Kelpaan kuuntelevaksi korvaksi, mutta

Kannattaa lyhentää viestejä, pitkittää vastausvälejä, olla kiireinen ja siirtää myöhemmäksi ja välillä vaan olla reagoimatta. Pikkuhiljaa jättää nuo paskat kaverit.

Voisi sanoa ihan suoraan että en jaksa enää tukea, että se on ainoa sisältö tässä ystävyydessä nykyisin.

Mulla oli aikoinaan ystävä joka pelkästään silloin otti yhteyttä kun kaipasi tukea. Lopulta sanoin päivän että soitan silloin jos ehdin. En enää koskaan ottanut yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli aikoinaan ystävä joka pelkästään silloin otti yhteyttä kun kaipasi tukea. Lopulta sanoin päivän että soitan silloin jos ehdin. En enää koskaan ottanut yhteyttä.

Eikö hän sitten itse ottanut sinuun enää yhteyttä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lyhentää viestejä, pitkittää vastausvälejä, olla kiireinen ja siirtää myöhemmäksi ja välillä vaan olla reagoimatta. Pikkuhiljaa jättää nuo paskat kaverit.

Olen tehnyt juuri näin ja se ei ikinä tajunnut mun olleen yhteydessä varmaan 2-3 vuoteen lainkaan vaan harva yhteydenpito oli ollut täysin hänen varassa ja sitten lopulta lakkasin vastaamasta niihinkin, eihän se hyvällä ottanut sittenkään

Mua ei enää huvita alkaa ihmisiä kuuntelemaan jos ei ole oikeasti hyvä ystävä. Käy helposti niin että saa aina sitten tehdä sitä. Osa ei myöskään tunnista rajoja, minkä verran voi pyytää tukea, vaan se ystävän kuormittaminen voi mennä aivan höpöksi ja olla välillä päivittäistä samoista asioista. Jos en kelpaa toiselle muuhun kuin tukemiseen niin miksi minua pitäisi kiinnostaa tehdä sitäkään?

Ei toi oo ystävyyttä, vaan hyväksikäyttöä! Ystävyys on vastavuoroista! Niin yksinkertaista. 

Täällä vähän samanlainen tilanne. Oltiin parhaita ystäviä teini-iästä reilu neljäkymppiseksi, kunnes tämä entinen paras ystäväni löysi uuden kaveriporukan. Nykyään kelpaan kuuntelemaan murheita  ja jakamaan asioita tai juttuja, joita ei kehtaa uusille kavereilleen kertoa. Myös jotain palveluksia otetaan mielellään vastaan. Mutta kaikki kiva, esim. yhdessä liikkuminen, juhliminen ja matkustelu tapahtuu näiden uusien kavereiden kanssa. Tämä on särkenyt sydämeni. Olen kai vaan jotenkin yrittänyt hyväksyä uuden asemani ja tilanteen, koska en voi/osaa siihen itse vaikuttaa. Yritän skaalata/downgradata ystävyytemme jonkin sortin kaveruudeksi, kuten hänkin on tehnyt ilmeisesti. En kyllä ole onnistunu tässä kovin hyvin, asia painaa mieltä edelleen päivittäin kovastikin.

Tuttu juttu. Minutkin on heivattu joksikin yksinäisten ja kurjien hetkien kuuntelijaksi. Aiemmin jaettiin kaikki elämän osa-alueet ja pidettiin hauskaa, mutta toinen löysi paremmat piirit. Yritän itse ottaa etäisyyttä ja vähentää kyseisen ystävän merkitystä elämässäni, jotta ei sattuisi niin kovin. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Minutkin on heivattu joksikin yksinäisten ja kurjien hetkien kuuntelijaksi. Aiemmin jaettiin kaikki elämän osa-alueet ja pidettiin hauskaa, mutta toinen löysi paremmat piirit. Yritän itse ottaa etäisyyttä ja vähentää kyseisen ystävän merkitystä elämässäni, jotta ei sattuisi niin kovin. 

Itse en ole kyennyt tuohon merkityksen vähentämiseen, ainakaan vielä, eli sattuu tosi pahasti ja pyörittelen asiaa mielessäni harva se päivä. En pysty ymmärtämään tätä, suoranaista julmuutta mielestäni tai ainakin tunneälyn puutetta.

Ap

Otin itse asenteen, että en ottanu itse yhteyttä kehenkään. Kokeilin mitä tapahtuu. Ikävä kyllä yhteydenpidot loppuivat siihen. Laulun sanoja mukaillen Ei ole ketään kelle soittaa...

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, täällä samanlaisessa tilanteessa oleva ihminen. 

 

Jurppii helvetisti kun olen vuosia tukenut ja toiminut ilmaisena terapeuttina ystävälleni, mutta ikinä ei tule kutsua juhliin, illanviettoihin tai mihinkään mukavaan. Olen sanonut ihan suoraan että olisi mukavaa järjestää joskus jotain kivaa, ja tarjoutunut itse järjestämään. Ei koskaan onnistu, aina on jotain muuta. Somesta sitten näkee päivityksiä kun ollaan "mirkun" kanssa radalla ja on ihan hel***tin kivaa, just silloin kun ei ole sopinut mun ehdottamat jutut. Kaikki nega kyllä pitäisi ruotia hänen elämästään, mieluiten silloin kun hänelle itselleen sopii. Useimmiten hän viestii ja soittelee näistä jutuista illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen, ja juttua riittäisi aamun pikkutunneille saakka.

 

Avuton ja hölmö olo. Ymmärrän että ystävyyteen kuuluu sekin että jaetaan huolia, mutta pitäisi siinä vastapainona olla sitten sitä y

"Jutellaan sitten näistä kun nähdään seuraavan kerran.Varsinkaan myöhemmin illalla ei ole paras aika puhua ja väsyttää."

Yhteydenpito voi loppua kun asetat pieniä ehtoja etkä ole mikään heti tavoitettavissa oleva maksuton terapeutti. Se näkee että häneltäkin odotetaan jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Minutkin on heivattu joksikin yksinäisten ja kurjien hetkien kuuntelijaksi. Aiemmin jaettiin kaikki elämän osa-alueet ja pidettiin hauskaa, mutta toinen löysi paremmat piirit. Yritän itse ottaa etäisyyttä ja vähentää kyseisen ystävän merkitystä elämässäni, jotta ei sattuisi niin kovin. 

Itse en ole kyennyt tuohon merkityksen vähentämiseen, ainakaan vielä, eli sattuu tosi pahasti ja pyörittelen asiaa mielessäni harva se päivä. En pysty ymmärtämään tätä, suoranaista julmuutta mielestäni tai ainakin tunneälyn puutetta.

Ap

Jos ihminen pääsee uusiin piireihin, hän käyttää hirveästi energiaa tehdäkseen hyvän ensivaikutelman ja vanhat tuttavuudet jäävät väkisinkin vähemmälle huomiolle. Jos ihminen on lisäksi huono ystävä, hän alkaa "splitata" ystäväpiirejään niin että uudet kaverit saavat nähdä hänen hyvät puolensa ja vanhat kaverit näkevät enää vain hänen huonoja puoliaan. 

Jos ystävä ei halua sinua uusiin piireihinsä, niin se on narsistinen henkilö, jolle tällainen "kulissit&likasanko" -järjestely elämässä on tärkeää. Päästä irti. On jonkin uuden ihmisen vuoro olla likasankona tälle "ystävälle".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli aikoinaan ystävä joka pelkästään silloin otti yhteyttä kun kaipasi tukea. Lopulta sanoin päivän että soitan silloin jos ehdin. En enää koskaan ottanut yhteyttä.

Eikö hän sitten itse ottanut sinuun enää yhteyttä?

Ap

Ei ottanut. Mulla oli jo useita vuosia ollut tunne varallaolosta ja laiskasta yhteydenpidosta, tiesin aina että jotain oli sattunut kun halusi ottaa yhteyttä. Ei jaksanut nähdä enempää vaivaa kun lopetin.

Parempi että luovuttaa niiden suhteen joiden kanssa ystävyys ei toimi. On itsellekin toisaalta helpotus. Mikään ei sovi jos ehdottaa mutta pitäisi yökaudet lätistä puhelimessa ongelmista. En itse edes kehtaisi. Jos ei halua vastavuoroisesti antaa mitään tai tavata niin pitäisi ymmärtää myöskin lopettaa terapiapuhelut. Rajat tällaiselle on kyettävä itse vetämään, niitä ei kukaan muukaan tee. Samalla tavalla voi itse keksiä tekosyitä valituspuheluille. Niinhän hänkin tekee tapaamisille