Onko yleistä että kumpikaan vanhemmista ei halua ottaa lasta kotiinsa?

Pienten lasten kohdalla harvinaista, isompien lasten ja teinien kohdalla yleisempää. 

En mä normaaliksi näitä lapsistaan luopuvia vanhempia sanoisi, vaikka kuinka olisi päällepäin ura ja talous ja ulkonäkö kunnossa. Esimerkiksi persoonallisuushäiriöt eivät ulospäin yleensä näy. 

Ilmiö on olemassa, mutta ilmenee lähinnä niin, että lapsi ei mahdu kumpaakaan perheeseen ja alkaa oireilla (päihteillä) ja vanhemmat luovuttavat. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on kyllä itsekäs ja mätä olio

Pahin olio maan päällä.

Vierailija kirjoitti:

Ilmiö on olemassa, mutta ilmenee lähinnä niin, että lapsi ei mahdu kumpaakaan perheeseen ja alkaa oireilla (päihteillä) ja vanhemmat luovuttavat. 

Taustalla on usein äidin voittama taistelu lapsesta.

En vaan voi ymmärtää kuinka voi omat lapset hylätä. Minulla on suht tuore uusi suhde ja olen tietenkin ihan rakastunut. Lapset ja mies ovat tavanneet toisensa. Tai no, pari vuotta siis tämän miehen kanssa oltu, lapset tutustui vuosi sitten. Nyt joku aika sitten mies suuttui vähän tyhmästäkin syystä lapsiini, ei heille sitä kyllä ilmaissut. Otti hetkeksi vain hajurakoa. Olisin kyllä heivannut tyypin, jos olisi laittanut valitsemaan tai ei haluaisi enää ikinä heitä edes nähdä. Ihan sama vaikka se olisi rankkaa minullekin, ero siis. Mutta lapset ensin. Minulle kyllä sopii että nähdään pääosin vain kun lapset ovat isällään, kuitenkin ovat siellä puolet ajasta. En toki voisi olla miehen kanssa joka inhoaisi lapsiani. Isää ei tarvitse leikkiä, mutta toimeen tulla. 

Vierailija kirjoitti:

Minä muutin mummille, kun äitini tapasi erään Matin jolle avioton lapsia oli häpeä. Isästäni minulla ei ole tietoa. 

Historiassamme on myös tarinoita, joissa äiti on surmannut sen lapsensa kelvatakseen jollekin miehelle. 

Kyllä on tavallista erityisesti uusperhekuvioissa. Tai voi olla niin, ettei ole tervetullut enää toiseen kotiin, kun on liian "hankala". Teinit nyt on hankalia ja erityisesti vanhempien uusia kumppaneita kohtaan kapinointi voi olla valtavan vahvaa. Kumman siinä sitten pitäisi väistyä: uuden puolison vai teinin, jos yhteiselosta ei kertakaikkisesti tule mitään? Omasta mielestäni vastaus on ilmeinen, mutta elävässä elämässä ei sitten ehkä olekaan.

Oma teinini ei suostu enää asumaan saman katon alla äitipuolensa kanssa, joka ei siedä häntä. Minä olen luopunut koko ajatuksesta, että tässä voisi olla mitään uusperhettä tai uutta parisuhdetta. Tämä meni nyt näin, mutta ei mene montaa vuotta, kun kapinoiva teini on aikuinen. Ehkä sitten on taas oma aikani. 

Ei kaikkia kapinoivia ja päihteitä käyttäviä nuoria voi sijoittaakaan, varsinkin jos käytös liittyy uusperhekuvioihin.

Miksei olisi? Onhan sekin yleistä, että ihmiset eivät halua hankkia lapsia ilman kumppania. Muuten meillä olisi runsaammin itsenäisiä äitejä ja adoptiovanhempia 

Minulla oli aikanaan poika, jonka kanssa en meinannut tulla toimeen. Hän sai raivokohtauksia ja kävi päälle, jos ei saanut tahtoaan lävitse. Jos kyse tällaisesta lapsesta, niin en yhtään ihmettele, että hänet annetaan pois. Sitä pelkää itsensä puolesta. 

Tämä poika sitten vähän rauhoittui murrosiässä. Tai sitten minä aloin antamaan periksi.

Joku trolli kiimoissaan spämmännyt koko ketjun täyteen. Älkää vastatko sille. Ilmiantakaa noi viestit. 80% ketjusta samaisen spämmääjän käsialaa.

Nuorisopsykiatrialla tapaa paljon lapsia jotka ovat jääneet erossa äidille, isä ei ota mitään roolia ja äiti ei haluaisi olla aina yksin vastuussa, joten toivoisi että vastahakoinen teini olisi vastahakoisen isän luona joka toinen viikko tai edes viikonloppu. Kyllä se noihin teineihin sattuu, että heidät halutaan pois kodistaan. Vaikkakin toisen vanhemman luo ja vaikkakin vain osaksi ajasta, ja vaikka ymmärrän 100% että (oireilevan) teinin yh-vanhempi voisi välillä olla omaa aikaa vailla.

Vierailija kirjoitti:

Joku trolli kiimoissaan spämmännyt koko ketjun täyteen. Älkää vastatko sille. Ilmiantakaa noi viestit. 80% ketjusta samaisen spämmääjän käsialaa.

Miksi ne sua häirii? Ne on helppo ohittaa ihan vaan ohittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorisopsykiatrialla tapaa paljon lapsia jotka ovat jääneet erossa äidille, isä ei ota mitään roolia ja äiti ei haluaisi olla aina yksin vastuussa, joten toivoisi että vastahakoinen teini olisi vastahakoisen isän luona joka toinen viikko tai edes viikonloppu. Kyllä se noihin teineihin sattuu, että heidät halutaan pois kodistaan. Vaikkakin toisen vanhemman luo ja vaikkakin vain osaksi ajasta, ja vaikka ymmärrän 100% että (oireilevan) teinin yh-vanhempi voisi välillä olla omaa aikaa vailla.

Äiti on itse esim eronnut päihteitä käyttävästä väkivaltaisesta miehestä, mutta altistaa lapsensa edelleen tällaiselle käytökselle saadakseen sitä omaa aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorisopsykiatrialla tapaa paljon lapsia jotka ovat jääneet erossa äidille, isä ei ota mitään roolia ja äiti ei haluaisi olla aina yksin vastuussa, joten toivoisi että vastahakoinen teini olisi vastahakoisen isän luona joka toinen viikko tai edes viikonloppu. Kyllä se noihin teineihin sattuu, että heidät halutaan pois kodistaan. Vaikkakin toisen vanhemman luo ja vaikkakin vain osaksi ajasta, ja vaikka ymmärrän 100% että (oireilevan) teinin yh-vanhempi voisi välillä olla omaa aikaa vailla.

Äiti on itse esim eronnut päihteitä käyttävästä väkivaltaisesta miehestä, mutta altistaa lapsensa edelleen tällaiselle käytökselle saadakseen sitä omaa aikaa. 

No usein juurikin näin... 

Itse rakastan kyllä lastani, joka juuri täysikäisyyden saavutti ja lukiolaisena vielä kanssani asuu, mutta kun lapsen isä vaihtoi minut useamman lapsen yksinhuoltajaäitiin niin alkuun hieman ketutti. Toki petetyksi tuleminenkin, mutta se että nuori jäi minulle 100%sesti. Ei vuoroviikkoja, ei edes viikonloppuja eikä elatusmaksuja ikinä. Eivät ole viettäneet eron jälkeen yhtäkään yötä samassa paikassa. Ero sattui nuoreen teiniin, ei aina helppoa ollut eikä vieläkään ole. Ikinä en hylkäisi lastani, mutta mietin vaan kuinka helppoa se oli toiselle vanhemmalle.

En usko että teinin hylkääminen tai lapsen hylkääminen on suoraan erosta johtunut vaan lapsen omasta sairaudesta johtuvaa, ja lapsesta luopuminen olisi tapahtunut jokatapauksessa näissä perheissä vaikkei eroa olisi ollut..

Sen takia tukitoimia ja sairaanhoito ja Kuntoutus on ensiarvoisen tärkeää! 

Vierailija kirjoitti:

Nuorisopsykiatrialla tapaa paljon lapsia jotka ovat jääneet erossa äidille, isä ei ota mitään roolia ja äiti ei haluaisi olla aina yksin vastuussa, joten toivoisi että vastahakoinen teini olisi vastahakoisen isän luona joka toinen viikko tai edes viikonloppu. Kyllä se noihin teineihin sattuu, että heidät halutaan pois kodistaan. Vaikkakin toisen vanhemman luo ja vaikkakin vain osaksi ajasta, ja vaikka ymmärrän 100% että (oireilevan) teinin yh-vanhempi voisi välillä olla omaa aikaa vailla.

Toisaalta ei voi olla oireilevan nuoren etu sekään, että äiti uupuu ollessaan liian yksin oireilevan nuoren kanssa, erityisesti jos nuorella on myös toinen vanhempi. Kyllä kasvatusvastuuta kuuluukin jakaa. Nuorisopsykiatrisella käyvät nuoret näin keskimäärin ovat tavanomaista kuormittavampia kasvatettavia, varsinkin yksin. Tällainen nuori voi myös haastaa sen ainoan vanhemman auktoriteetin, jolloin yksi aikuinen ei vaan riitä. On sääli, ettei kotona ole tällaisen nuoren tukena molempia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Nuorisopsykiatrialla tapaa paljon lapsia jotka ovat jääneet erossa äidille, isä ei ota mitään roolia ja äiti ei haluaisi olla aina yksin vastuussa, joten toivoisi että vastahakoinen teini olisi vastahakoisen isän luona joka toinen viikko tai edes viikonloppu. Kyllä se noihin teineihin sattuu, että heidät halutaan pois kodistaan. Vaikkakin toisen vanhemman luo ja vaikkakin vain osaksi ajasta, ja vaikka ymmärrän 100% että (oireilevan) teinin yh-vanhempi voisi välillä olla omaa aikaa vailla.

Silloin voi yrittää sopia, että se teini menisi vaikka yhtenä viikonloppuna vaikka ukin tai enon, sedän jne luokse kylään, niin mutsi saa omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos eläin ei halua tai osaa huolehtia jälkeläisistään, sitä pidetään luonnehäiriöisenä ja usein jopa lopetetaan tai ei ainakaan missään tapauksessa käytetä enää jalostukseen. Ihminen voi kieltäytyä hoitamasta lastaan tai hylätä lapsensa jopa kokoaan ilman mitään sen kummempia seuraamuksia.

Luonnossa nisäkäsnaaraat eivät hylkääkään poikasiaan kuin ääritapauksissa, esim. petoeläimen uhatessa emon henkeä. Nisäkkäillä siittäjät pysyvät kaukana emon touhuista. Koti- ja tuotantoeläimillä naaraita suojellaan nisäkkäiltä. Ihmisillä äidit on alistettu miesten seksiorjiksi ja lapset heidän leluikseen, mikä ei ole millään tasolla luonnollista. Äitejä pahoinpidellään ja r aiskataan äitiyshuollossa ja lapset viedään, jotta äiti saadaan rahaa tuottaviin töihin. Ihan turha kuvitella, että tällaisessa yhteiskunnassa kasvaisi terveitä tai onnellisia lapsia

Millä planeetalla sinä oikein elät, et ainakaan samalla millä me kaikki muut.

Vierailija kirjoitti:

Itse rakastan kyllä lastani, joka juuri täysikäisyyden saavutti ja lukiolaisena vielä kanssani asuu, mutta kun lapsen isä vaihtoi minut useamman lapsen yksinhuoltajaäitiin niin alkuun hieman ketutti. Toki petetyksi tuleminenkin, mutta se että nuori jäi minulle 100%sesti. Ei vuoroviikkoja, ei edes viikonloppuja eikä elatusmaksuja ikinä. Eivät ole viettäneet eron jälkeen yhtäkään yötä samassa paikassa. Ero sattui nuoreen teiniin, ei aina helppoa ollut eikä vieläkään ole. Ikinä en hylkäisi lastani, mutta mietin vaan kuinka helppoa se oli toiselle vanhemmalle.

Tuo on outoa, että toinen vanhempi hylkää lähes aikuisen lapsensa. Ja tietysti minkä ikäisen lapsen vaan.