästä eroon ettei ota sitä enää ajatuksiinsa eikä elämäänsä. Potkaisee sen ulos ja katkaisee johdot / ajatusyhteydet siihen. Toki itse tietää mitä piti käsitellä ja mikä on jo. Ehkä joillakin on pelko että törmää hulluun ihmiseen ulkona tai jossain.
Ai sinun mielestä vai? Jos et ole traumoihin ja siitä toipumiseen yhtään perehtynyt niin voit pitää sen naamasi kiinni. Vai ihanko ajattelit että
Miksi sitä paskaa pitää kaivella? Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat vahingollisia ihmiselle eivätkä kaivelemalla muuksi muutu. Fiksumpaa on sen sijaan keskittyä terveiden käyttäytymismallien etsimiseen, opetteluun ja omaan käytökseensä pysyvästi integroimiseen. Kaataa puhdasta vettä sen paskaveden tilalle
Olen itse hakeutumassa terapiaan, ja kaikki nämä aikuiselämän vuodet olen tuota kirjoittamaasi yrittänyt. Yrittänyt unohtaa ja päästä yli. Vaan kun trauma ei näytä toimivan ihan niin, että se katoaa kun esittää ettei sitä olisi. Vaikka mitä käytösmalleja opettelee, on se sama kuin vetäisi teatteriroolin suoritusta. Olo on epäaito, mikään ei tule luontevasti, sisällä on yhä vaan se sama tunne. Useat pitävät minua itsekkäänä kun en kysele kuulumisia jne. Vaan kun oma olo on koko ajan niin kehno, niin ei vaan riitä energia miettimään muita. Ja kun haluaisin, että riittäisi.
Ja rajojani en ole oppinut pitämään, samanlainen ylimielistelijä olen siihen pisteeseen, että olen jo todella pahoittanut mieleni, ja asia nousee esiin sitten riitana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi sulla on terapeutti joka kantaa.
Itsellä myös pitkä prosessi takana ja pitkään luulin että olinkin selviytyjä. Joka siis on selvinnyt todella vaikeista asioista.
Kunnes kaikki romahti.
Kaikki tunteet oli mun sisällä ja keho alkoi oireilla. Hymyilin ja suoritin vaikka oli äärimmäisen paha olla enkä tiennyt mistä kyse. Sama toiminta malli vain jatkui.
Mulla on myös terapia käynnissä ja nyt osaan olla lempeä sille pienelle tytölle jota kohdeltu väärin. Nykyään annan tunteiden tulla ja mennä. Osaan tunnistaa tunteitani. Vihan takana oli häpeä ja syyllisyys. Nyt osaan olla surullinen. Ennen en osannut.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
viha on tarpeellinen tunne joka on tarkoitettu suojelemaan rajoja.
minä aloitin terapian lisäksi kuntosalin. Kun nostan rautaa, vihaenergia ei jää pyörimään omaan systeemiin vaan tulee puretuksi salilla, ja lisäksi keho voi hyvin ja fyysinen voima kasvaa. Kannattaa kokeilla. Fyysinen ja henkinen toipuminen tulevat yhtä aikaa.
Joo, ja itse piti tuon kehollisuuden ja liikunnan merkityksetkin ymmärtää. Ei jossain kognitiivisessa terapiassa tuollaisiin yleensä keskitytä, riippuu nyt tietysti terapeutistakin (tiedän yhden kognitiivisen joka on myös joogaohjaaja ja lähestyy ongelmia paljonkin kehon kautta, hänelle vaan ei ollut vapaita aikoja.) Tuntuu että olen saanut eniten apua youtuben traumaterapeuteilta ja AA:sta (nykyään jo pitkä raittius takana.)
T. Se joka kertoi terapian hyödyn jääneen heppoiseksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei. Ei tuota pitäisi välttämättä olla prosessissa. Sen olisi pitänyt olla jo aiemmin elämässä. Ehkä terapia ei ole kaikille hyvä jos tekee tuota. Luultavasti olon pitäisi parantua yleensä, jos irrottaa, ei pahentua. Jos mielessä on liikaa asiat, tulee ehkä vihaa ja unet menee. Vaikka kai joku prosessi etenee. -Kyllä ketä vaan suututtaa jos ajattelee jotain pahantekijää, nilkkejä. Siitä tyypistä pitäisi nimenomaan päästä eroon ettei ota sitä enää ajatuksiinsa eikä elämäänsä. Potkaisee sen ulos ja katkaisee johdot / ajatusyhteydet siihen. Toki itse tietää mitä piti käsitellä ja mikä on jo. Ehkä joillakin on pelko että törmää hulluun ihmiseen ulkona tai jossain.
Ai sinun mielestä vai? Jos et ole traumoihin ja siitä toipumiseen yhtään perehtynyt niin voit pi
Tunteiden purkaminen, tunnistaminen ja kuulluksi tuleminen on osa kokonaisuutta. Näiden kautta ihminen voi mahdollistaa sen kuka on siellä vaikeiden tunteiden ja tunnelukkojen takana. Traumoilla kun on tapana toistua mielessä alituiseen ja toistaa itseään vaikka ihminen sitä ei tiedostaisi itse. Se on kuin kupla josta ei pääse pois. Siksi työstäminen on tärkeää ja lopulta tapahtuu sekin, että on edellytyksiä puhdistaa se paskavesi puhtaalla ja raikkaalla vedellä.
Itselläni on juurikin tuo, etten oikeastaan edes tunne itseäni. Jos itseään pitäisi johonkin kuvailla, niin en oikeasti osaa sanoa lähes yhtään mitään.
Suuri häpeän tunne on koko ajan sisällä, koen lähtökohtaisesti olevani kaikessa huonompi kuin kaikki muut. En tiedä, kuka olisin ilman tuota häpeää. Ja päälle yleistynyt ahdistuneisuus, jossa joka hetki mielessä pyörii katastrofi-ajatuksia, että millä tavalla loppuelämäni voi olla pilalla (sairaudet, taloudelliset asiat jne).
Näissä näen jo sen mittakaavan ongelmia, ettei auttaisi jutella ihan kenelle tahansa terapeutin sijaan, kuten ylempänä joku kommentoi. Tällä hetkellä pidän tosi vähän yhteyttä kenenkään, jotten huomaamattani alkaisi kippaamaan ongelmiani muiden niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein usko näiden terapioiden toimivuuteen, saattaa aluksi tuntua, että tämähän toimii, mutta näen siinä myös vaaran paikan. Jos on huono tai jopa tahallaan vahingoittava (niitäkin on) terapeutti, ja mistä tiedät aina onko, niin voi aiheuttaa myös hallaa. Ja kuinka pitkälle se terapia kantaa, vai joudutko loppuelämäsi juoksemaan eri terapioissa. Ja se, että vihan pitää päästä purkautumaan, mutta entä jos se viha vaan kasvaa? Kyllähän sieltä joitain oivalluksia voi saada, mutta olisiko jotain muuta keinoa kuin joku terapian nimellä kulkeva maksullinen hoito? Terapiassa käyminen saattaa joillekin jo itsessään olla vähän häpeä, kun en muuten pärjää.
Saisiko sitä keskusteluapua sittenkin joiltain tavallisilta ihmisiltä, eihän siellä terapiassakaan terapeutti voi mitään ratkaisuja kenenkään puolesta tehdä?
Sen verran lisäisin, että siinä mielessä terapeutti on paikallaan, jos sanoo, että asiakas on oikeassa ajatuksineen. Saa oikeutuksen ajatuksilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä teitä saatanan sekopäitä riittää tälle palstalle loputtomasti????
Terapian alku on juuri sellaista, että olotila mahdollisesti huononee. Johtuu ihan siitä, kun kaivetaan niitä patoutumia ja traumoja esiin. Mutta pikkuhiljaa helpottaa kun oopit uusia ajattelumalleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi sulla on terapeutti joka kantaa.
Itsellä myös pitkä prosessi takana ja pitkään luulin että olinkin selviytyjä. Joka siis on selvinnyt todella vaikeista asioista.
Kunnes kaikki romahti.
Kaikki tunteet oli mun sisällä ja keho alkoi oireilla. Hymyilin ja suoritin vaikka oli äärimmäisen paha olla enkä tiennyt mistä kyse. Sama toiminta malli vain jatkui.
Mulla on myös terapia käynnissä ja nyt osaan olla lempeä sille pienelle tytölle jota kohdeltu väärin. Nykyään annan tunteiden tulla ja mennä. Osaan tunnistaa tunteitani. Vihan takana oli häpeä ja syyllisyys. Nyt osaan olla surullinen. Ennen en osannut.
Tsemppiä.
Ajatella että te naiset uskotte tuollaiseen lässyttävään paskaan.
Voi ap parkaa. Varmaan kauheat traumat kun penaali heitettiin ala-asteella roskikseen. Ja kissa kuoli pari vuotta sitten 😢
Kuulostaa siltä, että terapiassa olet vihdoin löytänyt turvallisen paikan käsitellä tunteitasi.
Jos vaikeiden tunteiden maton alle lakaisu olisi vastaus ongelmiin, olisi Suomessa todella vähän mielenterveysongelmia, lähisuhdeväkivaltaa ja masennuslääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap parkaa. Varmaan kauheat traumat kun penaali heitettiin ala-asteella roskikseen. Ja kissa kuoli pari vuotta sitten 😢
Mikä sua oikein vaivaa? Kerro lisää!
Kaffebulla on joku hihhuli, älä kuuntele.
Miksi sitä paskaa pitää kaivella? Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat vahingollisia ihmiselle eivätkä kaivelemalla muuksi muutu. Fiksumpaa on sen sijaan keskittyä terveiden käyttäytymismallien etsimiseen, opetteluun ja omaan käytökseensä pysyvästi integroimiseen. Kaataa puhdasta vettä sen paskaveden tilalle