Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (12282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komissiossa on hyvä tuoda esiin, että kansaneläkkeen katkaisusta haviteltu säästö 35 miljoonaa euroa hupeni Helsinki Garden Areenaan tällä vaalikaudella. Katkaisuperuste, että lakimuutos perustuu Petteri Orpon hallituksen valtiontalouden säästötavotteisiin on sulanut viimeistään nyt. Kun laki saatiin kiireellä voimaan 1.2.2025 niin hetu seuraavassa budjettiriihrssä huhtikuussa 2025 kansaneläkeläisiltä pidätetty summa jo budjetoitiinkin valtion antamaan tukeen Helsinki Garden Areenalle. Tätäkö Mia Laiho tarkoitti perustellessaan katkaisulakia eduskunnassa sillä, että kun kansaneläkeläisiltä katkaistaan toimeentulo niin Suomessw jää enemmän jaettavaa. Se on tietenkin virhe olettaa itsenäisesti, että hän köyhiä lapsiperheitä olisi tarkoittanut.
Oli garden areenasta mitä mieltä, niin enemmän se hyödyttää suomalaisia kuin jos se raha olisi lapioitu ulkovaltoihin.
Miten niin?
Suurin osa rahoista jää kiertoon Suomeen ja työllistää. Lisäksi kasvattaa turismia sekä suomalaisilla mahdollisuus siellä vierailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kolmansista maista tulleille maksetaan takuueläkettä, joka on monta sataa euroa korkeampi kuin suomalaisten kansaneläke, niin se ei vielä riitä osoittamaan tarpeeksi tasavertaisuutta. Kansaneläkeläisiltä piti viedä liikkumisvapaus ja nyt ollaankin sitten takuueläkeläisiä alempaa ja vähäeläkeläisempää kastia. Sekään ei aivan riitä, vielä pitää kuunnella vihaisia puheita ja vapaamatkustajaksi haukkumista päivät pitkät, jotta siirtolaisten kanssa vertautuva suomalainen kalpeanaama täyttää tasa-arvoehdon myös kohtelussa ja kadulla.
Takuu- ja kansaneläkettä saa käytännössä sama joukko, joka ei ole tehnyt töitä nykyisin. Turhaa haihattelua viitata jonnekin 100 vuotta taaksepäin kun Suomi oli maatalousyhteiskunta, jolloin kukaan keskusteluista ei ole elänyt. Nykyeläkeläisille on ollut meriittip0hjaiset järjestelmät käytössä.
Emmehän me puolusta vaikka kuolemantuomiota sillä, että sellainen oli käytössä 100 vuotta sitten.
Olkaa kiitollisia, että tämä ketju antaa teille katkaisuaktivisteille foorumin puolustaa näkemyksiänne. Unohdetaan tuo ala-arvoinen kuolemanrangaistusvertaus, mutta palataksemme nykypäivään. Katsotteko te katkaisuaktivistit, että Suomi taantuu kun kotihoitoa arvostetaan nykyään niin paljon, että vastikkeettomasta kotihoidontuesta ja vanhempainvapaista kertyy ihan työeläkettä, joka maksetaan ulkomaille.
Kotihoidontuen ja vanhempainvapaan eläkekertymät ovat lillukanvarsia, eivätkä selitä mitään.
Ei ole nykypäivänä mitään järkevä pitää monia ei-ansiopohjaisia eläkkeitä pienillä nyanssieroilla rinnakkain, järjestelmää pitää yksinkertaistaa kohti yhtä vähimmäiseläkettä. Jos ei ole kerryttänyt työeläkettä, saa sosiaaliturvaa. Ei se raha mistään taivaasta tipu, vaan valtion menoista veronmaksajien keräämänä.
Keinotekoista jonkinlaista kastijärjestelmää pitää yllä; Toinen muiden rahoilla elävä olisi jotenkin paremmassa asemassa kuin toinen. Samassa tukiveneessä kaikki on tai eivät ole.
Nuo lillukanvarsiksi sanotut kotihoitokertymät ja vanhempainvapaakertymät olisivat kullan arvoisia työeläkemaksuja niille vanhoille isoäideille, joilta katkaisitte kansaneläkkeet ja terveydenhoidon. Niiden turvin moni olisi voinut jäädä kotiinsa asuimaahansa nykyisen keinotekoisen kastijärjestelmän sijaan. Monet verrokkimaat ovat korjanneet nämä epäkohdat nykyaikaa vastaaviksi.
Vanha isoäiti on hyvä ja ottaa yhteyttä asuinmaansa sossuun.
Vapaavuori on hyvä ja palauttaa 35 miljoonaa euroa vanhuksille ja vammaisille.
Miksi palauttaisi? Millä perusteella vaadit Suomen rahoja ulkomaille? Ei ole vaatimuksilla ja uhkailuilla mitään rajaa. Ei onnistu, sori siitä.

Tuossa se sama taas toistuu, minkä kokoomuksen Mia Laihokin virallisesti julisti eduskunnassa, että kahmimalla kansaneläkkeet EU:sta saadaan Suomeen enemmän rahaa kiertoon. Protektio on aivan avoimesti tunnustettu ja Areenarahoitus on kirsikkana kakussa kun Suomalaista protektionistista lainsäädäntöä tutkitaan EU:n komissiossa. Teette kiellettyjä asioita siellä.

Suomella ei ole varaa törsätä kansaneläkeläisiltä kupattuja rahoja yksittäisen hankkeen tukemiseen. Orpon hallitus on leikannut 10 miljardia ja vain 3 miljardia oli jäänyt säästöön. Onkin jo ihmetelty mihin ne kaikki on huvenneet. Enää ei tarvi ihmetellä uudelleenluokitetulla jakopolitiikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa rahoista jää kiertoon Suomeen ja työllistää. Lisäksi kasvattaa turismia sekä suomalaisilla mahdollisuus siellä vierailla.
Tuossa se sama taas toistuu, minkä kokoomuksen Mia Laihokin virallisesti julisti eduskunnassa, että kahmimalla kansaneläkkeet EU:sta saadaan Suomeen enemmän rahaa kiertoon. Protektio on aivan avoimesti tunnustettu ja Areenarahoitus on kirsikkana kakussa kun Suomalaista protektionistista lainsäädäntöä tutkitaan EU:n komissiossa. Teette kiellettyjä asioita siellä.
Mitä ihmettä höpötätte. Totta kai suomalaisten verorahojen käytön päättää suomalaiset ja Suomi, eikä niitä lähetetä "projektionismin" takia ympäri Eurooppaa.

Voi voi. Suomi on ilmoittanut 35 miljoonan valtiontuesta EU:n komissiolle ja se päättää vääristääkö tuki kilpailua. Mikäli valtiontukea myönnetään ohi normaalin menettelyn niin siinä on korruptiovaarakin. On erittäin ikävä asia, jos jokin yritys menee konkurssiin siksi, että yhtä suositaan eikä kilpailu ole reilua. Suomella ei ole varaa yhteenkään konkurssiin epäreilun kilpailun ja suosimisen takia. Vastaava 35 miljoonaa on pois vanhuksilta ja vammaisilta katkaisumaissa. Jos omatunto alkaa kolkuttaa, summan voi palauttaa oma-aloitteusesti.
Nykytilanteessa joku, joka saa sekä kansaneöäkettä että takuueläkettä voi valittaa komissiolle, että häneltäpä katkaistiin kaksi eläkettä toiseen jäsenmahan kahdella katkaisupäätöksellä. Takuueläke on kirjattu asetuksen liitteisiin ei-maastavietäväksi, mutta koska Suomen kanta on, että liitteiden kirjauksilla ei ole merkitystä, niin kanteellahan on hyvät menestymisen mahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa rahoista jää kiertoon Suomeen ja työllistää. Lisäksi kasvattaa turismia sekä suomalaisilla mahdollisuus siellä vierailla.
Tuossa se sama taas toistuu, minkä kokoomuksen Mia Laihokin virallisesti julisti eduskunnassa, että kahmimalla kansaneläkkeet EU:sta saadaan Suomeen enemmän rahaa kiertoon. Protektio on aivan avoimesti tunnustettu ja Areenarahoitus on kirsikkana kakussa kun Suomalaista protektionistista lainsäädäntöä tutkitaan EU:n komissiossa. Teette kiellettyjä asioita siellä.
Mitä ihmettä höpötätte. Totta kai suomalaisten verorahojen käytön päättää suomalaiset ja Suomi, eikä niitä lähetetä "projektionismin" takia ympäri Eurooppaa.
Voi voi. Suomi on ilmoittanut 35 miljoonan valtiontuesta EU:n komissiolle ja se päättää vääristääkö tuki kilpailua. Mikäli valtiontukea myönnetään ohi normaalin menettelyn niin siinä on korruptiovaarakin. On erittäin ikävä asia, jos jokin yritys menee konkurssiin siksi, että yhtä suositaan eikä kilpailu ole reilua. Suomella ei ole varaa yhteenkään konkurssiin epäreilun kilpailun ja suosimisen takia. Vastaava 35 miljoonaa on pois vanhuksilta ja vammaisilta katkaisumaissa. Jos omatunto alkaa kolkuttaa, summan voi palauttaa oma-aloitteusesti.
Jos tälle tielle lähdetään, että verrataan eri budjettiluokkia nollasummapelinä, niin yli 500 hoitajaa voisi palkata lähes 40 miljoonan euron vuosittaisella säästöllä, joka tulee siitä yksinkertaisesti, että ei makseta ulkomaille kansaneläkettä.

Ei siitä tule tuollaista säästöä, koska ne eläkkeet pitää maksaa Suomessa kun kukaan ei enää voi muuttaa maastamme.

"Suomella ei ole varaa törsätä kansaneläkeläisiltä kupattuja rahoja yksittäisen hankkeen tukemiseen. Orpon hallitus on leikannut 10 miljardia ja vain 3 miljardia oli jäänyt säästöön. Onkin jo ihmetelty mihin ne kaikki on huvenneet. Enää ei tarvi ihmetellä uudelleenluokitetulla jakopolitiikalla."
"yli 500 hoitajaa voisi palkata lähes 40 miljoonan euron vuosittaisella säästöllä, joka tulee siitä yksinkertaisesti, että ei makseta ulkomaille kansaneläkettä"
Mitä luulet käytetäänkö rahat noin hyödylliseen tarkoitukseen?" Ongelma on siinä että ihmiset ovat innoissan kun "säästetään" Mutta ketään ei tunnu kiinnostavan miten ja mihin säästyneet rahat käytetään?
Kanswneläkeläisten, jotka eivät enää luistele, kuuluu saada osuutensa tästä loistavan areenabisneksen suuresra voitosta, koska korvamerkityt kansaneläkkeet käytetään saman tien yksityisen jäähallin valtiontukeen.

Kyseistä hallia on puuhattu vuodesta 2008 lähtien. Suomella ei ole ollut antaa tuota 35 miljoonan euron valtiontukea ennen kuin nyt kun kansaneläkkeet katkaistiin EU-ssa ja ETA-maissa sekä Iso-Britanniassa.ja Sveitsissä asuvilta vanhuksilta ja vammausilta.
Esittikö Vapaavuori hankkeensa 35 miljoonan euron valtionosuusehdotuksen niille samoille valtiovaranministeriön virkamiehille, jotka ehdottivat budjettiin kansaneläkkeiden katkaisun huhtikuussa 2024.
Keskusta ja oppositio ovat koko ajan eduskunnassa vaatineet kurkku suorana, että rakennusalaa pitää elvyttää. Miksei hallitus ole hiljentänyt heitä kertomalla, että 35 miljoonaa euroa panostettiin rakennusalalle.
Voiko kuka tahansa mennä valtiovarainministeriöön esittämään virkamiesjohdolle rahoituspyynnön, jos haluaa rakentaa jotain.
Ohimennen sanoen. Tässähän hallihankkeessa ei tarvinnut käydä mitään keskustelua kun mitään lisärahaa ei pyydetty budjettiin vaan se 35 miljoonaa otettiin vanhusten ja vammaisten kansaneläkkeiden katkaisun takia uhreille maksamatta jääneistä varoista. Raha oli olemassa. Siksi se ei tullut esille missään käsittelyssä. Se vaan siirrettiin taskusta toiseen. Kukaan ei pyytänyt lisärahaa. Näin siitä saatiin korvamerkittyä jäähallille.
Kyllä Kaikkoselle paperia hallihankkeen tiimoilta löytyy. Rahoitus käsiteltiin kansaneläkkeen katkaisulailla, jonka idean isä ja äiti ovat hekin hämärän peitossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa rahoista jää kiertoon Suomeen ja työllistää. Lisäksi kasvattaa turismia sekä suomalaisilla mahdollisuus siellä vierailla.
Tuossa se sama taas toistuu, minkä kokoomuksen Mia Laihokin virallisesti julisti eduskunnassa, että kahmimalla kansaneläkkeet EU:sta saadaan Suomeen enemmän rahaa kiertoon. Protektio on aivan avoimesti tunnustettu ja Areenarahoitus on kirsikkana kakussa kun Suomalaista protektionistista lainsäädäntöä tutkitaan EU:n komissiossa. Teette kiellettyjä asioita siellä.
Mitä ihmettä höpötätte. Totta kai suomalaisten verorahojen käytön päättää suomalaiset ja Suomi, eikä niitä lähetetä "projektionismin" takia ympäri Eurooppaa.
Voi voi. Suomi on ilmoittanut 35 miljoonan valtiontuesta EU:n komissiolle ja se päättää vääristääkö tuki kilpailua. Mikäli valtiontukea myönnetään ohi normaalin menettelyn niin siinä on korruptiovaarakin. On erittäin ikävä asia, jos jokin yritys menee konkurssiin siksi, että yhtä suositaan eikä kilpailu ole reilua. Suomella ei ole varaa yhteenkään konkurssiin epäreilun kilpailun ja suosimisen takia. Vastaava 35 miljoonaa on pois vanhuksilta ja vammaisilta katkaisumaissa. Jos omatunto alkaa kolkuttaa, summan voi palauttaa oma-aloitteusesti.
Jos tälle tielle lähdetään, että verrataan eri budjettiluokkia nollasummapelinä, niin yli 500 hoitajaa voisi palkata lähes 40 miljoonan euron vuosittaisella säästöllä, joka tulee siitä yksinkertaisesti, että ei makseta ulkomaille kansaneläkettä.
"Suomella ei ole varaa törsätä kansaneläkeläisiltä kupattuja rahoja yksittäisen hankkeen tukemiseen. Orpon hallitus on leikannut 10 miljardia ja vain 3 miljardia oli jäänyt säästöön. Onkin jo ihmetelty mihin ne kaikki on huvenneet. Enää ei tarvi ihmetellä uudelleenluokitetulla jakopolitiikalla."
"yli 500 hoitajaa voisi palkata lähes 40 miljoonan euron vuosittaisella säästöllä, joka tulee siitä yksinkertaisesti, että ei makseta ulkomaille kansaneläkettä"Mitä luulet käytetäänkö rahat noin hyödylliseen tarkoitukseen?" Ongelma on siinä että ihmiset ovat innoissan kun "säästetään" Mutta ketään ei tunnu kiinnostavan miten ja mihin säästyneet rahat käytetään?
Se menee 200 miljardin valtiovelan korkokulujen maksamiseen ja siihen, että valtion tarvitsee ottaa 40 miljoonaa euroa vähemmän velkaa lasten kustannuksella. Tällä voidaan säästää 500 hoitajan työt, mutta riippuu monimutkaisesti hv-alueiden rahoituksesta ja niiden päätöksistä.