Ahdistaa huominen töihin meno
Pitkä viikonloppu alkaa olla taputeltu. Oli ihanaa irtautua hetkeksi työstressistä, aikatauluista, työkavereista ja työyhteisöstä jossa toksisuutta. Huomenna taas kuuntelemaan juoruja ja selän takana puhumista sekä kokemaan ulkopuolisuuden tunnetta. Voi kun sais toisen työpaikan, en tiedä miten jaksan tämän syksyn taas.
Kommentit (21)
Alat etsiä uutta paikkaa. Niin minäkin teen.
Se ahdistaa välillä mutta katsele uutta työpaikkaa jos et vain viihdy, monet kyynistyvät. Täytyisi löytää töitä että sellainen työmaa taas täälläpäin.
Niin minuakin. Niinpä olen jo hakenut paria paikkaa ja ensi viikolla yritän jälleen löytää jonkun uuden haettavan.
Se toksisuus johtuu ihmisistä. Kannattas jokaisen luoda positiivisempaa työyhteisöä. Olisin hyvä valkku mutta ei nyt justiinsa ehdi.
Sama täällä. Kovasti yritän keksiä tekosyitä ettei tarvis mennä
Niin minuakin. Tosin olen tehnyt töitä vähän viikonloppunakin, kuten aina, mutta kyllä maanantait ahdistaa. Oikeastaan hieman aina ahdistaa, sillä aina on tekemättömiä töitä. Sen vuoksi teenkin viikonloppuisinkin töitä, että hieman saa kirittyä hommia.
Maanantaina puhelin huutaa, spostit laulaa ja sen lisäksi aina muutakin. Kuten huomenna kaksi poliisikuulustelua putkeen ja sitten illalla vielä asiakas. Mutta. Kyllä näistä aina on selvitty. Niin nytkin.
asianajaja,yrittäjä
Vierailija kirjoitti:

Salli mun nauraa. Hahhahhaa.
Vierailija kirjoitti:
Se toksisuus johtuu ihmisistä. Kannattas jokaisen luoda positiivisempaa työyhteisöä. Olisin hyvä valkku mutta ei nyt justiinsa ehdi.
Ei ne kuuntele ketään, kaikki se toksisuus on jo ihan persoonallisuudessa identifioituna. Niitten täytyy nyt vain pärjätä. Eikä ne yleensä halua tehdä niitä hyviä muutoksia itsessä tai työssä.
Vierailija kirjoitti:
Alat etsiä uutta paikkaa. Niin minäkin teen.
Kuin myös.
Vaihda työpaikkaa. Tai perusta yritys. Ei kannata tuhlata vuosiaan huonoon työilmapiiriin ja epämiellyttävään työhön.
Tee asialla jotain jo heti huomenna.
Ei ahdista. Enemmän ahdistaa se, että huomaan taas pian menneen yhden kuukauden lisää työttömänä. - Jossain vaiheessa hakeuduin kai tänne vain voidakseni saada jotain uutta ajateltavaa kuin jatkuvan huolen työttömyyteni vastapainoksi.
Mutta niin usein olen viimeaikoina lukenut meitä työttömiä ikäänkuin kaikki olisimme samanlaisia halveksivia ja päähänpotkiviä kirjoituksia, että olen nykyisin arempi hakemaan täältä uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia.
Tiedän jo, että minun laisille luureille on kuulemma tilaa monen saunan takana, joihin olisin hyvin tervetullut tai kuinka vetosolmunlenkin toimivuutta voidaan testtata laittamalla se kaulaani. - kyllä tällaisia kehoituksia lukiessa huokaa, että onneksi olen lapseton sinkku, niin voi rauhassa kuukahtaa ja joku sitten löytää raatoni tai on löytämättä. Mutta enpähän tuota pettymystä heillekin.
Työpaikalla huono yhteishenki ja minua kiusataan. En odota kovin suurella innolla aamuja. En löydä muita töitä, olen etsinyt jo monta kuukautta.
Mä istun nytkin työpaikan koneella ja rentoudun hetken lukemalla AV-palstaa. Lokakuun puoliväliin pitäs kehitellä mainoskampanjaa, eilen on valokuvattu ja aamupäivällä miehen kanssa mietittiin mainoksen tekstin tyyliä. Nyt tässä pistelen vähän asemointia kohdalleen, eli mihin teksti, jotta kuvan pääaihe näkyy. Tunti vielä tätä ja sitten ensi viikon kalenteri esiin.
Pidän yrittäjänä olosta, tunteja ei lasketa ja mielelläni istahdan tälle koneelle. Välillä elämä koettelee, mutta sisulla eteenpäin, yleensä se on vastamäkeä, mutta samallahan sitä korkeammalle noustaan. Tsemppiä kaikille.
Moderni aika vapauttaa työn taakasta. Töitä ei tarvitse tehdä. Töitä tarvitsee vain hakea näön vuoksi. Kukaan ei pakota kärsimään töissä. Töitä vaihtamalla ei fiilis parane. Jos haluat päästä eroon paskasta, miksi hakea uutta paskaa
Vierailija kirjoitti:
Alat etsiä uutta paikkaa. Niin minäkin teen.
Paskakasasta toiseen hyppääminen on kärpästen hommaa.
Jää rokuliin..ja ala juomaan