Miten kauan erotuska kestää?

Vuosi on lyhyt aika. Alkua vasta.

Jos ero oli ns. virhe, niin tietynlainen tuska ei lopu koskaan. Sitä voi esittää ja näytellä, että ratkaisu oli oikea ja yli on päästy, mutta se on vain itsehuijausta ja pintaa. 

Pahin tuska kesti mulla kaksi vuotta. Kolmannen vuoden aikana en ole enää häntä kaivannut ja oikeastaan siitä eteenpäin olen ajatellut eksästäni vain ja ainoastaan, että "terve menoa".

Tulin jätetyksi noin vuoden suhteen jälkeen ollessani rakastunut tuhannen auringon voimalla. Siitäpä syystä se vuosi tuntui ihan maagiselta ajalta, vaikka en jälkikäteen ajatellen edes tullut kauhean hyvin kohdelluksi.

Uskon, että olisin päässyt nopeammin yli, jos ero ei olisi tapahtunut noin voimakkaassa ensihuumassa.

Se riippuu ihmisestä. Ja myös siitä kuinka mones ero on kysymyksessä. Ensimmäisestä erosta toipumiseen menee noin kolme vuotta, keskimäärin.

Vierailija kirjoitti:

Pahin tuska kesti mulla kaksi vuotta. Kolmannen vuoden aikana en ole enää häntä kaivannut ja oikeastaan siitä eteenpäin olen ajatellut eksästäni vain ja ainoastaan, että "terve menoa".

Tulin jätetyksi noin vuoden suhteen jälkeen ollessani rakastunut tuhannen auringon voimalla. Siitäpä syystä se vuosi tuntui ihan maagiselta ajalta, vaikka en jälkikäteen ajatellen edes tullut kauhean hyvin kohdelluksi.

Uskon, että olisin päässyt nopeammin yli, jos ero ei olisi tapahtunut noin voimakkaassa ensihuumassa.

Eli olit mielikuvitusrakastunut. Yhteyttä kumppaniin ei ollut. Ja nyt kaipaat tuota kuviteltua "rakkautta"? Kyse näkyy olevan siitä että tarvitset jonkun pitelemään itseäsi pystyssä.

Ensimmäinen ero. Oli ensirakkaus. 25v yhdessä. Ollaan vaan niin erilaisia. Mies boheemi ja itse taas en

Ap

18v suhde päättyi ja kaksi ensimmäistä vuotta oli aika tunnepitoisia. Nyt 5v myöhemmin en tunne enää mitään häntä kohtaan ja nautin yksinolosta ja vapaudestani. Kyllä se siitä 👍

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen ero. Oli ensirakkaus. 25v yhdessä. Ollaan vaan niin erilaisia. Mies boheemi ja itse taas en

 

Heppoisin kuulemani eron syy. Ehkä myös syy yhdessäoloon oli yhtä olematon. Ihme että asian huomaamiseen meni 25 vuotta. 

Täällä mietitään samaa. Olotila on ihan kamala. Erosta kulunut vasta 2kk. Oltiin 30 vuotta yhdessä ja kaikki loppui siihen kun mies alkoi pettää. Tuntuu ettei tästä selviä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen ero. Oli ensirakkaus. 25v yhdessä. Ollaan vaan niin erilaisia. Mies boheemi ja itse taas en

 

Heppoisin kuulemani eron syy. Ehkä myös syy yhdessäoloon oli yhtä olematon. Ihme että asian huomaamiseen meni 25 vuotta. 

Niin yritin kauan sietää ja siedinkin. Miten muka heppoinen syy? Ihmiset kasvaa erilleen. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu ihmisestä. Ja myös siitä kuinka mones ero on kysymyksessä. Ensimmäisestä erosta toipumiseen menee noin kolme vuotta, keskimäärin.

3 vuotta, yli 20 vuoden avioliitto. Nyt eron 3. vuosipäivä oli karmean vaikea (olisi ollut hopeahääpäivä). Sen jälkeen olen mennyt huimasti eteenpäin. 

Ahdistus menee edestakaisin. Olen 2 vuoden kohdalla ehtinyt lievästi ihastua ja löytänyt kivan treffikaverin sen jälkeen. Häneen voisin vaikka sitoutua, jos hänkin tahtoisi. 

Sairastuin henkisesti suhteen aikana. Osasyy oli suhde. 

Mies suuttui myös pienestä. Yritys yhteen oli kun mies sanoi muuttuneensa. Ei enää suuttunut helposti mutta edelleen itseäni ärsytti samat asiat. 

Ap

Aivokemia tasoittuu. Mutta ehkä se vaatii että pitäisi päättää että eroaako itsekin, irrottaako jostain vai roikkuuko toisessa toivoen. Että prosessi etenee. Ja että tulisi uusi toivo muualta ja itsen kautta elämään, elää itsensä kautta. Jos näkee pelkkiä hyviä puolia toisessa ja kokee riippuvuutta, ero voi olla hankala. Pitäisi miettiä mitä huonoja puolia suhteessa olisi voinut olla tai ehkä kaikilla on huonojakin puolia, vaikka toinen yleensä on korokkeelle asetettu palvontaan lähes. Ja palaako yhteen vai ei, jos ei niin sitten hoitaa omaa tunnekehoaan ehjään suuntaan, vaikka ero on repivä ensin ja tuntuu että se hajottaa. Se on prosesseja ja vaiheita. Ja aurinko paistaa joku päivä taas, jos on ollut ajatusprosesseja. Ehkä järkeily ja keskustelukin joskus auttaa, vaikka itsensä kanssa. Alkoholi voi lisätä roikkumista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen ero. Oli ensirakkaus. 25v yhdessä. Ollaan vaan niin erilaisia. Mies boheemi ja itse taas en

 

Heppoisin kuulemani eron syy. Ehkä myös syy yhdessäoloon oli yhtä olematon. Ihme että asian huomaamiseen meni 25 vuotta. 

Ei se muiden vika ole, ettet saa suhdetta. 

Erosin, palasimme yhteen, erottiin taas ja sitten kesän jälkeen yhteen.

Tehtiin lapsi. Sitten erottiin. En jaksanut enää jakaa häntä. Oli pakko lähteä.

Äiti kosti että en tapaisi lasta, olisi halunnut pitää mut ja muut.Vasta nyt kun 25 vuotta meni olen tavannut lastani; kun aikuinen. 

Mutta ahdistus erosta lapsestani ei lopu koskaan. Se palaa uniini. Maailma on julma, ja sen tekevät ihmiset

Vielä elättelen toiveita yhteenpaluusta. Mutta jaksaisinko sitä? Täälläkin sitä mieltä että ero turha. 

Ap

Siis yhteenpaluu tuore. Huomasin taas että huomauttelin kaikesta. Mikä ei ollut hyväksi itselle eikä miehelle. Vieläkö kannattaisi yrittää? Meillä arvot samat ja huumorintaju. Erilliset mielipiteet kodista sen hoidosta ja siitä etten hyväksynyt miestä sellaisena kuin hän on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Erosin, palasimme yhteen, erottiin taas ja sitten kesän jälkeen yhteen.

Tehtiin lapsi. Sitten erottiin. En jaksanut enää jakaa häntä. Oli pakko lähteä.

Äiti kosti että en tapaisi lasta, olisi halunnut pitää mut ja muut.Vasta nyt kun 25 vuotta meni olen tavannut lastani; kun aikuinen. 

Mutta ahdistus erosta lapsestani ei lopu koskaan. Se palaa uniini. Maailma on julma, ja sen tekevät ihmiset

 

 

Jutun juoni jäi täysin epäselväksi. 

Sille se on helppoa joka pettää ja lähtee uuden matkaan. Petetylle karsea paikka!

Vierailija kirjoitti:

Jos ero oli ns. virhe, niin tietynlainen tuska ei lopu koskaan. Sitä voi esittää ja näytellä, että ratkaisu oli oikea ja yli on päästy, mutta se on vain itsehuijausta ja pintaa. 

Se toinen ei halua olla sun kanssa. Ei kannata jäädä haikailemaan loppuiäksi.