Miksi joku haluaa opettaa tieten tahtoen lapsen lukemaan ennen kouluikää??

No, musta se EI ollut hienoa, että lapseni kyseli 5-vuotiaana

että äiti, mitä se suuseksi on?

Oma poika oli todella kiinnostunut kirjaimista ja kirjoittamisesta. Me kovasti parerille rustailtiin kaikenmoista, ja tämä ihan pojan omasta halusta. Kerran näin sitten tarjoustalossa, jotain sellaisia harjoitteluvihkoja esikouluikäisille, ostin sellaisa, toinen oli lukemaan harjoittelua varten ja toinen laskemista varten. Laskutehtävistä poika ei innostunut, ja kirja jäikin melkein tyhjäksi. Mutta se ns. aapinen oli pojalle mieleen. Poika oppi lukemaan jo ennen esikoulu ikää.



Opetinko mä nyt sitten pojan lukemaan? mene ja tiedä? mutta kaikki se oli tosiaan pojan omaa halua, en viitsinyt kieltäytyä auttamasta ja harjoittelemasta toisen kanssa, kun toinen halusi oppia ja oli utelias kirjainten suhteen.

its eolen opppinut lukemaan vasta koulussa joskus ekan joulun tienoilla ja nyt olen tohtori, joten kuvittelin naivisti, että koulussa on suurinpiirtein sopiva aika opetella. Kuvittelin myös, kuten yksi jos toinen tässä ketjussa, että opettajat mielellään opettavat lapsia lukemaan. Niinpä en omankaan lapseni kanssa kiirehtinyt.



Heräsin todellisuuteen vasta ekan luokan keväällä. Lapseni luokalla noin puolet osasi lukea jo koulun alkaessa. Sen sijasta että opettaja olisi eriyttänyt lukea osaavien ja opettelevien opetusta jotenkin, hän hyppäsi kokonaan opetteluvaiheen yli. Ihmettelin sitä jo syksyllä, kun tavuttain takertelevia lapsia pantiin lukemaan pitkiä monen sivun kappaleita, mutta hölmönä luotin siihen, että opettaja varmaan tietää mitä tekee. Puolet luokasta ei osannut kunnolla lukea vielä ekan luokan keväällä, meidän poika mukana. Sen sijasta, että olisi järjestetty lukiopetusta lapsille, opettaja vain sanoi heidän jääneen jälkeen ja tarvitsevan pienryhmäopetusta. Silloin minä ryhdyin itse opettamaan lastani. Koulun erityisryhmä kuitenkin järjestettiin vasta kun joukko ehti kolmannelle. Vielä nyt viidennelläkin ryhmästä kymmenkunta lasta käy säännöllisesti erityisryhmässä äidinkielentunneilla.



Omakin lapseni lukee vieläkin hitaasti ja vastenmielisesti. Hän inhoaa koko koulua ja välttelee lukuläksyjä, niissä on jo valmiiksi turhautumisen tunne. Olisinpa sittenkin opettanut hänet lukemaan jo eskari-iässä...

mukavaan puuhaa perheen kesken opetella kirjaimia yms. Meillä on kyllä ihan luonnostaan 3 v pojalle jo luettu kirjaimia ja hän tavailee ne perässä. En ole ajatellutkaan ettei niin saisi tehdä. Kai se nyt sitten pitäisi kieltää!



Kyllä lapset kuulee puheessa paljon raadollisempiakin juttuja niin kylillä kuin telkkaristakin. Ei kai sitä kaikkea voi vartioida. Miksi te vanhemmat ette voisi lapsellenne selittää mitä on suuseksi tai murha? Voihan sen tehdä lempeästikkin. Ei kaikesta tarvitse tehdä rumaa, ainakaan lukemaan opettelusta. Herran tähden teidän kanssanne.

Kyse ei ole siitä, että minkä ikäisenä oppii lukemaan vaan siitä, että onko ylipäänsä kiinnostunut lukemisesta ja haluaako aktiivisesti etsiä tietoa. Minua huolestuttaa enemmänkin se, että nykyään lapset eivät ole innokkaita lukemaan ja monille ainoana tiedonlähteenä koulukirjojen lisäksi on Aku Ankka.

Olen alaluokkien ope, erikoistunut kielen oppimiseen ja opettamiseen.



Lapsilla on usein herkistymiskausia lukemisen oppimiseen, joillakin jo kolme vuotiaana. Yleisin ajankohta tähän lienee kuitenkin noin viiden ikävuoden kieppeillä. Edelletyksenä aakkosten oppimiseen, kirjainten tunnistamiseen ja niiden "piirtämiseen" on lapsen oma kiinnostus.



En usko, että lasta voi väkisin opettaa lukemaan :-D



Itse olen sitä mieltä, että jokaisen on saatava kehittyä omalla tahdillaan ja yrittää olla vertailematta omia ja muiden lapsia keskenään. Itse en edes mainitsisi asiasta leikkikentällä, vaikka puheeksi tulisi. Jotenkin tulis tuntu, että yritän nostaa omaani muiden yläpuolelle. Jos joku asian havaitsee, niin sitten ohitan olankohautuksella "no niinhän tuo näemmä oppi, kaikenlaista".



Koulujen aloitusikä vaihtelee maasta toiseen ja käsitykset siitä milloin lukemaan pitäisi oppia. Suomessa aloitetaan koulu suht myöhään ja moni sitten ehtiikin hankkia lukutaidon ennen pulpettiin päätymistä. Toisaalta kannustan ihmisiä tarjoamaan lapsilleen mahdollisimman pitkän lapsuuden leikkien ja turhaan stressaamasta taidoista. Yksi lapsi saattaa olla uskollinen lukutoukka jo leikki-iässä, toinen senkuin juoksentelisi ja roikkuisi puissa vielä viidennelläkin. Kaikki lapset ovat arvokkaita ja ihania omine taitoineen.



Mielestäni tokaluokan loppuun mennessä lukemisen pitäisi sujua jo aika hyvin, että on järkeä jatkaa kolmannelle. Nykyään eka- tai tokaluokan kertaus ei ole mikään nolo asia, vana lapsen kasvun tukea hänen kehityksen tahdissa. Monille huithapeleille tulee vasta yläasteen loppuvaiheilla ahaa-elämys ja innostuvat koulusta. Toisilla taas siinä vaiheessa into lässähtää.



Tutkimustulokset osoittavat, että KESKIMÄÄRIN lapsi pärjää paremmin koulussa ja kouluttautuu pitemmälle jos hänellä on hyvä (sisä)lukutaito. Suomalaislasten keskimääräinen lukutaito on maailman huippua kts googlesta PISA-tutkimus. Jos ilmenee esim lukihäiriö niin se ei ole este oppimisille ja elämässä pärjäämiselle. Nykyisin osataan koulussa tukea erityistukea tarvitsevien lasten oppimista.



Muistakaa tehdä yhteistyötä rakentavassa hengessä lastenne opettajien kanssa, niin se on usein avain parhaaseen lopputulokseen :-) Onnea yhteisiin seikkailuihin pienten ihmisten alkujenne kanssa!

Parempi sekin on kuin että ei lue ollenkaan.

Olisiko pitänyt estää ja piilottaa kaikki kirjat?Poikani oppi lukemaan 5-vuotiaana. Opetteli ihan itsekseen tutkimalla kiekkojoukkueen kausikirjaa. Tunnisti pelaajat ja pikkuhiljaa niiden nimet. Oikeastaan taisi oppia sm-liigan joukkueiden avulla ihan alkuun, kun hahmotti joukkueiden nimet.



Nyt eskarissa on ainoa joka osaa lukea ja kirjoittaa. Pakko myöntää, että on pikkasent ylsistynyt siellä mutta onneksi saa omia tehtäviä. Kouluun en olisi laittanut vaikka ipana onkin tammikuussa syntynyt. Tykkää olla eskarissa joka on paljon leikkimistä ja kavereiden kanssa olemista.

Minä opin (vanhempieni mukaan opettamatta) lukemaan neljävuotiaana, mieheni samoin. Lasta ei mitenkään kannustettu lukutaitoon ennen kouluikää, mutta kuusi täytettyään hän kuitenkin oppi lukemaan. En usko, että sitä olisi voinut millään estää.



Muistan kyllä, miten ihania lukuelämyksiä sain jo viisi-kuusivuotiaana. Nyt huomaan, miten paljon ekaluokkalaiselle on iloa hyvästä lukutaidosta. Koulussa on kyllä paljon muuta opettelemista: käsityöt, matematiikka, käsiala ja oikeinkirjoitus...

Jos joku niin tekee, niin se on jo typerää. Kyllä koulussa kerkeää opetella. Itse olen koulussa vasta oppinut lukemaa, eli varmaan ihan ajallaan. Omatkaan lapset eivät ole kouluun mennessä vielä lukeneet, toinen oppi ekan luokan kevät lukukaudella lukemaan, ja tää toinen nyt vasta ekan aloitti. Kirjaimia molemmat ovat tunnistaneet ja aakkoset osanneet. Luokalla on kuulema kuitenkin lapsia jotka jo osaa lukea, ja opettaja sanoi että heidät otetaan myös huomioon.



Kaverin molemmat lapset ovat oppineet 5-vuotiaina lukemaan, ja ihan itsekseen. Äiti vaan yksi kaunis päivä hokasi että hei, toi osaa lukea. Käsittääkseni siitä ei ole ollut lapsille kouluun mennessä mitään haittaa, eivät ole pitkästyneet yms.

Lapset tekevät usein sitä mitä vanhemmat heiltä odottavat. Lukemisen harjoittelustakin voi tehdä kivaa, vaikka peleillä. Kun nykyään lastenkin taidoilla kilpaillaan, voi lukutaito olla yksi kilpailulaji. Onhan se hienoa, kun "meidän älykäs juniori" viisivuotias jo lukee.



Monilla ekaluokilla suuri osa lapsista osaa jo valmiiksi lukea. Vanhemmat ajattelevat, että oma lapsi saa lukutaidosta etua koulussa pärjäämiseen. Toivona on, että energiaa jää muuhunkin oppimiseen ja lapsi menestyy koulussa hyvin.



Lapsi kokee olevansa koulussa hyvä, mikä antaa taas lisää intoa koulunkäyntiin. Vaikeaa siinä on olla menemättä mukaan kilpailukierteeseen ja opettamatta oma lapsi itse lukemaan..

Noin minäkin ajattelin, kun ei tuota lasta edes ole koskaan kiinostanut oppimaan lukemaan.

Nyt on ekalla. Kaikki muut läksyt sujuu tosi hyvin, mutta lukuläksyt on vaikeita. Sanoi surullisena tällä viikolla, että kaikki muut osaa nyt lukea.

Kun koulu alkoi ei kaikki osanneet lukea,

Harmittaa kun en aikaisemmin toissaan yrittänyt opettaa lukemaan. Toisaalta koulussa opetaan eritavalla kuin lapsuudessani esim. kirjaimet, joten sen vuoksi ihan hyvä etten sekoittanut lasta.



Kai tuo vaan on hitaampi kun oppi myöhään puhumaankin.

Jos on kiinnostunut lukemisesta ja kirjaimista, niin miksi pantata siihen asti, että pääsee kouluun? Oma pian 3-vuotiaani osaa melkein kaikki kirjaimet, jos näkee esim. kirjassa jotain, sanoo että tuo on se ja se. Lukemisestahan ei ole puhettakaan ;) mutta kovasti on kiinnostunut. Ja tietenkin vastaan, kun kysyy. Sama on numeroiden kohdalla. Jos oppii lukemaan, niin sitten oppii - jos ei, niin kerkeäähän sitä sitten koulussakin.

Minusta on aika hälyyttävää, että aikuisillakin on suuria ongelmia esim. yhdyssanojen kanssa.

Teidän lapsella on kyllä ollut todella epäpätevä ope!

Nykyään vanhempien mielestä on hienoa, kun lapset osaavat lukea ja tietävät paljon. Siitä voi olla hyviä seurauksia, jos lapsi on "varhain kypsä", luonnostaan suorituskeskeinen ja tarpeeksi taitava. Ja lisäksi vanhempien pitää osata hellittää omista tavoitteistaan lapsen tarpeiden mukaan. Eikä saa vertailla siihen mitä muut osaavat tai eivät osaa. Vaarana on kuitenkin se, että lapsi ahdistuu tai vähintäänkin alkaa toteuttaa ulkopuolelta annettuja tavoitteita, sen sijaan että oppisi toteuttamaan omaa tahtoaan ja elämään omaa elämäänsä. Tästä voi tulla isoja ongelmia viimeistään aikuisena: esim. kenen agendaa totetutan? mikä on elämäni tarkoits? epämääräinen ahdistus jne.

opin lukemaan 1,5v nuoremman pikkuveljen kanssa yhtä aikaa. Maattiin sanomalehden päällä ja mä luettelin kuvatekstien kirjaimet ja se sanat. Eli luettiin molemmat ennen koulunalkua, mutta ei siitä kukaan ikinä mitään numeroa tehny. Nyt tuo meidän vajaa 2v tutkiin Pikku-Marjan eläinkirjaa ja yhtä tärkeitä ku tutut kuvat, on kirjaimet. Ja itse asiassa ku oltiin siskon häissä, ni se luetteli virsitaulun numeroita "pee-koo-pee".. Oon sanonu, ettei sitä tarvi aktiivisesti opettaa, mutta jos kysyy ni vastataan. Ja niin kaikkien asioiden suhteen.. Samoin nuoremmalla vajaa 1v. joka oppi istumaan vasta joskus 8-9kk ikäisenä ja nousi jo sitä ennen seisomaan ja käveli tukea vasten.. ku sisko taas selittil, että niiden 3kk ikäinen ryömii, eli oppi kuulemma samaan aikaan ku meidän 2,5kk vanhempi.. ainut vaan että tulkinta oli eri, mun mielestä meidän lapsi ryömi sillon, ku se oli ihan selvästi tietoista eli heitti lelua edellään ja ryömi aina uudelleen hakemaan sen, ku taas siskon poika kiukutellessaan tai jotain 5-10cm päästä käsistä tavoitellessaan "vahingossa" pääsi eteenpäin..



mutta tokihan erilaisia oppijoita on.. siskoni mm. lukee paljon ja siis myös ymmärtää lukemansa, mutta kun lukee niin nopeasti, että ääneen luku menee takelteluksi, ni todistuksessa on rasti kohdassa "parannettavaa" (tms.).. ja eihän se pelkkä mekaaninen lukeminen mitään kerro, ku tärkeämpää on kuitekin ymmärtää mitä lukee.

"Nykyään vanhempien mielestä on hienoa, kun lapset osaavat lukea ja tietävät paljon. Siitä voi olla hyviä seurauksia, jos lapsi on "varhain kypsä", luonnostaan suorituskeskeinen ja tarpeeksi taitava. Ja lisäksi vanhempien pitää osata hellittää omista tavoitteistaan lapsen tarpeiden mukaan. Eikä saa vertailla siihen mitä muut osaavat tai eivät osaa. Vaarana on kuitenkin se, että lapsi ahdistuu tai vähintäänkin alkaa toteuttaa ulkopuolelta annettuja tavoitteita, sen sijaan että oppisi toteuttamaan omaa tahtoaan ja elämään omaa elämäänsä. Tästä voi tulla isoja ongelmia viimeistään aikuisena: esim. kenen agendaa totetutan? mikä on elämäni tarkoits? epämääräinen ahdistus jne.

"

Mutta kyllä minusta on ihana opettaa omaa eskarilaista lukemaan ja laskemaan, kun näen, minkä valtavan ilon hän siitä saa. Eikä se ole leikistä tms. pois, todellakaan. Itse olen aina nauttinut oppimisesta. Koulussa sain tarpeen mukaan auttaa muita tai tehdä lisätehtäviä, jos osasin asian etukäteen. Olen aina arvostanut tiedonhalua ja uuden oppimista. Ihan omasta tahdostani. En todellakaan usko, että lapseltani hukkuu elämän tarkoitus, jos hän saa opetella uusia taitoja. Lapselleni toivon onnellista elämää, johon koulutuksesta ja ammatista riippumatta toivottavasti tulee kuulumaan into oppia uutta ja uteliaisuus asioihin.

tunnistaa kaikki kirjaimet ja suuren osan kirjoittaakin, osaa kirjoittaa nimensä, ikänsä, perheenjäsenten nimet, lukee helppoja sanoja kuten ei, auto, sää, pää jne. jne. Tässä ei mitään ihmeellistä ole, herkkyyskausi menossa ja annetaan oppia sen mitä oppii. Itsekin olen oppinut itsekseni lukemaan 4-vuotiaana, ala-asteen eka-tokaluokalla luin jo paksuja aikuisten kirjoja (no, Shogunia ei kirjaston täti suostunut minulle lainaamaan....ei ollut kuulemma lasten kirja ; )...).



Hauskaa ja hellyttävää on se, että nyt 1,5v. pikkuveli tunnistaa myös melkein kaikki kotimaiset kirjaimet, on opetellut itsekseen kirjainpalikoista, kun isoveljelle on niitä näytetty ja tehty lyhyitä sanoja. Tuolle pienelle ei ole tarvinnut kuin kerran pari näyttää joku kirjain, niin se on painunut heti mieleen, ilman mitään pänttäämäistä tai pakottamista.



Luulenkin, että oikeasti Suomessa hukataan valtavasti lasten oppimiskykyä ja motivaatiota sillä, että ajatellaan, että "lapsen pitää olla lapsi ja pänttääminen alkaa vasta koulussa 7-vuotiaana". Lapsen koko elämähän on oppimista ja tiedon imemistä, lapsi imee koko ajan tietoa ympäristöstään ja muodostaa niistä uusia käsitteitä: kokoja, muotoja, värejä, erilaisia pintoja, ääniä, tunteita....Aivojen herkkyys uusille asioille ja uusien yhteyksien muodostuminen on voimakkainta muutaman ensimmäisen elinvuoden aikana ja itse asiassa oppimiskyky huononee siinä 6-7-v. iässä, kun aivojen perusrakenteet alkavat olla kypsyneet. Siksi juuri se "pänttääminen" alkaa siinä iässä, kun luonnollisen oppimisen kausi on jo vähän ohi. Tämä ei ole sitten mikään oma mutu-tieto, vaan neuropsykologiaa, ks. mm. Domanin lukemaan oppimisen teoria.

Mutta jos lapsi itse haluaa oppia ja on innostunut, niin on myöskin väärin olla opettamatta. Lisäksi ovat nämä erityislapset, joilla on oppimisvaikeuksia ja joita on pakko prepata ja opettaa vaikka eivät aina olisikaan innostuneita.



Meillä on kolme lasta. Esikoinen on erityislapsi ja lukemaan oppiminen oli todella kiven takana. Koko ekaluokka ihan "väkisin" prepattiin lasta, että oppi lopulta lukemaan. Ihan meidän sitkeyttämme asia hoitui, koulussa ei ollut riittävästi aikaa eikä resursseja. No, siinä samassa esikoista prepatessa 5-vuotias pikkuveli oppi ihan itse lukemaan ennen isoveljeään. Ei häntä mitenkään prepattu, mutta väkisinkin oppi kun siinä vieressä seurasi ja kyseli. Ei hänelle siitä mitään haittaa ole ollut ja on kyllä luokkansa priimus nyt ekaluokalla.



Kolmonen täytti pari viikkoa sitten neljä ja osaa jo kaikki kirjaimet. En tiedä, mistä on oppinut, emme ole opettaneet, mutta osaa (testasimme kun ihmettelimme asiaa ja kaikki X:t ja Z:kin menee). Nyt sitten lapsi kyselee ihan koko ajan, että millä kirjaimella mikäkin sana alkaa, mikä on toinen kirjain jne. Lapsi myös lukee lyhyitä sanoja ja osaa kirjoittaa esim. kaikkien perheenjäsenten nimet. En minä rupea häntä estämään ja kun kerran kyselee ja on innokas niin opetan kyllä sen minkä haluaa oppia. Veikkaan, että oppii syksyyn mennessä lukemaan.



Kyllä meidän kakkosen luokalla 4/18 lapsesta osasi lukea eskariin mennessään ja yli puolet ekaluokalle mennessään. Ja onhan se oppiminen alkuun nopeampaa, jos on taidot jo hallussa. Voi olla, että myöhrmmin erot tasoittuvat, mutta en usko että osaamisesta ja oppimisesta mitään haittaa on, jos se tapahtuu lapsilähtöisesti.