Varman johtajan palkka on 81 000 e kk
Kommentit (6)
Jaaha hyvä tietää edes yksi varmassa saa elatuksen vaikka muiden vakuutusmaksuista. Näin se raha kiertää toiselta toiselle.
Varman toimitusjohtajan peruspalkkapalkka on 50t/kk.
AP unohtaa mainita että tuossa 81 tuhannessa on mukana parin vuoden tulospalkkiot jotka jostain syystä maksettiin myöhässä.
Silti todella hyvä palkka. Noin miljoonan vuodessa.
Varma hallinnoi noin 60 miljardin edestä suomalaisten eläkesijoituksia.
Viime vuoden aikana Varma on kasvattanut eläkesijoitusten arvoa noin 6%, kun Helsingin pörssin tuottoa kuvaava OMX indeksi on samaan aikaan laskenut noin -6,4%
Varma on siis pärjännyt noin 12% indeksiä paremmin, mikä tarkoittaa suomalaisille eläkkeensaajille noin 7200 miljoonaa euroa parempaa tuottoa kuin jos rahat olisi sijoitettu johonkin perusindeksirahastoon.
Varainhoitajat jotka pystyvät johtamaan organisaatiota joka tuottaa tuollaisia tuottoja ovat erittäin kysyttyjä, ja moni kansainvälinen tai kotimainen pankki palkkaisi varmasti mielellään Varman johtoporrasta ja sijoitusasiantuntijoita omiin leipiinsä, ja maksaisi näille varmasti kovaa palkkaa. Tästä syystä on suomalaisten etu, että eläkeyhtiöiden johdolle ja asiantuntijoille maksetaan sellaista palkkaa että he voivat sanoa Ei Kiitos kun Morgan Stanleyn rekrytoija seuraavan kerran soittaa.
Tavista neuvotaan sijoittamaan. ETF:iin. Tuolla johtajalla on varmasti vielä paremmat sijoitusvinkit.
Vierailija kirjoitti:
Tavista neuvotaan sijoittamaan. ETF:iin. Tuolla johtajalla on varmasti vielä paremmat sijoitusvinkit.
Onhan sillä. Jos katsoo miten Varma on onnistunut huolehtimaan suomalaisten eläkerahoista niin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Varsinkin kun eläkeyhtiöiden riskinottoa on rajoitettu aika rajusti.
Se että Varma teki siitä huolimatta viime vuonna +6% tuloksen markkinan muuten laskiessa samanverran kertoo siitä että siellä tehdään jotain oikein. Tuota voisi verrata siihen ettå yksijalkainen juoksija pärjää paremmin keskiverto kaksijalkainen juoksija.
Ainakin 81 eläkeläiseltä.